sunnuntai 26. helmikuuta 2012

surf and turf nuudelit näin sunnuntai iltaan eli aikakonehommia

sitruunasta makua ja ne vitamiinit


Tervee! Aina näin sunnuntai iltaan ei jaksa kokata(sen siitä saa kun joraa koko yön Dtmmässä), tai siis mun kohdalla lähinnä tehdä salaattia ja piirakkaa(en siis osaa keittää perunoita enkä riisiä). Toverillani Johanneksella oli kolme perusruokaa jota jossin muodossa syötiin joka päivä, Ötke-pizza(niitä ja kaljaa sai kampin yhestä Alepasta lounasseteleillä), jokunkun sortin pata jossa oli kaikea ja sitä tuli liikaa aina ja pussinuudelit joiden liemeen oli lisätty soijarouhetta. Aika lailla on parantunut ruokailu tottumukset sieltä 2000-luvun alusta. Ja tänään palataan sinne.

näillä ei voi mennä kuin vikaan


Surf and turf nuudelit Allustyle
pussi Eldorado kananuudeleita
purkki Eldorado tonnikalaa öljyssä
vettä

sitruunamehua ja pippuria päälle

Keitä nuudelit pussin ohjeen mukaan mutta pistä mukaan vähän tonnikalanöljyä. Lastaa nuudelit liemineen keittokulhoon, kasaa päälle tonnikalaa, rusauta päälle pippuria ja töräytä sitruunamehua mukaan. Jos vaan mahdollista älä käytä Eldoradonuudeleita, ne on tosi kurjia.

ostin uuden laukun ja koska oon kuitenkin paha punkkari niin piti heti pistää pinssejä, toinen omaa tekoa ja toinen Hannan


Ei kommentteja: