sunnuntai 28. lokakuuta 2012

surrealismin aakkoset

Ilmalan linna


Tänään seuraamme minua Liemessä blogin malliin. Ideanahan on tehdä bloggaus normipäivästä ilman hienostelua elämän lähäisemmin. Yksi launtaipäivä, elämä on pirun pitkäveteistä ja tylsää että se pitää täyttää harrastuksilla, lähiseutumatkailulla ja vastaavalla.

Lähdin puolenpäivän aikaan aikaan pizzan kautta messukeskukselle katsomaan ruokamessuja(kirjamessut ja en ymmärrä, iso kirjakauppa johon pitää maksaa sisään eikä yhdessäkään tuotteessa ole mitään katsottavaa, kirja on ollut neliö ja hyvin kirjamainen viimeiset.. no aina). Avaruus-antti tulee messuille mukaan ja rakas isäni tuo sille ilmaislipun. Messuilla on liikaa ihmisiä, kohtuu heikot tuotteet ja esittelijät jotka pelästyy eikä osaa kertoa miksi kalliissa juustosta on lisäaineita ja liivatetta, en osta mitään.

messuilta kesänmuisto


linnan rakantajalle


Heikki on metsässä retkelle ja tavataan se Pasilan asemalla, kahvia ja vettä kaupasta. Päätetään lähteä Ilmalaan katsomaan Sinenmaan linnaa koska se on lähellä. Rakas siskokin tulee ilmalaan junalla. Linna on mahtava, avataan Katin kunniaksi sponssiskumppa. Koska ollaan jo melkeen eläintenhautausmaalla niin lähetään sinne Keskarin läpi, Keskuspuistosta löytyy jäätynyt hämähäkki, pari sientä ja tähtimöitä, syötän villiyrttejä retkiseurueelle. Hautausmaa on mahtava niiku aina, ihastuttavia ja jopa pelottavia muistokivia ja hieno vähän räjähtänyt tunnelma. Viimeksi seuralainen alkoi itkemään enkä ihmettele yhtään. "olet muistoissani rakkain ystävä, elämäni valo".

keskarin purot on jäässä


linnaa


Koska matka toimii holistisen salapoliisityön tavoin ja elää kokoajan niin seuraavaksi päätetään mennä Kannelmäen vanhalle ostarille siellä on kuulemma tuoppi euron päivällä ja välillä sattuu ammuntavälikohtauksia, jännää. Mutta matka loppuu ennen aikojaan ja mennään jonnekin paikalliseen, ilmainen internet kuulostaa niin hassulta että on pakko testata. Nälkä alkaa painamaan matkalaisia ja otetaan bussi 51 Käpylän risteykseen ja siitä Käpygilliin. Käpygillikin on mahtava! ompa kaikki taas mahtavaa! Lehtipihvi, ranskalaiset ja yrttivoi. Alun salaattipöytäkin yllättävän hyvä.

pakollinen laittautumiskuva


Muut lähtee Bronkkoon, minä takasin grillille kun jätin puhelimen tietekin lataamaan. Bronko baari on kumma paikka ja sieltä saa lähes Helsingin huonoimman pizza, kannattaa käydä. Facebook piippaa että kavereita on Nalle-baarissa. Keskustellaan mahtavasta Puistohomot  kirjasta ja tilataan hassuja drinkkejä. Jalibu on jo tietenkin klassikko mutta Jalibu kermalla ja kahviilla nerokasta. Avaruusantti on lähtenyt tässä välin katsomaan Robocoppia leffaan, mukana on myös ohjaaja.

Kotimatkalla otan väärän bussin ja ajan jonnekin, parin tunnin kotiin kävely ei ole mahtavaa.

jalibumaitokahvi


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

No olihan siellä messuilla kuulemma ruokaakin ...Vai että tuollainen linna;D

Riikka kirjoitti...

Mä totesin, että on parempi pysytellä vain siellä messujen viinipuolella.