tiistai 27. lokakuuta 2009

ohrahunaja

taitelusta tulee hassupinta


Ohrahunajapaksurieska. Jossain päin suomea(Lappeenrannassa?) syödään rieskaa joka on paksua ja hiivalla nostettua melkein kun tavallinen leipä ja oikeen hyvää. Tämä ei ole minkään sellasten mukaan tehty mutta lopputulos maistui hyvin samallaiselta ja näytti myös. Nyt olen pienentänyt ohjeitani ettei leipurista tule läski.. tai läskimpi lähinnä, syön kuitenkin kaikki mitä teen niin parempi tehdä vähemmän. Ohjeesta tulee silti yksi ihan hyvän kokoinen leipä.


H/o-rieska
200 g vettä
200 g vehnäjauhoja
50 g ohrajauhoja
25 g hunajaa
6 g suolaa
5 g hiivaa
pari raapasua muskottipähkinästä raastimella(tämä nostaa leivän toiselle asteelle)

isot reiät


Ohraa ei ole kovin paljoa mutta kyllä sen musta huomaa ja tahdon että mun leivät pysyy kasassakin eikä ole muruista huttua. Kaikki aineet siis vaivataan kunnolla koneessa ja annetaan taikinana levätä ainakin tunti, välissä voi venytellä taikinaa. Leivän muotoilin tekemällä taikinasta neliöhkön ja vedin kulmat kohti keskustaa 8 kertaa että leivästä tuli kohtuu pyöreä. Nostin leipää vähän alle tunnin paljon ohrajauhon päällä venyttely puoli alaspäin ja nostin paistumaan taas oikein päin pellille. Kannattaa käyttää paljon jauhoa kun käsittelee taikinaa, se tarttuu oka(mun j-nappi ei oikeen toimi) paikkaan.

huippukohta

9 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ei mut ihan oikeasti, kai sä joskus perustat leipomon.....

Nelle kirjoitti...

Mahtava leipä! :) Aina kun luen tätä joudun vastustamaan että ei, en hanki yleiskonetta, en hanki... :)

aleksi kirjoitti...

hankitpas, kohta on joulu, hyvä syy :)

just muuten kattelin eilen netistä mikä olisi sellanen ultimaattinen leiväntekokone kotiin. sitä vamaan tulee joskus blogiin jotain.

aleksi kirjoitti...

toisaalta musta on alkanut tuntumaan että kyllä noita käsinkin tekee kun vaan on pitkät lepoajat ja taittelee ja venyttelee joka suuntaan.

milmajohanna kirjoitti...

IHANIA LEIPIÄ! Ajauduin blogiisi sattumalta selaillessani lukuisia kakkublogeja. Muutama kysymys: onko itselläsi aivan tavallinen uuni? Vinkkejä leivän paistamiseen tavallisessa uunissa? Minulla ei ole vaakaa ;( Millainen vaaka olisi hyvä ja edullinen hankinta?
Mulla tavallinen yleiskone,sillä varmasti pääsee alkuun. En itse ole saanut leivistä hyvänmakuisia,enkä rapeita...mutta yrittänyttä ei laiteta,kiitos Sinun sivujen innostuin taas leiväntekoon!!!

aleksi kirjoitti...

ei ole tavallista uunia vaan kaasu, se on paljon hankalampi ja huonompi kun normi uuni. uuniin kannattaa heittää pikkasen vettä kun lauttaa leivän sinne ja paistaa noin 210 asteessa kunnolla leivät valmiiksi niin hyvä tulee, oikeastaan kaikissa blogeissa leivät on aina paistettu aivan liian vähän aikaa. matalammalla lämmöllä tulee rapeampi mutta vaaleampi ja kuivempi.

varmaan kaikilla giditaali vaaoilla saa homman hoidettua kunhan se on grammna tarkka ja siitä on taaraus nappi mutta noitaitaa olla kaikissa muutenkin. vaa'at maksaa siitä 20 eurosta johonkin 200 mutta halvin sokokselta ostettu mullakin on.

kai sillä yleiskoneellakin pärjää, pidemmät taikinan levot niin ei tarvitse niin paljoa edes koneella vaivata.

onnea harjotteluun!

milmajohanna kirjoitti...

Kiitokset!
You Tubessakin on paljon videoita leiväenteosta,tosin ei suomalaisia.
Meillä vallitsee nyt kakkuinnostus,missä viipyy leipäblogi-innostus?
Muuten,mitä vehnäjauhoja käytät?
Löysin surffatessa linkin patonkien tekoon (oli myös mukavat videolinkit) ja ne onnistuivat loistavasti - olivat vaivan väärti.

http://smetana.fi/2009/patongin-leipominen-kotona-resepti/

Kiitokset vielä Sinulle - pidähän leipien teko kunniassaan!

aleksi kirjoitti...

käytän ihan normi sunnuntai jauhoja tai mitä nyt tulee ostettuakin.. joku xtra merkkinen halpisjauho oli kyllä jotenkin huonompaa, tuli vähän vetelä taikina.

ihan hyvä ohje tossa linkissä, kokolailla samoin itekin teen mutta en kyllä valmista taikinaa pidä koskaan jääkaapissa patongissa.. se on varattu ciabattalle ja muille italia leiville :)

milmajohanna kirjoitti...

Kokeilenkin Sinun patonkiohjettasi seuraavaksi,sivuillasi on valtava määrä listalla olevia leipiä...Onneksi olen vuorotteluvapaalla,joten aikaa on epäonnistumisillekkin ;) Yleiskonekkin edelleen kaapissa,käsin vaivaaminen onkin erittäinkin terapeuttista.