tiistai 16. joulukuuta 2008

dolfin 77

testasin ihan normi tryffelin tekoa tänään samalla ohjeella joka oli tuolla jo aikasemmin mutta pienellä tviikkauksella.
nämä ovat siitä mukavia että pienen määrän tekee ihan 15 minuutissa ja sekaan voi laittaa lähes mitä vaan. mutta voi olla hinnakas koska pieneenkin määrään menee jo aika lailla suklaata ja näitä ei kannata huonosta tehdä (nii no ei muutakaan).

siivilä/inkivääritryffeli


ensimmäinen kokeilu oli hyvin pieni annos, aivan liian pieni että on järkeä edes tehdä näin pientä määrää ja punnaus on haasteellista.

90 grammaa valkoista suklaata
25 voita
25 kermaa
inkiväärijauhetta sopivasti
hunajaa samoin

kaikki paitsi suklaa kiehautetaan minimaalisen kokosessa kattilassa ja kaadetaan suklaa hakkeluksen päälle. sekoitin mukaan pikkusen tummaa suklaa lastua myös kun ajattelin sen antavan nättiä marmorikuviota.. ei toimi.. tuli vähän ruskeampi valkoinen.
massa on hyvin löysä ja pyörittäminen oli hankalaa jos suklaan määrän nostaisi 110 voisi olla parempi.

hokolat


kanelia ja muskottia

150 grammaa tummaa suklaata
25 voita
25 kermaa
kanelijauhetta sopivasti
hunajaa samoin, teelusikallinen
pari pientä raastoa muskotinpähkinästä
höntiäisen verran suolaa

tehdään ihän samoin kun valkoisella mutta tummaa on verrattaen vähemmän. käytin tähän dolfinin 77% jonkun sortin kaakaoon tarkoitettua suklaa lastua.. lastun luulisi sulavan helposti mutta sisältää kai niin vähän kaakaovoita että jäi klimpeiksi ja maistuukin aika kuivalle.

6 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

mä meinasin laittaa kahden höntiäisen verran suolaa pitsaan tänään

aleksi kirjoitti...

no se on ihan tieteellinen termi hyvin vähälle suolan käytölle mutta kuitenkin määrä joka tekee juuri SEN

Irkku kirjoitti...

Hienoja konvehteja. Ja VAUTSI, uusi kuva susta!

Pahalapsi kirjoitti...

Ihanat kuvat tryffeleistä! Tosi herkun näköisiä. Minkä merkkisiä suklaita käytit näissä? Meinaan, kun sanoit että kannattaa ostaa hyvää suklaata.. Ite oon käyttänyt yleensä pandan tummaa / valkoista, joskus harvoin olen tukusta saanut ison pussin ostettua "oikeaa" tummaa suklaata leivontakäyttöön nappeina.

aleksi kirjoitti...

kitos kiitos.. eikö tossa lue mitän suklaita ovat? valkonen on valhronen valkosta, sen nimeä en muista ja tumma on dolfinin 77% kaakaoon tarkotettua lastua.

hyvä suklaa on tietty itsestä kiinni mutta noi pandat ei niitä musta ole :) normi leivonta suklaatkaan ei mitään kovin laadukkaita yleensä ole mutta ei hän tossa tosiaan mitään sika kalliita kannata käyttää testeillessa ettei hukkaan mee

Nelle kirjoitti...

mm, ihanan näkösiä.. :)