torstai 3. maaliskuuta 2011

palaamme juurillemme

niinii


Jotain yritystä saada juurella nostettua leipää. Ohje seuraa lähinnä hoiperrellen Wild Yeast blogin ohjetta, juuri on erillainen ja kai joka ainetta on eriverran mutta silti. Juuri toimi kumman hyvin vaikka olen lähinnä unohtanut sen jääkaappiin pariksi viikoksi. Viimeksi kun pidin siitä hyvää huolta ja yritin tehä leivän niin sain tiiliskiven, nyt kuritin sitä(vahingossa) ja hyvin toimi. Tästä tuli kyllä aika kamalan näkönen, vähän kun olisin hosunut veitsen kanssa ekaa kertaa kun noin viillot tein.

Tähän oli tarkotus tulla 200 grammaa vähemmän kaikkea ja taikinasta olis pitänyt tulla yksi normaalin kokonen leipä.. nyt tuli järjetön möhkäle.


kaksi leipää
1. päivä
100 g juurta
100 g vettä
100 vehnäjauhoja
25 g ruisrouhetta

Sekoita kaikki tasaiseksi massaksi ja anna muhia yön yli.


2. päivä
250 g vehnäjauhoja
150 g vettä
30 g ruisjauhoja
7 g suolaa
(1 g hiivaa)


Sekoita kaikki aineet ja eilinen esitaikina yhteen ja vaivaa kunnolla melkein kymmenen minuuttia. Anna vaivatun taikinan levätä öljytyssä astiassa kaksi tuntia. Muotoile kahdeksi leiväksi ja nosta ainakin kaksi tuntia. Viillä ja paista pitkään 220 asteisessa uunissa.

näin se vielä näytti kivalle


foodporno


2 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Mitä juurta käytit?

aleksi kirjoitti...

tätä http://vivaciabatta.blogspot.com/2011/01/juurikin-niin.html