maanantai 4. tammikuuta 2010

tomaattipiiras

aiai!


Olin tehnyt pahaa kotijuustoa ja kaapissa oli mauttomia tylsiä tomaatteja.. sehän on tomaatti piirakka! Välillä netissä ja kirjoissa näkee tomaattipiirakkaa jossa on kirsikkatomaatteja päällä joita vielä yhdistää varretkin, se on varmaan parhaimman näkönen piirakka koskaan mutta tämä on siitä Kallio-versio.

Tähän ei ole selkeää ohjetta koska kokkaan täysin vastapäin kun leivon eli fiilikseltä, homma menee näin:

ainelista
muromassa
tomaattia
juustoa esim. ricottaa
mausteita basilikaa sun muuta
pippuria
oliiviöljyä
jugurttia
suolaa
+kaikkee

pohja ja juusto


1) Tee muropohja, itse teen sen sekoittamalla voita, jauhoja ja vettä vähän että massa tuntuu hyvältä. Pohja jäähtymään uuniin.

2) Kalttaa tomaatit jos ne on samallaisia kamalia paksukuorisia kun mulla, kirsikkatomaatit tietty on paras.

3) Kaulaa pohja littanaksi ja asettele vuokaan.

4) Maalaa piiras pohja paksusti jugurtilla, itse käytin sitä parta jugurttia. Osa tässä oli ideana että paksu ja rasvainen jugurtti eristää pohjan tomattien mehulta eikä pohjasta tule löllö(ällö).

5) Murusta juustoa reilusti pohjalle, juuston päälle pippuria, basilikaa ja suolaa. Kaiken päälle pienittyjä tomaatteja ja Jamie Oliver tyylillä oliiviöljyä.

6)Paistetaan valmiiksi.

pala


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Miten kotijuusto voi olla pahaa....namin näköinen piirakka, tomaatti ja juusto on kyllä super toimiva yhdistelmä!

aleksi kirjoitti...

no eihän sen pitäiskään olla mutta se maistu jotenkin hassulta.. se oli tehty maitojauheesta ehkä se oli syy