tiistai 31. toukokuuta 2011

no oliko pakko

piirakkaa kahdelle, syön ne ite


Tein sen! Siis parsapiiraan. Ne on niin nättejä aina niin pakkohan se vihdoin oli tehdä. Ennen vaan ei ollut oikeanlaista vuokaa, vähän mietin että valmistuukohan parsat piiraassa valmiiksi ja pitkät asiat ruuassa tekee niistä usein vaikeasti käytettäviä. Ei kyllä spagetista. Jostain ääliö ideasta vielä keksin tehdä pohjan voitaikinaan jossa on hiivaa eli jonkunlaiseen köyhään croissant-taikinaan.

Lopputulos kyllä näyttää varmaan kauneimmalta piiraalta jonka olen koskaan väsännyt.


kaulaus


kaulattu parmesaanitaikina
taikina
240 g vehnäjauhoja
160 g vettä
8 g hiivaa
5 g suolaa

Ota voi pehmenemään pöydälle. Vaivaa aineista taikina. Tai osta kaupasta voitaikinaa, ei lehtitaikinaa eikä torttutaikinaa, ne on roskaa.

voin piilotus


oheinen kuva 1, voin taittelu


kaulausmassa sinne väliin
80 g voita
10 g parmanjuustoa
10 g vehnäjauhoja

Muussaa kaikki aineet tasaiseksi massaksi. Muotoile kummastakin taikinasta ja voista neliöt, voimassa neliön pitää mahtua taikinan päälle. Taittele voi taikinaan ja laita taikina lepäämään jääkaappiin muovissa tunniksi, ilman muovia taikina kuivaa liikaa ja voi repeillä kaulaillessa. Kaulaus ja askartelu juttuja en edes yritä selvittää taas, ne selviää oheisista kuvista(tai sitte ei). Kaulaa taikina kaksi kertaa ja laita jääkaappiin taas mielummin pariksi tunniksi. Kauli taikina ja asettele piirakkavuokaan, laita se taas kylmään.

toinen oheinen kuva, kaulaus neljään


täyte
riittävän monta parsaa
juustoa
kevätsipulia
munamassaan yksi muna per desi maitoa

Laita uuni lämpenemään jonnekin kahteen sataan. Siivoa parsat ja tee munamassa, muista maustaa suolalla sillä ilman suolaa tuo on nyt vähän mauton. Pilko sipuli, laita sipulin vaaleaammat osat piirakkapohjalle ja vihreät varran osat sekoita munamassaan. Asettele parsat vuokaan, raasta juustoa päälle ja kaada munamassa perään, pistä uuniin ja paista.


piirakka yhdelle, ahneelle


4 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Kyllä, on se vaan nätti. Ja noi ohjeistuskuvat on kerrassaan häkellyttävät.

Jael kirjoitti...

Näyttää houkuttelevan herkulliselta:)

Jaana L kirjoitti...

Oliko Michel Rouxilla yhtään vaikutusta asiaan ? :D
Hienoja reseptejä. Ostin piirakkakirjan, kun suosittelit. Tein sellasen aprikoosipiirakan creme de patisseurilleja ja kaikilla. Tuli tajuttoman hyvää. Me like. -J

meritähti kirjoitti...

noi piirustukset on ihan parhaita :)