torstai 10. maaliskuuta 2011

perunaleipä juurille

pottupottupottu


Juuri on tainnut vihdoin kasvaa kunnolla isoksi ja vahvaksi. Tässä leivässä tai ohjeessa huomasin vähän huonon jutun siinä vaiheessa kun taikina oli valmis. Tähän ei juurikaan tule muuta kun juurta ja tosi vähän jauhoja varsinaiseen taikinaan. Mutta on se hyvää. Taikinassa on myös hunajaa koska hunaja ja peruna on vähän kun mansikka ja kermavaahto, ne vaan on.

juuret; sinisessä leivän esitaikina ja oikeassa itse peto


perunaleipä
1.päivä
130 g kovaa juurta
100 g jauhoja
60 g vettä

Sekoita aineet yhteen ja anna olla yön yli. Jos juuri on juuri aikasempana päivänä ruokittu ja se todettu hyväksi, yllä olevat aineet voi suoraan lisätä alempiin. Nyt ohjetta tutkailtuani tämä esitaikina ei nimittäin näytä olevan muu kuin juuren elvytys. Oma juuri on aina jääkapissa ja vähän hunningolla niin tämä tekee sille hyvää.


2. päivä
110 g vettä
70 g jauhoja
40 g perunahiutaleita
15 g hunajaa
6 g suolaa

Anna perunoiden turvota vähän aikaa vedessä, lisää kaikki loput aineet ja vaivaa kaksi minuuttia hitaalla ja vähän nopeammalla 6-7. Anna taikinan levätä kolme tuntia öljytyssä astiassa, taikinan voi lätätä kasaan pari kertaa levon aikana. Ota taikina hellästi astiasta jauhotetulle pöydälle. Vetele taikinan reunoja keskelle päin venyttäen niin että taikinan pohjasta tulee kimmoisa ja pyöreä.. tai jos tota selitystä ei tajua niin pyöritä vaan paloksi. Nosta taikina korissa tai pöydällä saumakohta alas päin kaksi tuntia. Paista leipä sauma ylöspäin aika mustaksi asti. Leivän kääntely ja saumojen kanssa leikkiminen saa leivän repeämään saumoja pitkin uunissa tai sitte ei saa, se taas riippuu nousun oikeasta ajasta ja millon mistäkin. Tällä kertaa meni ihan nätisti.

ohje on vähän sekava


harvoin näkee näin reikäisää perunaleipää


sitte tein tuile-pikkuleipiä.. lopputulos muistutti muovimattoa


tämän kaunokaisen innostamana ajattelin tehdä jopa pullaa joku päivä



2 kommenttia:

Piia / Piian jutut kirjoitti...

Nämä leipäohjeesi on kyllä houkuttelevia. Ja näyttävät hyvälle! Pitäisi oikein itse kokeilla. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tuossa korvapuustissa on kaulausvahvuus että -leveys sekä raakapaino? On nimittäin niin komean näköinen... :)