maanantai 16. elokuuta 2010

ranskis kahdella munalla

mun ranskis on rustiikkisempi kun sun


Lauantaina oli täällä rapujuhlat. Se oli siis toka kerta kuin söin niitä koskaan(purkista tulleita ei lasketa), eka kerta oli viikko sitte. Samaan aikaan oli myös kadunvaltaus juhlat ja oli vaikea päättää kumman valitsee, pääsin kuitenkin kumpaankin ja paistoin meillä vielä parit ranskiksetkin. Ranskisten teko oli hienosti suunniteltu, illalla tein leivät, laitoin ne jääkaapiin nousemaan ja seuraavana päivän paistoin ne töiden jälkeen, siitä sitte vaan valtaamaan katuja. Ei se silti ihan niin mennyt, leivät oli kyllä noussut mutta vähän lässähtäneet ja pahempana mokana ihan tarttuneet peltiin kiinni. Nyt kun mulla on toi paistokivi niin leiväthän pitää nousseina tietty siirtää sinne ja en ollut ajatellut tätä ollenkaan, ne ei oikeen tykkää kun niitä repii irti leivin paperista. Hyviä tuli ja oikestaan ihan nätitkin mutta ei noita ranskiksiksi osaa tajuta.

rapucocktail ja valaistuneet


Nyt lopulta kun oon tutustunut rapuihin niin en oikeen ymmärrä niiden pointtia, onhan ne ihan hyviä mutta mielummin olisin pitänyt vaikka mansikkajuhlat. Ja paahtoleipää? Sitäkään en ymmärrä miksi ravut on niin ihania mutta muita ötököitä ei sitte syödä millään. Musta pitäis olla myös keväisin koppakuoriasjuhlat ja juhannuksena matojuhlat. Matojen syönti on muutenkin helpompaa kun ei joudu katsomaan niiden surullista naamaa, tai ainakaan tiedä kummassa päässä se on.

Ei muuten kannata pitää rapujuhlia sisällä, täälä haisee kun kalakauppiaat ois pitänyt orgiat.

ootsä mun beibe jos mä oon sun kulta?


ranskanleipä Hedhin ohjetta mukaillen
250 g vettä
200 g vehnäjauhoja
175 g hiivaleipäjauhoja
15 g voita
10 g suolaa
10 g hiivaa5 g hunajaa
keltuainen

Vaivaa kaikkia aineita paitsi suolaa hitaalla 10 minuuttia, lisää suola ja vaivaa vähän nopeammalla toiset kymmenen. Alkuperäinen ohje sanoo noin mutta suolan lisäämisen jälkeen en enää vaivannut noin pitkään koska taikina alkoi vaikuttaa vähän liiankin vaivatulta. Siirrä vaivattu taikina oljyttyyn astiaan lepäämään tunniksi, painele taikina kasaan puolessa välissä. Muotoile leiviksi ja anna nousta noin tunti.


punkkia ja huganisointia

2 kommenttia:

Irkku kirjoitti...

Mun kasvimaalla vois pitää keväällä ja kesällä muutaman kerran etanajuhlat! Porukka sais purtavaa eikä etanat puris mun salaatteja ja papuja...

Nelle kirjoitti...

Joop, ne ravunkuoret kannattaa kyllä heittää pois/keittää liemeksi jo samana iltana - muuten aamulla on tosiaan aika hienot aromit. :)