sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

ruisleipiä

kaprisleipä?


Nyt olen jotenkin ihastunut noihin ranskanmallin ruisleipiin joista tulee mukavan happamia ja tosi vahvasti rukiin makusia. Bloggasin yhdestä vasta mutta olen kai neljä nyt tehnyt, tämä uusin ihan omalla ohjeella, aikaisempi Jan Hedhin. Tästä omalla ohjeella tehdystä tuli jostain syystä kaikkein mauttomin(vaikkakin nätein) vaikka ohje on aikalailla ihan samaa kamaa, juurta, vehnää ja jokun verran ruista.
Onnistuin myös räjäyttämään tietokoneeni ja jo luulin että bloggaus jää aikalailla tauolle mutta onnistuinkin hommaamaan heti uuden koneen. Kun vanhasta koneesta saan ulos vielä jotain valokuvia niin blogiin kai vihdoin tulee pain de mien ohje jonka tein jo joskus ennen joulua ensimmäistä kertaa.

kaikissa leivissä samat viillot nykyään


yksi versio maalaisleivästä
1. päivä
60 g vehnäjuurta
60 g vehnäjauhoja
40 g vettä
20 g ruisjauhoja

Aineet vain sekoitetaan yhteen ja taikinan annetaan nousta pari kolme tuntia pöydällä ja siirretään se olemaan jääkaappiin yön ajaksi.

2. päivä
100 g vehnäjauhoja
80 g vettä
40 g ruisjauhoja
5 g suolaa
(pellavansiemeniä)

Eiliseen esitaikinaan listään kaikki aineet ja taikinaan vaivataan hyvä sitko, ainakin 10 minuuttia. Taikinan annetaan levätä kolmisen tuntia astiassa muovilla peitettynä. Taikinasta muotoillaan leipä ja annetaan sen nousta kahdesta kolmeen tuntiin tai tunti huoneen lämmössä ja yön yli jääkaapissa. Jääkaappi nostettu leipä on mukava seuraavana päivänä kun sen voi vaan viskata kylmästä uuniin. Jos sattuu olemaan tollanen nostatus kori mitä tähän leipäänkin käytin niin korin voi laittaa muovipussiin ja sen jääkaappiin, se vie paljon vähemmän tilaa kun koko pelti.

jostain syystä olen laittanut kuvia ruuista tähän..
parsakaalia, pastaa, pähkinöitä ja tomaattia

3 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

heippa!
miten sitä juurta tehdään/saadaan?
Ihania ovat sinun sivusi!!

Jael kirjoitti...

Ihanan näköinen leipä taas! Ja onneksi sulla on taas toimiva kone:-)

aleksi kirjoitti...

hanne: en ole tosiaan ite siitä oikeen mitään kirjoittellut mutta periaatteessa se on vettä ja jauhoa jotka alkaa elää omiaan. selkein ohje jonka olen löytänyt löytyy tästä mutta se ei sitte välttämättä onnistu kuitenkaan ekalla kerralla, ei mulla ainakaan :)

yaelian: no onneksi, olen sen verran nörtti ja riippuvaibnen koneesta etten tiiä mitä tekisin ilman :)