maanantai 26. marraskuuta 2012

neljä pientä sanaa

yksi pala on leivän loppu


Yhtäkkiä olen rakentanut suuren ongelman!  Aluksi tulee nerokas idea(hip!), kirjotan syvällisiä asiota kaloista ja planktonista tai maatiainen nimisestä linnusta ja sen nappiverkkareista. Idea alkaa kasvamaan ja tarinasta tulee hauska mutta sitten se kasvaa liikaa ja latistuu viisasteluksi ja entisen Suosikin runopalstamateriaaliksi. Sanat toimii nykyään kun huonosti vaivattu leipä. Ennen kirjottaminen oli juuri se bloggauksen helpoin puoli, asiat vaan tuli ja meni tekstiksi ilman suunnitelmia tai suurempaa ajatusta, nyt joutuu miettimään ja miettiminen pilaa kaiken.

Onneksi ilman nerokasta ideaa tai minkäänlaista kirjotustaitoa voi aina tehdä kauraleivän. Tämä leipä ei ole sitten nähnytkään mitään hienoa maalaisleipää vaan on ihan ehtaa vanhankoulun suomipullaa.

nimestään huolimatta maahumala ei ole sukua maatiaiselle, maahumala on kasvi


kaurareikäleipä
200 g vehnäjauhoja
n. 165 g vettä vähän voi joutua lisäämään jos taikina on liian kova
35 g kaurahiutaleita
20 g perus voiteluöljyä
7 g hiivaa
5 g suolaa

Anna kaurojen liota vedessä kymmenisen minuuttia. Lisää loput aineet ja vaivaa kunnolla, taikina on aika kova mutta kauran takia ainakin alussa tahmaisen oloinen. Anan taikinan levätä muovin alla pari tuntia. Pyöritä taikinasta pallo ja anna sen levätä jokunen minuutti jauhotetulla pöydällä kunnes se rentoutuu riittävästi että sen voi kaulita litteäksi. Kaulaa pallo vähän alle sentin paksuiseksi ja ota keskelle rinkulaformulla reikä, jouhota leipä ja anna nousta noin 45 minuuttia. Paista aika vaaleaksi.

 jauhotettuja ja rei'itettynä


kirjat kipuavat läjiksi pöydille


ei kaunein leipä mutta kotoinen


2 kommenttia:

Iina Kraak kirjoitti...

Minä olen toivonut joulupukilta sellaista konetta, jolla voi vaivata taikinan. Se on sinun ansiotasi. Haluan kunnon sämpylää ja leipää.

Ps. Tuomon leivällä on myynnissä reikäruisleipä, jossa on reikä erikseen mukana. Aika sööttiä.

aleksi kirjoitti...

mäkin toivoisin sellasta konetta kun nyt enää ei ole..