sunnuntai 6. syyskuuta 2009

kaalipiirakka

mom mom mom

'
Jossain näin tollasen levylihapiirakan kuvan niin päätin tehdä kaaliversion, vaikka teinkin meetvurstileipää niin jauhelihan käyttöön en näe silti mitään syytä. Täytteeseen kuullotin kattilassa ensin valkosipulia ja kaalia. Lisäsin kattilaan vettä, riisiä ja maustaita ja keittelin valmiiksi, valmiiseen lisäsin etikkaa ja vähän juustoa. Taas oli vähän vaikeuksia kuvien kanssa, yksi vain oli julkaisukelpoinen.


Sekoitettu voitaikina
250 g voita
250 g jauhoa
100 g kylmää vettä
4 g leivinjauhoa

Kylmät aineet vaivataan tasaiseksi massaksi ja annetaan viilentyä jääkaapissa. Taikina kaulitaan littanaksi taitellaan normi voitaikina tyyliin kolme kertaa. Taikinan annetaan istahtaa pari tuntia kylmässä. Kaalimassan levitin pitkäksi kaulatun taikinan toiselle puolelle ja käänsin kanneksi toisen puolen. Voitaikina jutut olisi myös parempi voidella munalla mutta mulla ei sellasta ollut.

kumman keltanen


Loppuun pitää vielä avautua HIIVATTOMASTA leivästä. Huomasin kauppahallissa käydessä että joka toiseen leipään oli merkitty "hiivaton". Hiivattomuus toimii nykyään kummallisena myyntivalttina koska ihmiset on keksineet jostain ihmeelisen hiivan pelon. Hiivaton leipä vaan on kusetusta tollasissa merkinnöissä, hiivaa ei ole ehkä lisätty purkista mutta se on kasvatettu juureen. Mehuakaan ei saa myydä sokerittomana jos siihen ei ole lisätty sokeria.

1 kommentti:

Jael kirjoitti...

Siis ihan mahtavaa kun teet nuo voitaikinatkin aina itse vaikka niitä saa kaupasta helpolla.Mutta eivät takuulla ole yhtä hyviä kuin sun,arvelen..