tiistai 4. elokuuta 2009

auringonkukka

siinä se sitte on, yksi näteimmistä leivistä jonka olen tehnyt


Nyt osa leivänleivonta intoa oli koittaa muotoilla leipä fendu tyyliin joka on ranskaa ja meinaa jotakuinkin kai jaettua. Toiseen leipään testasin jo aiemmin hyväksi havaittua amerikkalaisen kaiser roll sämpylän tyylistä muotoilua jossa leipä repeää myös hienosti. Sitä ei havaittu hyväksi tänään ollenkaan. Itse leipä on oikein hyvä jos pitää auringonkukansimenistä koska ne maustuvat tässä tosi vahvasti ja tekevät myös vähän kermaista makua. Jostain syystä kone ei oikeen suostunut vaivaamaan ja leipä oli sisältä vähän höttöä.

Auringonkukka

300 g vettä
400 g vehnäjauhoja
50 g ruisjauhoja
50 g paahdettuja ja osittain murskattuja auringonkukansiemeniä
10 g suolaa
5 g kuivahiivaa

Kaikki vaivataan normaalisti taikinaksi ja annetaan levätä tunti.

askartelu


Tein taikinasta kaksi palloa.. toisen pötkötin paksuksi pötköksi ja keskeltä painoin littamaan pulikalla, reunat rullasin toisiinsa kiinni. Toisesa tein neliön littanan jonka kulmat taitoin keskelle ja uudet kulmat vielä kerran keskelle ja pötkötin leivän muotokseksi. Pötkötys olisi kannattanut jättää tekemättä sillä se sulki liikaa kuviota joka ei sitten revennyt enää uunissa. Kummankin nostin kuvio alaspain uunissa paistinpannnullisen kuumaa vettä kanssa noin tunnin jauhotettulla liinalla. Näistä voisin piirtää vielä hienot kuvat ja ohjeet.

toinen repesi väärin


Blogi on ollut muuten nyt jo vuoden eikä kukaan ole suuttunut vielä kaikki tietävyyteeni edes kovin paljoa. kiitoksia kävijöille ja varsinkin kommenttien jättäjille. Itse olen vähän huono seuramaan blogeja ja vielä huonompi kommentoimaan mutta kiva niitä on saada ja kiva jos saa jonkun innostumaan edes pikkusen "vakavammasta" leivonnasta.

11 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Onnea, nytkö sulla on blogisynttärit! Vähän menee aika nopiaa.

aleksi kirjoitti...

no taisi olla jo joku viikko sitte mutta se unohtu laitoin nyt tähän vaan. ja menee se! kohta ollaan vanhoja!

Jael kirjoitti...

Synttärionnittelut blogille!
Mä tykkään auringonkukan siemenistä ja muistakin siemenistä leivässä.
Nätti onkin leipä,mutta kuvien perusteella niin ovat muutkin leipäsi!

Meri, Helsinki kirjoitti...

Mä kyl suuttusin vähän sun yhdys sana virheistä :-P Muuten oot kiva.

aleksi kirjoitti...

emmä vaan huomaan niitä kaikki vaikka kuinka tarkistan ja korjaan :/

s kirjoitti...

Luulen että tää on mun suosikki kaikista ruokablogeista.

Ja yhdys sana virheet on vaan kivoja! >:(

lintu kirjoitti...

Onnea, onnea. Täällä on kiva käydä. :)

maarit kirjoitti...

en edes syö leipää mutta silti luen tätä :)

Örkki kirjoitti...

Olen muutaman kerran jo kokeillut sun antamaa vinkkiä taikinoille, että nesteenä kylmä vesi ja kaikki jauhot kerralla. Sillä kyllä tulee todella hyvä sitko, kiitokset vinkistä!

Saara kirjoitti...

Oon koukkuuntunu sun blogin lukemiseen, vaikka en edes oo mitään leipojatyyppiä. U rule.

Ebe kirjoitti...

Onneksi olkoon synttäreiden! Kiva on käydä täällä katsomassa ihan oikeaa leivontaa. Ehkä joskus itsekin sitä kokeilisi, mutta vielä mennään askartelulinjalla :D