torstai 12. tammikuuta 2017

Innovatiivista joulua

leipä


Typerä internet. Kirjotin tähän hauskan ja kekseliään(tai niin ainakin muistelen) ja sitte internet kuoli ja kaikki katosi bitteihin bittien taakse, pyyhkiytyi olemasta. Kuvat jäi ja joulukänttyrän ohje. Niipä teen listan tähän innovaatisen joulun innovaatioista joista olin kirjottanut.

-joulu oli ekaa kertaa jossain muualla kun vanhemmilla
-eli meillä
-tein porkkanalaatikkoa ite koska se ei ikinä maistu miltään, nyt maistui
-tein sulasienstä salaatin
-Heidi teki trendi porkkalan, maistui porkkanalta jossa on savuaromia
-Anni teki aladoobin
-pikku O oli vaan ekaa joulua

+taas ihan liikaa ruokaa, lanttulaatikkoa en ehtinyt koko jouluun edes testata


joululeipä 2kpl tai yksi julmettu mörssäri

470 g vehnäjauhoa
260 g vettä
80 g voita
80 g siirappia
30 g ruisjauhoa
15 g hiivaa
10 g suolaa
120 g pähkinöitä

ja päälle riisijauhoja jos jaksaa panostaa

Vaivaa kaikista aineita paitsi pähkinöistä hyvä taikina, sekoita mukaan pähkinät. Anna taikinan levätä yönyli kylmässä öljytyssä astiassa. Otan taikina jääkaapista pari tuntia ennen leivontaa  lämpenemään. Leivo kahdeksi pitkulaieksi leiväksi riisijauhojen avulla, nosta noin tunti, viillä ja paista 200 asteisssa uunissa



 seuraavan päivän joulua 


aika samalta näyttää joulupöytäkin 


Ei kommentteja: