tiistai 25. helmikuuta 2014

kohta on se kevät

grilattua tofua ja pinaattimössö


Aurinkoa paistaa ja on vapaa, tiistainakin voi olla vapaa. Pakkaan eväät ja ajan retkelle. 700 metrin päähän ja rengas hajoaa, onneksi kotoa voi hakea toisen fillarin. Pitää varoa koirankusettajia ja jopospedejä. Kalasatamassa on kaksi puolta, Ihana-kahvilan puoli jossa on mammutti ja synkkä vanha Tukkutorinpuoli jossa on lähinnä romua ja kaatuneita laivoja. Vanhankaupungin koski on innostunut kevään tunteesta.

mammutteja rannassa


oliiviciabatta
250 g vehnäjauhoja
180 g vettä
7 g oliiviöljyä
5 g suolaa
3 g hiivaa

50 oliiveja pienittynä

Vaivaa kaikista aineita takina koneella, taikinaa pitää vaivata pitkään, noin 20 minuuttia, laita oliivit lopussa mukaan. Anna taikinan levätä yön yli öljytyssä astiassa yönyli. Aamusella ota tiakina kulho lämpiämään tunniksi ja muotoile siitä epämääräinen ciabatta käännellen se neliöksi käyttäen paljon jauhoja. Paista 250 asteisessa uunissa.

Kalasataman hökkelikylä


eväiden osat


 
luonnon kaunis Merihaka



Ei kommentteja: