sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

yhden tomaatin aamupiirakka

siellähän se törröttää, vappurakkaani, kaikki oksat ojossa.


Nyt on ollut lehdissä ja maailmassa juttua hirveästä määrästä hävikki ruokaa jota menee roskiin. Ruokablogitkin on kehittänyt jonkun yhteisprojektin joka meni multa kyllä ihan täysin ohi niin bloggaan ruuuasta johon on käytetty juttua joka kai yleensä menee roskiin. Tomaattinkepit! Tomaatin niikun parsankin varsista ja kepeistä saa siinä hyvää ruokaa kun ite rehuistakin ellei parempaa. Itellä varsinaista ruokaa ei mene oikeataan koskaan roskiin kun keittää yhden annoksen itselleen kerralla mutta joskus joku pesto tai vastaava menee homeeseen ja tuo kaapissa oleva endiivi alkaa näyttää pikkuhiljaa vähän epäilyttävältä.

Tyhmänä täytin rinkulat pöydällä ja piiraiden uuniin siirto oli vähän haasteellista. Toisen piirakan sain pellille ja toisen paistoin kivellä uunissa. Ei nämä kyllä oikeen muutenkaaan onnistuneet, quichet on välillä mystiikkaa vaikka kaiken tekisi samoin.

pohjattoman vuuan täyttö pöydällä on vähän tyhmää


parmesaanipohja Micheliä mukaillen (tosi hyvä)
135 g vehnäjauhoja
70 g voita
25 g vettä
10 g parmesaania
3 g sokeria
2 g suolaa

Sekoita aineet tasaiseksi massaksi ja laita jääkaappiin.

yhden tomaatin täyte
300 g maitoa
50 g kermaa
2 munaa ja yksi keltsi
tomaattikeppejä ja pari lehteä tuoretta basilikaa
sinappia, suolaa ja pippuria

vähän juustoa

Kiehauta kepit, basilika, suola ja maito. Anna jäähtyä kannen alla, kuuma täyte pilaa koko piirakan. Lisää loput aineet viilenneeseen maitoon josta on otettu kepit pois. Täytä ja paista.


miten mä olekin unohtanut tämän bändin, parasta puistorokkia parhaasta elokuvasta


ihanat formut



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

kurkkubingon loppurieha

Nyt kurkkukilpailu on päättynyt. Pääväri tuntuu olevan vihreä. Ja osaanottajat ovat:











Että äänestämään, tuossa sivulla on tuo äänestyshässäkkä. Aikaa on ensi viikon keskiviikkoon eli toiseen päivään asti.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

maanantain parsapäivät

koska syödään?


Viime viikko oli paras viikko, viikonloppu oli täynnä seikkailua, tehtiin puroja, kiivettiin lintutorniin, katotiin bändejä ja olin avajaisissa ja toisten avajausten jatkoilla. Tänään oli aika paras päivä, shoppailtiin suklaita, keittiökrääsää, leivonnaisia, pannuja, pekonia ja lounaalla syötiin ihan liian tulista ruokaa.

Koti oli täynnä juustoa ja parsaa nerokasta parsakukkaruukkuleipää varten (jonka nerokkuuden saa nähdä sitte jos se onnistuu) mutta vihdoin ostin oikeat piirakka vuuat Eiringiltä ja oli pakko testata ja tehdä piirakkaa. Piirakkaan pääsi myös Juuren puodin peksu. Parsan käytössä ärsyttävää on parsojen takapäät jotka helposti vaan menee roskiin niin tähän piirakkaan keitin niistä veden josta tein maitojauheella parsamaitoa munamaitoon. Tupla parsat.

parsaa, parsamehua, ja ne ihanat piirakkarenkaat


parsapiiras
piirkkapohja
parsaa siistittynä ja puoliksi leikattuna
pekonia sopivasti
ihan vähän mozzarellaa
munamaitoon pippuria, suolaa, vähän alle yksi muna per 100 g nestettä, sinappia, löräys kermaa

Tee pohja ja pistä se kylmään, itse käytin Michel Rouxin ohjetta vähän muutellen, kaikki on lähes samallaisia. Laita kattilaan parsan takapaat, ripaus suolaa ja vähän vettä, kiehauta ja murjo parsat ihan hajalle. Kaada parsamehu astiaan siivilänläpi ja murjo parsasotkusta loputkin nesteet pois. Lisää parsamehuun maitojauhettä purkin ohjeen määrä, kermaa, mausteet ja 1 muna per 100 g nestettä. Paistele pekoni ja paistele parsoihin väriä pekoni ihrassa. Kun kaikki täytteet on viilenneet täytä piirakkapohja. Lado pohjalle pienitty ja paistettu peksu, vähän juustoa, parsojen niitä tötsäpäitä jos tekee mieli hienostella(ja millon ei tekisi) tai pätkittyä parsaa ihan noin vaan ja päälle munamassa. Paista.

munaa vaille valmis


rumat reunat tuli vaikka on hyvät rinkulat

tiistai 17. huhtikuuta 2012

värkki

sisällä näkyy hyvin rullauksen muoto


Pelkästään sen takia että saan laittaa otsikoksi värkki. Värkki on siis vanhahtava nimitys leivän pohjassa olevalle rullaus tai riivaussaumalle, jos tekee mieli hienostella niin pyöreän leivän pohjaa voi myös kutsua ruusukkeeksi. Yleensä leipä paistetaan oikeinpäin ja pinta viilletään mutta värkillä voi myös leikkiä(hyh tuo kuulosti jo vähän liiankin likaselta) ja paistaa leipä alapuoli ylöspäin. Hyvä innokas leipä repeää värkkipuolelta saumaa pitkin ja leivästä tulee hieno ja rapea.. tai sitte ankea pallo missä sauma näkyy lähinnä vaan viivana.

pallo, kaulaus, rullaus, nousu


Uuninousua voi parantaa kikkailemalla. Laittaa leivän kuumaan uuniin ja antaa olla sen pari minuuttia, sitten laskee lämmön jonnekin sadan pintaan (tämä pitää ihan ite vaan testailla) ja paistaa niin kauna että leipä repeää. leivän revettyä nosta lämpötakaisian paistolämpöön. Ideana kikassa on että kuumassa leivän pinta kovettuu mutta sisus ei ehdi paistua vaan jatkaa nousemista kun uunin lämpöä lasketaan ja kovettunut pinta sitte tietenkin repeää. Hyvällä taikinalla ja sopivalla määrällä nousua kikoja ei siltikään tarvita.

se värkkipuoli nousseessa leivässä


Tässä leivässä pelkkä ei pelkästään sauma ole ylhäälä vaan rullasin sen fenduksi, eli kaulasin taikina pallon keskeltä littanaksi ja rullasin reunat yhteen. Rullattujen reunojen olisi tarkoitus rullautua uunissa auki, usein ne ei tee sitä.

rukiinen emmerleipä


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Brasiliassa on nastenpaa, Brasilia on lastenmaa


Tämä maiden läpikäynti aakkosjärjestyksessä on vielä hauskampaa kun olin luullutkaan. Nyt B ja Brasilia. Olen oppinut vaikka mitä ja pelkkiä Brasilialaisia leivonnaisia joista en ole koskaan kuullutkaan tekisi mieli tehdä kymmeniä. Tähän kuitenkin valitsin brigadeiro karkin joka netin mukaan on joku lastensynttärien perustarjoomus. Lastensynttärien juttu varmaan koska nämä on ihan tappavan äiteliä mutta siltikin jollain tavalla tosi tutun makusia.


strösseliä ja palluraa


brigadeiro
400 g purkki makeutettua kondensoitua maitoa
noin 10 g voita ja siivilöityä kaakaojauhetta
kaakao strosseliä
karkkikapseleita eli niitä pikkusia paperivuokia
voiteluöljyä

Sekota aineet pannulla yhteen ja keitä pienellä tullella noin kymmenen minuuttia ja sekoittaen kun sekopää. Massa alkaa liikkumaan pannulla selvänä irtonaisena mönttinä eikä enää nesteenä kun sitä on keitetty riittävästi. Lastaa massa laakeaan astiaan jäähtymään, astiaan voi vähän sipasta öljyä pohjaan. Öljyä kädet ja pyörittele jäähtyneestä massasta palleroita, pyörittele pallerot strösselissä ja aseta ne kapseleihin. ANNA MASSAN TOSIAAN JÄÄHTYÄ. Itse fiksuna aloin melkeen heti askartelu hommiin ja tahmanen massa jäi sormenpäihin kiinni ja poltti ne, samana tapaan kun pikkupoikina poltettiin muovijohtoja ja palavaa sulaa muovia tippui kädelle, sattuu, ei kannata.

mun kapselit oli vähän isoja


Seuraavaksi cee, maailmassa ei vaan ole kovin montaa maata joka Suomeksi alkaisi ceellä. Varmaan jatkuu Amerikoilla ja Chilellä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

munaa kolmella tapaa

lounas


Mun ei oikeasti pitänyt blogata tästä kun olen tekemässä paljon jännempiäkin(Brazilialaisia tryffelleitä, sinihomejuustodippiä, ruisnachoja, sunnuntait lähtee vähän käsistä aina tässä harrastetetoiminnassa) juttuja samalla mutta leivästä tuli vaan niin nätti ja herkullinen. Leivän kannssa tein munasalaatin, joka on hauska merikkalainen junttiklassikko. Kolme munaa, leivässä, majoneesissa ja ihan munana. Ekaa kertaa ikinä katoin kellosta kuinka pitkään keitin munia, yleensäkin käytän niitä vaan leivonta aineena ja joskus uppomunahommissa.

näin se näyttää vähän kakulta


siirappipaahtis
270 g jauhoja
150 g maitoa
muna
30 g tummaa siirappia
20 g voita
20 g spelttihiutaletta
7 g hiivaa
5 g suolaa

Vaivaa kaikkia aineita yhteen koneella noin kymmenen minuuttia. Anna taikinan levätä tunti ja rullaa se pötköksi, laita pötkö nousemaan puoleksi tunniksi vuokaan. Viillä leipään yksi viiltä leivän pituussuuntaan. Lämmitä uuni pirun kovalle(lue täysii) pistä leipä uuniin ja parin minuutin jälkeen lasken lämpö jonnekin sadan pintaan, paistele viileämmässä kymmenisen minuuttia tai kunnes leipä nousee villisti ja repeää, nosta sitte lämpö takaisin 225 asteeseen.

hyvän baarin tunnistaa vessan tarroista ja siitä että opiskelijahaalarien pitäjät heitetään pihalle


munasalaatti
kananmunaa pilkottuna
majoneesia
suolakurkkua
sinappia
pippuria
suolaa
tabascoa

Sekoita kaikki yhteen, täDää! Fiksu varmana huomaankin että munan vaihtamalla vaikka ihan siihen munan mutsiin kanaan tulee kanasalaatti, tonnnikalasta tonnikalasalaatti, katkaravusta katkarapusalaatti ja niin edelleen. Amerikkalaiset on neroja. Paahda leipä, lastaa liikaa munasoosia päälle ja nauti.

sinihomejuustodippi bleu de brebis juustosta


usko itseesi rakkaani


torstai 12. huhtikuuta 2012

cheese is us

pala


Juuston teko on jännää ja periaatteessa samallalailla todella helppoa kun leivänkin (tai bissen tai viinin tai suklaan) mutta samalla pidemmän päälle vähän ärsyttävää koska en lopulta tiedä yhtään mitä olen tekemässä. Tästä ohjeesta tuli tällä kertaa pehmeä vähän kun tosi nuoren ja hennon fetan makuinen juusto mutta kumisempi. Ohje on enemmänkin lista asiaoista jotka tehdään kun yritetään kovasti tehdä juustoa kuin mikään tarkka ohje ja lämpötiloja ja aikoja muuttelemalla lopputulos voi muuttua paljonkin. Mukaan voi tietty pistää mausteita, lilluttaa valmis juusto suolavedessä tai melkeen mitä mieleen tulee.

possujuusto!


Juuston teko pitää sitte ottaa harrasteena ja seikkailuana, puolesta litrasta maitoa tulee säälittävä määrä juustoa.

juustoa
500 g puolirasvasta maitoa
30 g mahdollisimman eloisaa jugurttia
juksutinta pullon ohjeen mukaan, eli yksi tippa kai litraan
suolaa

1, alkuhapatus
Puhdista astiat ja välineet kunnolla, steriloi mieluiten. Vatkaa maito ja jugurtti yhteen ja lämmitä 35 asteiseksi, anna muhia tunti kannen alla.

2, juoksutus
Lisää juoksute ja sekoita kunnolla. Anna maidon olla kattilassa kannen alla niin pitkään että juusto massa on kovettunut ja jos sinne upottaa sormen ja nostaa massan läpi niin massa halkeaa siististi eikä jää sotkua sormeen, tähän menee tunnista moneen tuntiin.

leikattu massa


3, massain leikkaus
Leikkaa juusto massa noin sentin ruuduiksi ja sekoittele hellästi, anna levähtää puolisen tuntia. Nyt meillä on jonkun sortin raejuustoa. Lämmitä juustomassa hitaasti 35 asteiseksi koko ajan kädellä sekotellen, mitä korkeammaksi lämpö nousee sen kovampaa juustosta tulee. Anna lämmitetyn massan muhia kannen alla puolisen tuntia. Juustoon saa happamuutta jos leikatus massan antaa lillua herassa yön yli.

puristuslaitteisto


4. puristelu (oujee)
Kaada hera pois ja sekoittele mukaan suolaa kun suola irrotaa lisää hera, kaada sekin pois. Heran voi tietty myös säästää mutta musta se on maistuu iljettävältä maitosokerilta. Purista juusto jollain MacGyver tyylisellä puristuslaitteella, itse suosin Runebergintorttumuotista, harsosta, parista astiasta ja Worsesteripullosta kasattua puristuslaitteistoa. Anna puristua kunnes tuntuu valmiilta, tämän annoin olla vain pari tuntia kun tahdoin pehmeän juuston.

5. loppuhommat
Pyörittele puristettu juusto suolassa ja pakkaa se käsipaperiin, anna juuston olla jääkaapissa ainakin niin pitkään ettei paperiin enää tartu nestettä. Nyt valmiin juuston voi upottaa vaikka vahaan ja antaa vanhentua viileässä niin pitkään kun uskaltaa.

parsasalaatti omalla juustolla, oma juusto kuulostaa aina hienolta


aasta ööhön, pikku norsunkorvat

uppopaistettu tuulihattu


Nyt on oli tuo pääsiäinen ja munalakko niin pitää tehdä vaan leivonnaisa jotka tarvitsee kananmunaa, tuulihattuja, vaniljakreemiä, norsunkorvia ja vastaavia. Munan loputtua ongelma on suurempi kun voin, kermapurkkia kun vatkaa riittävällä innolla jossain vaiheessa purkissa on voi mutta vatkaamalla tyhjää munakennoa tulee lähinnä ranne kipeäksi. Kaikissa kaupoissa joissa kävin munia oli kyllä ihan hyvin(kaikken halvimmat puuttui), pääsiäinen vaan teki sen että aina kun olisi ollut tarvetta munalle yksikään kauppa ei ollut auki.

Munaa tarvitsin Afganistanilaiseen gosh-e-feel leivonnaiseen joka tarkoittaa norsunkorvaa. Leivonnaiset pitäisi koristella pistaasirouheella joka on se mikä tekee näistä juuri Afganistanilaisia ja erottaa ne varmaan tuhansista samallaisista muiden maiden perinnejutuista. Joka kaupassa on suolattuja pistaaseja ja joissain isommissa suolaamattomia ja paahtamattomiakin mutta nyt en mistään löytänyt sellasia hyviä pieniä vihreitä mitä tämmösiin käytetään. Ilman pistaasia nämä voisivat yhtä hyvin olla Italailaisia chiacchiere-pikkuleipiä.. mutta Afganistan kuulostaa hurjemmalta ja sopii teemaan. Hanna keksi mahtavan idean(saattoi se olla vitsikin) että leivon joka maasta aakkosjärkässä jonkun perinteisen jutun, ensimmäiseksi pääsi Afganistan, en tiedä tuleeko seuraavaa mutta oli tämä hauskaa jo näin.

pallerot


Nämä ei ihan onnistuneet vaan sain aikaan jotain uppopaistetun tuulihatun ja munkin väliltä vaikka tarkotus olisi kai olla keksimäisiä. Näistä olisi pitänyt vaan tehdä hyvin paljon littanampia. Mutta jännää oli!

korvan muotoilu


norsun korvat
kaksi munaa (vaahdotettuna)
215 g jauhoja
50 g maitoa
30 g voita (sulatettuna)
15 g sokeria
ripaus(?) suolaa

pinnalle murskattuja pistaaseja, tomusokeria ja kardemummajauhetta

Alkuperäisessä ohjeessa sanotaan: "Vatkaa muna vaahdoksi, sekoita mukaan sulatettu voi, sokeri ja maito. Siivilöi jauho ja lisää siihen suola. Lisää jauhot munamassaan ja vaivaa 10-15 minuttia" Minä sanon että aika turhaa koska taikinaa vaivataan kuitenkin noin pitkään, siinä hajoaa jauhoklimpit, voi pehmenee ja vaahdotetun muna vaahto hajoaa täysin. Eli kaikki yhteen ja vaivataan vaan valmiiksi. Anna taikinan levätä viileässä tunti. Kaulaa taikina parin millin paksuseksi ja ota siitä ympyrä muotilla paloja, nipistä kaksi kulmaa yhteen (siis jos tämä olisi neliö ja siinä olisi kulmia) että pala näyttää vähän korvalta. Uppopaista ja ripottel valmiisen päälle kardemummaa ja sokeria.

leipägrilli


Mikä maa olisi hyvä seuraavaksi b-kirjain maaksi? Mieluiten kuitenkin vähän eurooppa tyylillä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

kanelia

pusi pusi ja silleen


Jos tulee vieraita yllättäen niin tämmöset pikkupiparit on helppoja ja nopea homma, aikaa kuluu ehkä kymmenisen minuuttia varsinaiseen tekemiseen. En kyllä muista että kukaan olisi koskaan tullut.. tietääkö kukaan edes missä mä asun?

Tässäkään ohjeessa ei muuten tee yhtään mitään leivinjauheella vaikka sitä alkuperäsessä ohjeessa olikin mistä tämän muuttelin, yleensä se on turhaa kaikessa jossa sitä on.

pidän mun muottirinkulasta


ihastuttavan mummoselle maistuvat kanelipikkarit
130 g vehnäjauhoja
75 g voita
50 g sokeria
20 g jääkylmää vettä
2 g kanelia
2 g vaniljasokeria
ripaus suolaa

päälle kanelisokeria, pienempi kiteinen sokeri sullaa paremmin mutta tavallisella tulee "rustiikkisempi"

Sekoita aineet yhteen tasaiseksi massaksi ja pistä massa jääkaappiin. Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Kauli massa levyksi ja ota siitä muotilla(tällä kertaa suosimme sydänmuottia) pikkuleipiä. Lastaa piparit pellille ja niiden päälle ihan liikaa kanelisokeria. Paista mutta älä polta. Kahvia pöytään ja piparia perään.

särkyneen sydämen twist


ruisleipä, siemeniä ja siirappia

onkohan noi siemenet homeessa?


Ruisleipä on hassu leipä vaikka johonkin perus vehnäkänttyyn verrattuna. Vehnäleipä ei varsinaisesti mene koskaan täysin väärin(no ekat juurikokeet kyllä) mutta harvoin siitä mitään täydellistäkään tulee, ruisleipä taas tuntuu olevan täysin syömäkelvotonta tai aivan järjettömän hyvää. Kaupan leivät jää ihan toiseksi hyvälle omalle ruisleivälle ja itkee noloina nurkassa vaikka niissä ois mikä fiini neitsyeiden valmistama 15000000 vuottta vanha hyperjuuri. Olisi se silti kiva koittaa jotain vanhaa juurta, tämä mun tän hetkinen taitaa olla kuukauden ikänen potra pieneliö.

Tosi rumia näistä on nyt kyllä tullut, en millonkaan ostaisi tän näköstä leipää kaupasta.


joltain fribeeltä tämä näyttää


vähän makeampi ruisleipä
150 g ruisjuurta
150 g ruisjauhoja
150 g vettä

Sekoita aineet yhteen ja anna muhian yön yli.

170 g lämmintä vettä
170 g ruisjauhoja
60 g vehnäjauhoja
20 g auringonkukansiemeniä
20 g siirappia
10 g suolaa
3 g maltaita
(3 g hiivaa)

Sekota kaikki aineet yhteen ja vaivaa tasaiseksi. Anna levätä kaksi tuntia. Pyöritä taikina palloksi isolla määrällä jauhoja ja hierrä pallon pintaan vielä kunnolla jauhoja. Anna nousta kunnes pinta repeilee.. eli pidempään kun mä. Paista ja anna jäähtyä.

aiempi kauraruisleipä joka oli vähän nätimpi


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

hippikarkki

1.


Ennen vanhaan hippikarkki oli eksoottista, nyt sitä saa joka kaupasta. Sokeria jossa on siemeniä. Että pies and lovee vaan!

karkkia
70 g vettä
45 g sokeria
10 g hunajaa

Keitä aineita pannulla kunnes siirappi alkaa vähän tummua, lisää siemenet.

70 g kurpitsansiemeniä
10 g auringonkukansiemeniä
5 g seesaminsiemeniä
2 g tai fiiliksen mukaan fenkolin siemeniä
ripaus suolaa

Siis lisää ne siemenet, sekottele ja anna vähän paahtua mutta älä tietty polta. Kaada mössö leivin paperille ja levittele mutta heti alussa kun sokeri on vielä sulaa, kun sokeri vähän kovettuu niin sekottelu pilaa hyvän hippifiiliksen. Anna kovettua.

2.


perjantai 6. huhtikuuta 2012

pastel de nata

ihania


Nämä on tuntuneet olevan jonkun sortin puheenaihe tässä viikoilla. Tänään keittelin aamusella ensiaskareiksi vaniljakreemin joka oli tarkotus maustaa paahdetuista seesaminsiememistä tehdyllä massalla ja seesamiöljyllä. Kreemin ajateltu loppusijoutuskohde oli eclairit johon olin (tietty! daa!) tekemässä seesamicraquelin vielä päälle. Kaikki munat meni kuitenkin jo kreemiin ja vaikka pääsisen pitäisi olla munarikasta aikaa niin jotkut pääsiäispuput oli pistäneet joka kaupan kiinni ja niin tuulihattuhommat jäi. Facebookissa sitte mua painostettiin piiraiden tekoon.

rulla


pastei de nata
vaniljakreemia
voitaikinaa

Pastei de natan ohje on samaan tyyliin typerä kun vaikka mansikkakakun, pohja, mansikoita, kermaa ja kakkua. Näissä vaan pohjaksi voitaikina joka rullataan, rullasta leikataan ympyröitä jotka pökitään muottiin(nää taas nosti mun vihaa silikonilelupaskaan, vähän vaikea painella taikinaa muottiin hyvin joka venyy ja reunoista tulee niin rumat) ja pohjat täytetään vaniljakiisselillä. Piiraat paistetaan niin kuumassa uunissa kun lähtee kunnes pinta lähes palaa. Kuulostaa ja onkin sinänsä tosi helpoa mutta kaksi osaa joista nämä tehdään voi mennä pillalle niin tuhannella tavalla, varsikin kun tollaset kiisselit on mulle ihan tuntemattomia ja tuo kaasu-uuni ei ole yhteen sopiva voitaikinan kanssa(tai sitte en vaan osaa). Aika hirveitä tuli.

toinen kerta


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

pitsan juuret

pizzavalokuvat


Jostain syystä mun vehnäjuuri meni homeeseen kolmatta kertaa melkeen kuun sisällä. Onneksi ruisversio taas toimii tosi hyvin, on iloinen ja reipas. Onneksi ruisjuurta voi käyttää siinä missä vehnääkin ihan millasessa taikinassa vaan, sellasille on taikinoille on ranskaksi jopa oma nimikin.. jota en kyllä muista..

Näin ohueen ruisjuurella nostettuun tuotteeseen tulee mukava hapankorppunen fiilis varsinkin kärvähtäneisiin reunoihin. Täyteenä vähän tomaattikastiketta, juustoa, pari sientä, tomaattia ja tosi hyvää Bleu de chèvreä eli vuohesta tehtyä sinihomejuustoa.


ruisjuuripohja pitsalle
100 g vettä
50 g vehnäjauhoja
30 g ruisjuurta
+100 g vehnäjauhoja
2 g suolaa

Lietä veteen 50 g vehnäjauhot ja ruisjuuri, anna käydä yön yli. Lisää suola ja loput jauhot ja vaivaa hyvä sitko mukaan. Riivaa taikina palloksi ja anna sen levätä/nousta jauhotetulla pizzalapiolla kunnes se leviää kunnolla mutta ei lässähdä hengiltä eli noin kolme tuntia. Littaa taikina pizzaksi, täytä ja paista kuumassa uunissa.


kyllä pizzasta voi rokkiakin vääntää


maanantai 2. huhtikuuta 2012

kurkkubingo

ei siis näin


Menin voitamaan kuukauden ensimmäisen ruokahaasteen eli siis ensimmäisen mulle ja nyt pitäisi keksiä uusi haaste. Ensin yritin keksiä kaikkea hienoa ja kummallista(jotain Narnia kirjaan liittyvää) mutta päädyin ihan vastakkaiseen. Kurkku. Kurkkuhan on hassu ja kaltoin kohdeltu rehu koska varmaan useat syö sitä päivittäiän mutta aina samoin, paloteltuna lautaselle tai salaatin sekaan, oikeen hurjat on joskus saattaneet maistaa jotain tsatsikiakin. Haaste on siis tehdä kurkusta jotain ihan muuta(tm).

Osallistumisaika tästä eteenpäin 25. päivään, pistä tähän kommentteihin linkki blogissasi olevaan kurkkuylläriin. Osallistujista pidetään äänestys ja voittaja saa läjittäin kunniaa ja järkätä uudeen haasteen(jos tässä virallisessa puolessa joku oli väärin niin vanhat tekijät voi läksyttää?)

koska ite en voi osallustua niin keskityn tekemään valkoista ruokaa, kukkakaalia, ohraa ja valkosuklaata


merikurkku!