Jossain ulkomaalaisessa blogissa oli monta testausta tästä samasta ideasta. Siinä päädyttiin siihen että perunan palat pitää taitella taikinan sisään kun taikina on jo vaivattu valmiiksi ja levännyt vähän muuten perunat hajoaa taikinaan. Perunat leivässä on todella hyviä vaikkakin aika kummallisia, itse leipä ei vain oikein onnistunut ja se on todella tiivis. Tässä leivässä on paljon työtä ja askartelua mutta kannattaa koittaa, koko ruoka yhdesä pikku leivässä.
Ja hunajaa sitte aina perunaleipään!
perunoilla paranneltu versio
200 g hiivaleipäjauhoja
160 g vettä
40 g ruisjauhoja
7 g hiivaa
5 g hunajaa
5 g suolaa
2 perunaa, noin 200 g keitettynä ja paistettuna pannulla paloina.
Laita perunat keittymään ja sekoita muista aineista tasainen taikina ilman suolaa. Paistele perunan palat ja vaivaa taikina valmiiksi(muista suola!). Anna valmiiden perunoiden jäähtyä kunnolla ja taittele perunat taikinaan pieni määrä kerrallaan. Taikina saattaa innostua taittelusta ja tulla sitkeäksi ja vaikeasti käsiteltäväksi silloin kannattaa antaa taikinan levähtää jonkun aikaa. Nosta taikinaa vielä tunti ja muotoile leiväksi, nosta sitä toinen tunti.