perjantai 29. maaliskuuta 2013

pääsiäisaamupala, lounas ja illallinen

herkkuhodarihommissa


Jos ainoa mitä hodarista saa kirjotettua on lähes pehmopornoa(lämmin sämpylä syleilee nakkia.. summuuta) on ehkä parempi olla kirjottamatta mitään. Hodari; nakki, tomaatti, tilli, lohi, sinappi, merilevä, seesam, vesikrassi ja se sämpylä. Rakentelin ketuaisesta, perunahiutaleesta ja lohenjämistä jotain mikä muistuttaa nakkia. Nakin ympärille tein ihanstuttavan pehmeän sämpylän, kerrankin sain aikaan oikeen kunnon  pilvimäistä höttöä. Öljystä, salaatinjämistä ja levistä surautin vielä kastikkeen vaaleanpunaisella Bamixilla. Että hyvää pääsiäistä nyt vaan, pitää lähteä ostamaan Ärrältä joku suklaamuna.

pallot


tomaattihodaripulla
150 g vettä
10 g tomaattipyrettä
15 g hiivaa
15 g öljyä
10 g sokeria
5 g suolaa
250 g jauhoa
yksi aurinkokuivattu tomaatti ihan pienenä muruna

päälle munaa ja siemeniä jos siltä tuntuu

Vaivaa kaikista aineista hyvä taikina, anna taikinan lävetä 15 minuttia. Jaa taikina kuuteen palaan, pyöritä palloiksi ja pötkötä sentin ohuiksi pötköiksi. Nostin pötköt toistensa vieressä niin että ne nousee vähän toisiinsa kiinni, tykkään että ne näyttää niin hauskoilta. Voitele sämpyltä ja laita päälle siemeniä, nosta 30-45 minuttia, sämpylöiden pitäisi nousta reilusti. Paista 225 asteisessa uunissa, laske lämpöä jos pinta ottaa liikaa väriä verrattuna reunoihin.

lohi"nakki"


possut rivissä


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

kadonnutta piimäkuutiota etsimässä eli hyvää syntymäpäivää minulle rakkain

ai on siinä kapris ja levääkin

Piti tehdä hieno hieno synttärijuhlaruoka, sain aikaan jotain mikä näyttää eksoottiseltä taudilta, siihen meni kolme päivää. Lohta leivän päällä ja piimävaahdosta tehty uppomuna, vesikrassisoosia ja seesamiraksuja. Helvetin hyvää, helvetin rumaa, helvetin hyvää syntymäpäivää minulle rakkain. Riesling on hyvää.

sentään pääsiäsleivän väliin pääsi sieni/munasalaattia


harjottelupala, samaa piimävaahtoa geelikuoressa ja appelsiiniliimaa


no olihan se pakko



tiistai 26. maaliskuuta 2013

pupuseni!

se on siis pajun oksa


Vapaapäivä lähtee näin puuhastellen vähän käsistä. Aluksi piti tehdä pääsisäisleipä ja ehkä täyttää se mennä katsomaan miten paikat sulaa ulkona. Ja sitte menin syömään Appelsiinin(appelsiinit oli kuoriraastetta varten, ostin Camparia ettei itse appelsiini mene hukkaan), hyviä kuoria ei tietty voi heittää pois niin kandeerasin ne ja siitä keittelynesteetsä tein marmelaadia. Sitte paistelin sieniä evääseen ja keitin sienien kepeistä liemen, eväs tarvitsee ehdotomasti majoneesia niin kikkailin sitte sieniliemestä majoneesin. Nyt täälä on kuuma ja pitäisi tehä kakkukin.


pääsiäisleipä
juuri
40 g 100% juurta
50 g vehnäjauhoja
15-20 g vettä

Sekoita aineet yhteen ja anan muhia yönyli lämpimässä, taikinatsa tulee hyvin kova.

tarjoiluehdotus yksi; litistysleipä


tarjoiluehdotus kaksi; marmelaatilla kiitti


liotus
100 g lämmintä vettä
40 g ruisjauhoja
25 g  siirappia
10 g ruisrouhetta
2 g mämmimaltaita
1 g hiivaa
+juuri

Sekoita kaikki aineet yhteen ja anna muhia puolisen tuntia.

 jonnekin tänne olis tarkoitus päästä


taikina
180 g vehnäjauhoja
50 g vettä
5 g suolaa
2 g hiivaa
2 g fenkolia ja anista jauheena, laitoin myös historiallista pomeranssijauhetta kun sitä nyt on jostain vanhoista ajoista jäljellä

puolikaan appelsiinin kuori raasteena
rusinoita

Lisää loput aineet paitsi rusinat ja kuori liotukseen, vaivaa kunnolla noin 10 minuuttia. Taikina on aika kova ja tahmainen. Lisää mukaan kuori ja kun se on sekaisia niin rusinat. Anna levätä tunti. Pyörittele leiväksi anna noista noin tunti ja paista 225 asteisessa uunissa.

kuoria ja marmelaatia


täälä on myös pääsiäistipu


enemmän rusinaa


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

haisevia terveisiä

piirakka ja juustoa


Kulinaarimurulan juustopiiraan innoittamana tein myös. Ohjeen seuranta jäi puolitiehen ja juustoksikin tahdoin haisujuuston, kerman paikalle piimää ja sekaan himpputilliä. Ruokaintoilijat aina suitsuttaa kerman perään mutta olen kumma enkä oikeen pidä siitä. Vähän kermaa on hyvä mutta ravintololoiden tyyli tunkea sitä kaikkeen hirveitä määriä on pelkkää mielikuvituksen puutetta. Usein tuntuu ettei maa-artisokka ole ihanaa ja kermaisen pehmeää(tuo kuuluu aina hihkaista ravintolassa keiton ääressä) vaan tosiaan.. lämmintä kermaa. Pastan kassa sama ja siinä se kerma vielä hyhmäytyy sellaseksi töhnäksi kun siirtolavan kokosella lautasella ruoka alkaa jäähtymään. Pannulla paistetut pikkukivetkin on lopulta ihanaa ja kermaisen pehmeää kunhan kermaa on riittävästi. Suurempi syy kermattomuuteen tässä on kyllä se että piimä on funktionaalisempaa, osa kermasta jäisi puörimään jääkaappiin purkin pohjiksi.

Kaiken tuon jälkeen pitää kyllä sanoa että piimä ei sopinut tähän, kerma olisi ollut parempi.

etanoita ja matosia Hietsun hallissa


perushyväpohja
135 g vehnäjauhoja
70 g voita
25 g vettä
3 g sokeria
2 g suolaa  Sekoita kaikki aineet yhteen paitsi vesi, kun aineet on sekaisin niin lisää vesi. Laita taikina jääkaappiin muoviin siksi ajaksi kun uuni lämpeää.  täyte 150 g  piimä tai puolet ja puolet kermaa ja maitoan. sata grammaa nätisti sulavaa haisevaa juustoa josta ei irtoa rasvaa kun se sulaa tai muuten menee piirakka pilalle ja munamaito leikkaa, sitte ei ole kellään kivaa hyh hyh. Mun piirakassa oli taas kerran Chaumes juustoa ja jämät jostain vastaavasta mutta pirun kitkerästä juustosta.1 munasuolaa, pippuriatöräys sinappia  Tämä on ohje yhdelle munalle, periaatteessa täytettä tarvitsee aina enemmän. Sekoita mausteet, neste ja ja muna yhteen. Lado juustoa piirakkapohjalle mutta älä pakkaa ettei jää ilmakuplia, kaada munamassa päälle ja paista 200 asteisessa uunissa kunnes pinta on nätin värinen. 
se on loppu kohta

perjantai 22. maaliskuuta 2013

sinne maailmaan ääriin kultani

 
pannukakkua


Aina ei tarvitse matkustaa kauas ollakseen pitkällä. Järvenpää on ihan yhtätuntematon maailma kun vaikka Gepardia tai Maine jos sielä ei ole käynyt. Kunhan on eväät ja matka.

Ja hyvät tuliaiset sain!

ei ole mikään silmän ilo tuo paikka


Aleksin perus focaccia tosi tosi pieni

150 g vehnäjauhoja
100 g vettä
10-15 g oliiviöljyä
3 g hiivaa
2 g suolaa

päälle ainakin öljyä mutta lisäksi voi laittaa lähes mitä vain, yritit ja suola taitaa olla ne perus.

Tee niikun peruskänttykin eli vaivaa koneella hyvät 10 minuttia. Mutta jossain nerouden kipinässä keksin nostaa ja paistaa leivän pannussa eli pyöritä taikinasta pallo ja laita se nousemaan öljytylle pannulle, pyörittele palloa vähän pannussa että se on yltäpäätä öljyissään. Kun taikina on noussut kunnolla töki siihen sormilla reikiä ja liruttele päälle lisää öljyä ja valinnaiset mausteet. Paista.



seuraa johtajaa


Järvenpäässä tosiaankin on järvi


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

..ja sitte diskottiin

 sängyn alla on jotain roinaa

Urpona menin lainaamaan kameran toverille niin nyt saadaan vaan kamera kuvia. Launtaina oli aika ruokaretki, syötiin kolmessa eri ravintolassa joista yksi oli kyllä Torikorttelien ulkoruokintariehan koju. Kojua piti Käpylän Social food, ostin niiltä haukiburgerin. Hauki ei ollut perinteinen burgeri ja sitä olisi ihan yhtä hyvin voinut kutsua vaikka haukisuklaapatukaksi mutta se oli ihan sairaalloisen apinaisen herkullinen! Burgerisa kahden ohuen näkkärin välissä oli haukimureketta, tillimajoneesia ja punasipulipikkelsiä, hyvää siinä oli tekstuuri, rapet näkkärit, soosi ja pehmeä haukijuttu. Pakko pöllittävä idea. Ruokaretki jatkui Avaruus-Antin etsinnöillä, uuden pienen kaksipaikkasen kiinalaisravintolan listan ihailulla(mesta oli ihan tukossa, kaikki kaksi paikkaa täynnä), 100 dogs & bourbonin hodarilla ja Latvassa sapaksilla. Sapakset maailman spedeimmästä nimestään huolimatta oli todella hyviä, ettei parasta mitä olen vähään aikaan ulkona syönyt ja niin nättejä. Mainio treffiputka.

Loppu yö jorbattii ja diskottiin Ääniwallissa. Aamulle tein lahjaleivän kun heräsin niin aikasin.

Latvan porkkanalaatikko


hyvä pohja maistetulle vuokaleivälle
250 g vehnäjauhoja
155 g maitoa (vettä ja maitojauhetta)
20 g voita (itseasissa mun voi oli loppu, eikä kaapissa ollut mautonta voiteluöljyä niin piti käyttää paahtamatonta seesamiöljyä)
15 g hiivaa
10 g sokeria
5 g suolaa

sekaan hyviä asioita jotkai ei ime vettä tai päästä sitä liikaa juustot toimii aina, ceddar, sinihomejuusto tai vaikka joku viime kesän kalsareiden hajunen munster, valkome, raijuustot ja mozzarellat kannattaa suosiolla jättää leivänpäälle. Oikein hurjana voi tiputtaa vähän vehnää ja lisätä kaakaojauhetta ja suklaata taikinaan tai oikeen (tosi) hurjana kuivattua mansikkaa ja valkosuklaata? Tai pekonia.. aaah.

Mulla tässä noin 40 g tiukkaa cheddaria, yksi kuivahtanut aurinkotomaatti ja pari rusautusta pippuria

Vaivaa kaikkista aineita taikina, lisää juustot ja muut hajoavat aineet vasta lopussa. Anna taikinan levätä vähän aikaa ja rullaa se. Nosta vuuassa noin 45 minuuttia. Paista 225 asteisessa uunissa, jos leipä ottaa liikaa väriä päälle laske lämpöä.

100 dogsin red dipper


 haukiburgeri


 
yläleipä


perjantai 15. maaliskuuta 2013

näinä päivinä, öissä

päivän kaunein / pipetilleen


"Ai la sitte vapaata? kaljottelun paikka, rällää ja urpoilua, diskoa ja karaokea, kreisiä bailausta ja danssia.. menoa.

Tahtoisin kyllä Korkeasaareen(kuntosalia?). Järjettömän kakun jälkeen jouduin tänään taas sushille, nytkun on nää Cityn Syö (paskaa) Helsinki-päivät taas ja saa kympillä kaikkea. Sitte shoppailtiin niin hirveesti, piirakkavuokia, hifi-pastaa, croissantteja ja ruokakirjoja. Ihan oikeesti kaikki mitä teen liittyy johonkin syömään. Kiukuttelin kokkikaupan myyjällekin kun se ei tiennyt mitään piirakkavuuista, ihme sunnuntai kokit.


Ilta menee lopulta tässä, menin kauppaan ostaa ruokaa mutta ostinkin viiniä, en tarvinnutkaan mitään muuta kun ne maistiaiset Herkussa."


 Helsingin posliini / Kampin kutonen


aprikoosi lehdellä / tuleni


ja minä olen tuuli / hän jonka nimeä ei pidä lausuman


seilaan makkarallani (beibe) / tähtivarrasgaala


ensin jälkiruoka / pääsiäs tiput tai et


   
robertin sarvet / kyllä Erika hoitaa

 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

kosmista, lihapiirakkaa

rento illallinen vain meidän kesken


Työpäivän päätteeksi nousen Konalasta lähtevään kosmiseen bussiin. Seuraavalla pysäkillä bussiin nousee Juhan af Grannin näköinen nainen ja hänen spanielin näköinen koiransa. Nainena tuijottaa pienillä nappisilmillään ja paheksuu metelöiviä lapsia, koiraa ei juuri kiinnosta. Juhan af Grannin näköisen naisen laukussa on nakkeja. Kosminen Konalan bussi menee kuun pimenäpuolen kautta kotiin ja siitä kauas maailmalle. Kissat jäävät kuussa, Juhan af Granin näköinen nainen kolmannella pysäkillä. Tarkoituksenni oli päästä maailmalle, bussin aikataulut ovat sekavat, seuraava tulee sitten joskus, jään pois ja menen kotiin tekemään lihapiirakan.


kohde a yhdistetään kohteeseen b, lopputulos saattaa olla a+b, a+b/2 tai jotain ihan muuta vaika c tai pahassa tapauksessa a+c


voitakina jugurtilla koska piimä oli loppu ja eihän tätä edes lue kukaan
140 g jauhoja
100 g voita
40 g bulgarian jugurttia tai vastaavaa
ripaus suolaa ja sokeria

Sekoita kuivat aineet ja voi yhteen, kun massa on tasaista niin jugurtti mukaan. Anna taikinan viilentyä jääkaapissa pari tuntia.

täytemassaan
josson jotain ongelmaa läskin kanssa tai sitä ei ole ole saanut ilmatteeksi blogin kautta niin kala tai vaikka parsakaali toimii mitä parhaiten, paremmin kun jauheliha. kesän hippipuppuaikaan tietty jauhosavikka on erihyvä valinta


1/3 paistettua jauhelihaa
1/3 rakkaudella keitettyä riisiä (tahi ohraa mun kohdalla)
1/3 kosmisessa maailmantuskassa paloiteltua keitettyä munaa
liru etikkaa, suolaa, pippuria, yrttiä, käden lämpöä

liian innokkaalla veitsikädellä koristeviillot muuttuvat koristepaloiksi


lauantai 9. maaliskuuta 2013

uudehko alku, katotaan nyt

burgerit misomajoneesilla ja palsternakkaa


Pari päivää sitte kävin Tammisen lihabakkanaaleissa. Sinne oli kutsuttu kaiken maailman bloggareita, meidän piti kokata yhdessä, ja syödä ihan järkyttävät määrät lihaa. Mä keskityin viiniin koska hauska yhdessä tekeminen eli vaikka se yhdessä kokkaus ei ole mun juttu ja söin ihan järkyttävän määrän lihaa.

Ja niinkuin kaikkeen hyvään blogikorruptioon kuuluu niin sain mukaan lahjoja, lihaa ja lihaa. Toisen lihan annoin lahjaksi Juhalle (saan muuten lihaöverit) ja toisesta väänsin burgerit, juicy lucy tyylii cheddar sydämellä.

ja sitte leikataan, muut leikkaa siis


 
juustoisella sydämellä sinun, rakkaani


tumma hampparisämpylä
240 g vehnäjauhoja
150 g vettä
15 g voita
15 g hiivaa 
12 g siirappia
10 g mallastettua ruislitistettä mutta koska sitä ei saa mistään niin ruisrouhetta
5 g suolaa

Anna rouheiden liota kaikessa vedessä parikymmnetä minuuttia, lisää loput aineet ja vaivaa kymmenisen minuuttia.  Anna taikinan levätä 15 minuuttia ja jaa se neljään osaan, pyöritä niistä palloja ja anna nousta 45 minuuttia. Paista.


eläkeläissuolaus


lopputulos


tiistai 5. maaliskuuta 2013

loma on ihanaa arkea

anna herkkuja!


Taas on talviloma, niitä tuntuu olevan kokoajan, enkä ole ehtinyt leipomaan mitään paitsi blinikakun kun kaikki aika menee lomaillessa. Lauloin karaokea, eka kertaa ja saa olla viimeinen, olihan se hauskaa mutta joo. Kävin Talvipuutarhassa mutta se oli kiinni, sillä paikalla on maailman typerimmät aikoloajat. Kävin brunssilla mutta siitäkin taitaa olla jo viikko. Ja Lauttasaaressa pitsalla. Maalasin taulun. Kävin Soppa-Hannan kanssa hipsterihodarilla, hyvää oli ja taidenäyttelyssä ja hipsterikaljalla. Illala diskottiin niin paljon. Tänään on viimeinen päivä ja ehdin tekemään kaksi rumaa leipää, salaattia, majoneesia ilman munaa ja huomiseksi kasvislimen nuudeleille. Hei kohtahan on kesäloma!

kukkakaaleja, avocadoja, wasabia ja kaikkee


kurpitsansiemenleipä
100 g jauhoja
80 g vettä
1 g hiivaa

Sekoita aineet yhteen ja anna muhia yön yli jääkaapissa.

130 g vehnäjauhoja
100 g vettä
30 g paahdettuja kurpitsansiemeniä
15 g ruisjauhoja
5 g suolaa
3 g hiivaa

Paahda siemenet ja anna jäähtyä. Vaivaa muita aineita + esitaikinaa koneella kymmenisen minuuttia ja sekoita siemenet sekaan. Anan taikinan levätä öljytyssä astiassa tunti, jaa se kahteen osaan ja rullaa osat sikareiksi. Rullaa sikareista lihavia patonekeja terävillä päillä, "torbedoja". Anna nousta puolisen tuntia, viilla ja paista kuumassa uunissa kunnes terävät päät alkaa melkein savuamaan.

paljon siemeniä