lauantai 31. toukokuuta 2014

se pakollinen perjantaiparsa

 
ei siitä nyt ihan niin juhlava tullut kun oli tarkoitus


Tämä on siis juttu Philadelphia kilpailuun ja juttu täyttämään sielussani olevaa kohtaa jota voi täyttää vaan levittämällä voileipäkakun pintaa sileäksi paletilla. Inhosin lähinnä koulussa kakkujen tekoa, tylsää nysväämistä josta puuttui tekemisen meininki, opettaja oli maailman mahtavin mutta silti. Tahdon pinnottaa 50 sachenkakkua kerralla! Täyttää 150 prinsessakakkua kerralla! ja vetää päälle marsipaanit. Miljoonan mackaronin pursotus ja valaa tuhannet konvehdit kuoret! Jos ohjeeseen ei mene edes 7 kiloa kananmunaa nii se on päiväkotihommia, ja erottella ne sacheria varten. Seilata seitsemällä merellä ja matkata maailman ääriin, maailmoihin maailmoiden takana. Tehdä niin monta marsipaaniruusia että sormi lähtee irti! Ja kaiken kauniisti aikataulutettuna kahdessakymmenessä minuutissa.

pohjalle vuokaleipä
esitaikina
50 g vehnäjauhoja
30 g vettä
pikku ripaus hiivaa

Sekoita aineet yhteen ja anna käydä yön yli kylmässä.

taikina
250 g vehnäjauhoja
170 g vettä
25 g vehnäleseitä
20 g voita
15 g sokeria
6 g hiivaa
5 g suolaa

Vaivaa kaikkia aineita koneella 10-15 minutttia kunnes taikinasssa on hyvä sitko. Anan taikinan levätä puolisen tuntia ja rulla pötköksi. Nosta taikinaa leipävuuassa  45 minuuttia ja paista.

1. parsankepit täytteeseen 2. hatut kakun päälle 3. pari hattua myös täytteeseen 4. kannoista liemi


täytteeseen
80 g parsanvarsia (1.)
parin parsan päät (3.)
50 g hapankermaa
30 g philadelphia ruohosipulituorejuustoa
suolaa, pippuria
sitruunamehua

Kiehauta varret ja pari päätä suolatussa vedessä, nouki päät erikseen, säästä keitto vesi ja vedä varret muusiksi sauvasekottimella. Lisää hapankerma, juusto ja maisteet parsapyreeseen ja surruta sauvasekottimella vaahtomaiseksi, lisää sitruuna mehua ja suolaa jos on syytä. Pilko parsan päät ihan pieneksi ja sekota vaahtoon, laita täyte odottamaan jääkaappiin.

kostute eli parsamaito
aikaisempi parsojen keitinvesi
niitä ällöjä kuivakkaita varsia jotka menee roskiin
maitojauhetta

Muskaa parsan varret hajalle ja keitä niitä ylijääneessä keitin vedessä tovi. Siivilöi rääppeet pois ja sekota veteen sopivasti maitojauhetta. Anna jäähtyä.

Koristeparsat kakun päälle
Leikkaa parsan hyviä päitä puoliksi pyöritteleöljyssä ja ripauksessa suolaa ja paista hyväksi uunissa.

Kakun päälle ja reunoille sitruunamehulla ja hapankermalla ohennettua Philadelphia ruohosipuli tuorejuustoa.

kyllä, tein itselleni miniatyyrivoileipäkakun eikä siihen mennyt kuin kaksi päivää


maanantai 19. toukokuuta 2014

lähellä on lähiössä hyvä olla

alkkarina possuterriini oli eri hyvää, toisaalta mut voittaa aina possujalosteilla


Ravintola Lähiö Rastilan kartanossa uskoo, äijäseen annoskokoon, eläkeläissuolaukseen ja mahdollisimman tylsiin jälkiruokiin. Kolmen ruokalajin menu maksoi 38e ja viinit nosti sen jonnekin viidenkybän kohdille, menu sisältä syönti päivänä alkkarina joko vaahdotettu sipulikeittoa tai possuterriiniä fallistisilla pikkelöidyillä kasviksilla, pääruuaksi joko lihaa tai kalaa ja jälkkärinä kesänkorvilla vähän hassusti pannacottaa tai suklaafondanttia. Itse otin possua, päälihan (onneksi ei ollut neljään ruokalajia) ja jälkkärinä fondantin. Alkupalan possuterriini oli oikeen mahtavaa ja pikkelöity parsa jotenkin ihan uusi juttu, jälkkäri oli ehkä tylsin mahdollinen mitä ravitolassa voi syödä ja sokerin määrä sattui jälkikäteen hampuleihin mutta pienet omppukuutiot pelasti sen, hauska pikku juttu jota luuli tyhmäksi koristeeksi paransi todella paljon. Pääruuan liha oli lihaa, hyvää mutta lihaa, jossain kastikkeessa oli kuulemma myös lakua, vähän tuli annoskateus kalapääruuasta.

pääläskin pyreet vähän lentelee



musta pääkala oli lahna mutta ei tuo näytä yhtään lättänältä


suklaafondant mauttomasta suklaasta, pistaasijädeä ja omppua



torstai 8. toukokuuta 2014

pienavaruusheinäpastaa

lähikuvassa pasta näyttää paremmalta kun vaikka pizza


Alkukauden villikasviaika on kohta mennyt pahasti ohi koska olen ajanut liikaa pyörällä. Pienin maailma jossa on kävellen ja jossa villikasvit, hippipuppu ja ötökät elää menee vain ohi kun viilettää pyörällä. Bussilla pyöräilynkin maailma menee ohi ja maailmankarta rakentuu pysäkeistä joiden välillä ei välttämättä ole mitään. Omalla autolla maailma on kuin tikku ja -pallomalli kemiassa, tikut on teitä ja pallot paikkoja, kaikki niiden välillä tyhjää. Maailman suurentuu ja samalla pienentyy turhaksi. Nyt on kuitenkin teiden varsilla paljon peltokanankaalia, horsmaa ja litulaukkaa, kaikista niistä saa aikaan pastan.

peltokanankaali


peltokanankaalia ja pastaa
hyvää pastaa
peltokanankaalin kukintoja
kapriksia
valkosipulia
voita
oliiviöljyä
sitruunamehua
parmesaania
suolaa, pippuria

Keitä pasta suolatussa vedessä melkein valmiiksi. Laita pannulle hirveä jölli voita ja loraus öljyä ja paistele siinä kaprikset ja pienitty valkosipuli. Laita pannulle peltokanakaalin kukinnot, käätele vähän aikaa ja lisää sekaan pasta ja liraus keitinvettä ja sitruuan mehua, mausta. Valmis! Päälle vaan juustua ja jo lähtee.

mukaan eksyi pari horsman kuikeloa


 äitee! lisää juustoa!


aikuisena koulussa askarrellaan avaruuskoira-leipää


lauantai 3. toukokuuta 2014

mysliä, koiraa ja keittoa

myslileivän toinen tuleminen


Mysli on tehnyt itselleen jotain kummaa, nyt on trendikästä syödä hirveän kallista granolaa joka on super terveellistä ja auttaa päänsärystä rumiin naapureihin. Pienenä ihan samaa kamaa sanottiin klimppimysliksi ja paketistä kaivettiin isoimmat klimpit, sillon se oli myslien pahapoika, pelkkää sokeria, aamukarkkia. Myslistä muutenkin piti kaivaa ensin pähkinät pois, sitte kuivatut hedelmät ja lopulta kun mitään muuta hyvää ei ollut jäljellä niin rusinat, onneksi en syö mysliä, jäljelle jäänyt kuiva jauhoinen kaurahiutale ei oikein maustu.


myslileipä
210 g jauhoja
170-180 g vettä
60 g mysliä
5 g suolaa
4 g hiivaa


Myslistä riippuen veden määrä tietty saattaa heitellä mutta jos taikina vaikuttaa alussa aivan liian kuivalta ja lähes jauholta niin ei silti heti kannata lisätä vettä, myslissä olevat hiutaleet imee ensin veden itseensä.

Liota mysli vedessä kymmenisen minuttia, lisää loput aineet ja vaivaa noin kymmnen minuuttia. Lisää vettä mutta vain vähän jos taikina on tosi kuiva, vettä voi lisätä mutta ei mielellään jauhoja. Anna taikinan levätä tunti. Muotoile taikina palloksi ja nosta noin 45 minuuttia korissa tai suoraan pellillä. Viillä ja paista 250 asteissa uunissa.

enkö mie saa?


bataattikeito ja paahdettu valkosipulilla hierottu leipä