Tervee! Aina näin sunnuntai iltaan ei jaksa kokata(sen siitä saa kun joraa koko yön Dtmmässä), tai siis mun kohdalla lähinnä tehdä salaattia ja piirakkaa(en siis osaa keittää perunoita enkä riisiä). Toverillani Johanneksella oli kolme perusruokaa jota jossin muodossa syötiin joka päivä, Ötke-pizza(niitä ja kaljaa sai kampin yhestä Alepasta lounasseteleillä), jokunkun sortin pata jossa oli kaikea ja sitä tuli liikaa aina ja pussinuudelit joiden liemeen oli lisätty soijarouhetta. Aika lailla on parantunut ruokailu tottumukset sieltä 2000-luvun alusta. Ja tänään palataan sinne.
näillä ei voi mennä kuin vikaan
Surf and turf nuudelit Allustyle pussi Eldorado kananuudeleita purkki Eldorado tonnikalaa öljyssä vettä
sitruunamehua ja pippuria päälle
Keitä nuudelit pussin ohjeen mukaan mutta pistä mukaan vähän tonnikalanöljyä. Lastaa nuudelit liemineen keittokulhoon, kasaa päälle tonnikalaa, rusauta päälle pippuria ja töräytä sitruunamehua mukaan. Jos vaan mahdollista älä käytä Eldoradonuudeleita, ne on tosi kurjia.
ostin uuden laukun ja koska oon kuitenkin paha punkkari niin piti heti pistää pinssejä, toinen omaa tekoa ja toinen Hannan
ompa mulla iso käsi, leipäkin on nimittäin aika iso
Tänään on ollut suuria suunnitelmia, uudistaa vanha kunnon suklaaleipä, tehdä itse mozzarellaa ja tietty tehdä siitä sitte pizza. Leivästä tuli hyvä mitä nyt keksin taas koittaa paistaa sen väärin päin niin että se repeäsi oman avuin nätisti, ei onnistu koskaan. Pizzasta tuli mitä paras. Juustosta tuli mielenkiintoinen seikkailu, ei mozzarella mutta jotain joka muistutti paljon halloumia. Keittiöstä tuli sekava laboratio täynnä astioita kylmiä ja kuumia vesiä, heraa, nousevia taikinoita, likoavia karpaloita, sekoiluslusikoita, höyryäviä kattiloita ja lmäpömittareita. Oli siis mitä paras päivä ja uudet juustot on taas tulossa.
niiku kuvastakin näkyy, mozzarellaa tästä ei tullut vaan AIVO
leipä on sisältä hyvin kaunis
suklaaleipä on vähän kumma tuote, se ei selvästikään ole makea eikä mikään jälkkäri mutten tähän päälle mitään juustoa ja makkaraakaan alkaisi lastaamaan. Jos tästä vaikka tekisi hc-verion Elvis-leivästä?
pizza on kyllä jotenkin lääväsen näkönen, neljän juuston pekonipizza, huh
suklaakarpaloleipä esitaikina 100 g vehnäjauhoja 75 g vettä 2 g hiivaa Sekoita aineet tasaiseksi massaksi ja anna sen käydä jääkaapissa yön yli tai päiväunien ajan.
taikina 155 g vehnäjauhoja 100 g vettä 35 g suklaata 35 g kuivattuja karpaloita 12 g kaakaojauhetta 10 g voita 5 g suolaa 4 g hiivaa
Lisää kaikki aineet paitsi karpalot(liota karpaloita jos ne on kuivahtaneet) ja suklaa esitaikinaan ja vaivaa noin kymmenen minuuttia. Sekoita suklaa ja karpalot taikinaan mutta niiden ei tarvitse olla kovin tasaisesti. Laita taikina lepäämään öljyttyyn astiaan kolmeksi tunniksi, taittele taikina levon aikana kaksi tai kolme kertaa kasaan. Riivaa taikinasta löysähkö pallo ja nosta se vaikka korissa noin tunti, oma taikina nousi todella nopeasti esitaikinan ja levon takia.
Jos lidlistä tai leivonnasta lukee keskusteluja netistä usein lopulta törmää rakkauteen kohti Lidlin sämpyläjauhoja. Itse en valmiista jauhomikseistä pittaa, ne on musta ihan sama kun käyttää valmiiksi marinoituja lihoja tai "sekoita vain jauheliha"-pastakastikkeita, sellasilla ei hirveästi tule oloa että olisi itte tehnyt mitään. Sekotus sisältää 75 prosenttia vehnää ja loput kauraa, ruista ja ohraa ja vaikka ohra on vikana listassa niin se maistuu selvästi. Jauhot on todella hienoja(tuntuu käteen hienommilta kun Myllyn Parhaan puolikarkeat jauhot) eikä sisällä siemeniä eikä rouheita niikun sämpyläsekoitukset yleensä. Näillä jauhoilla ei paljoa kuitua sämpyläänsä saa jos sellasta hakee sillä tuossa vehnässäkin on enemmän, 3.8g/100g ja tässä 3g. Vitsikästä mutta nää on valkosempia kun vihatut valkoset jauhot.
no ei sentään tullut noin hirveän näkösiä kun kuvassa
Miksei itse voi korvata osaa jauhoista ohralla? Karkeammalla ohralla joka maistuu? Tämmösellä valmiilla tulee aina sama ja mulla ainakin on kaapissa muutenkin sitä ohraa.. ja nyt ylimääränen pussi jotain jota en tarvitse. Jos on pakko käyttää miksiä niin ostakaa edes suomalaista, vaikka Helsingin myllyltä.
aika nätti siitä tuli, kuin peiliin katsoisi
Lidli sämpylä grammoitettuna ja pienennettynä yhteen patonkiin 195 g lidlin sämpylämixiä 125 g vettä 10 g öljyä 4 g sokeria 3 g suolaa
Ohje sanoo jokseenkin näin "Alusta taikina tasaiseksi, anna taikinan levätä 20 minuuttia, tee sämpylöiksi ja anna nousta 20 minuuttia pellillä, paista 200 asteissessa uunissa ". Älä tee noin.
ainoa hyvä mixi on itse tehtyä koristeripotekama nätissä purkissa
kaalipiirakka juustovoitaikilla taikina 180 g jauhoja 120 g vettä 3 g suolaa 2 g sokeria
kaulausmassa 75 g voita 35 g juustoraastetta 20 g jauhoja
Sekoita kummatkin taikinat tasaiseksi ja laita jääkaappiin viilenemään.
Tehdään samoin kun voitakina, olen sen kirjottanut niin monta kertaa että tässä vaan numerot. Kaulataan 2/4, annetaan olla jääkaapissa mielellään yön yli ja kaulataan auki.ohueksi. Tee täyte ennen aukikaulausta.
ompa pitkä
täyte kaalia sipulia valkosipulia tattaria mausteita ja vähän sinappia (pekonia taas, se pieni pekonipaketti oikeesti riittää mulla viikoksi ja joka ruuassa on sitä)
Paistele pannulla noin puolet kaalista, jonkun verran sipulia ja sopivasti valkosipulia ripauksen sokeria ja suolaan kanssa kunnes sipuli alkaa olemaan pehmeää ja tummahkoa. Lisää vettä ja pikku kourallienn tattaria ja keittele kunnnes tattarit on jees ja vesi poissa, mausta. Pätki raaka kaali ihan pieneksi ja sekoittele täytemassaan sinapin ja peksun kera. Anna täytteen jäähtyä. Kun täyte on jäähtynyt askartele piirakaksi.
Kun Jason ja muut argonautit lähtivät Argolla matkaan yli juustoisten vesien, mukaan pakattiin ihan pirusti pekonia, miekkoja, jallua ja muita tuotteita joita tuntuu aina kaipaavana hyvällä seikkailulla. Kukaan ei lopulta löytänyt tai päässyt edes lähelle kultaista taljaa eikä Jason saanut Medeialta mutta kaikilla oli mitä hulvattominta! Jossain vaiheessa pojat ajoivat Argolla päin vihaista lohikäärmettä, koko purkki hajosi ja upposi(Argo kiroili kun tapettava koska olihan se kuitenkin puhuva laiva), Theseus hävisi jonnekin eikä hänestä kuulunut koskaan enää mitään ja muut vaan jäivät kellumaan juuston pinnalle. Siinä sitte oltiin kunnes kaikkia alkoi tympäsemään.
Hyvänä puolena kaikessa tässä sekoilussa oli se ettei Jason lopulta tavannut edes Medeiaa, hypännyt suhteen aikana muissa naisissa ja lopulta kuollut yksin jumalten vihan alla. Tai olihan se aika yksin muttei sentään Heran vihaama.
laivat ennen loppusilausta
Tämä oli kai eka kerta tänä vuonna kun ostin mitään lihalihatuotteita kotiin, keksin viimevuoden lopulla että senkin lihan mitä käytän käyttö on täysin turhaa. En osaa käyttää lihaa missään tavallisissa ruuissa vaan ostan jotain makkaraa jota tulee sitte vaan syötyä liikaa kuin karkkia. Onneksi pekonia ei lasketa lihaksi vaan mausteeksi.
kuningas Aietes ihmettelee kuinka näin paskalla laivalla pääsi edes tänne saakka, ja paloinahan se jo on
pekonijuustovene
Vaikka olenkin juuston ystävä ja mielijuusto leivontaan yleensä on kohtuu vanha cheddar tai gorgonzola niin tämä on ehdottomasti tuotos joka kaipaa sitä kaikkein halvinta ja lääväsintä perusraastetta tai sitä leipomoiden mysteerijuustoa jota on juustosämpylänkin päällä. Juustoraasteen sentään maustin parmesaanilla, ei tässä nyt sentänä pellossa eletä.
poolish
180 g vettä
100 g vehnäjauhoja
10 h vehnälesettä.. hoo? eiku gee
4 g hiivaa
Sekoita aineet yhteen ja anna liemen käydä pari tuntia.
taikina
150 g jauhoja
5 g suolaa
täytteeksi juustoraastetta johon on sekoitettu paistettu pekonia ja pippuria
Lisää aineet esitaikinaan ja vaivaa taikinaa koneella kahdeksan minuuttia. Anna taikinan levätä öljytyssä astiassa pari tuntia. Jaa taikina kahtia ja pyöritte siitä kaksi pitkulaista leipää. Anna leipien noin tunti. Viillä leipä auki pituussuunnassa ja täytä viilto juustopeksumiksulla. Paista.
tässä näkyy syy Argon puhe ja ennustustaitoihin, pekoni, taikapekoni!
Maailmassa on joitain kauniita asioita, kärjessä tietenkin Minä. Muita kauniita asiota ovat esimerkiksi sillat, puistotunnelma, viikset, rannat, puistolapset(siis muiden lapset joiden kanssa leikitään puistossa, niiku vaikka Hertta, Onni ja Helmi), tyylikkäät kauluspaidat, Madagasgarilaisesta pavusta tehty suklaa, keskuspuisto, seikkailut, marsut jotka näyttää vanhoilta miehiltä, sushi juuri oikeaan hetkeen, jotkut valitut ihmiset, Lauttasaari, tarkoituksellinen eksyminen kaupunkiin, croissantit ja briossit, rappuset, vesitornit, Weird tales ja vastaava hassuttelu, 808, 606, 303, juhannuskrillaus kaupungissa, oopperaleipä, täydellinen pursotustekniikka(ota en omaa), kauniit polkupyörät, robotit, pehmokilpikonnat, vapaus kaikesta, Helsinki, kaunis ja rento piirretty viiva, Hietsun hautausmaa, se kun ei ole käynyt viikkoon kotona vaan seikkaillut ympäri kaupunkia, yksinkertaisuus, Hernesaaren kärki, se kun joku lopulta ymmärtää, pikkufestarit ja tapahtumat, se jokin, mummot jotka tulee kysymään apua voin ostossa stokkan herkussa, hämmentyneet tytöt, pulla, Pariisi, vuoret(Leppävaaran Mörkövuori) ja kaikki siistit jutut.
juustopojat
Hyvin kaunis asia on myös shropshire blue, mun ja Heikin yksi mielijuustoista. Tässä leivässä on käytetty shropshireä mutta varmaan moni muukin sininen juusto toimii.
takana haiseva ystävämme calvadoksella pesty camembert
sinihomejuustovuoka eli paahtis sinihomeella eli pain de mie ala blö 250 g vehnäjauhoja 165 g maitoa 30 g sinihomejuustoa 15 g voita 7 g sokeria 6 g hiivaa 5 g suolaa
Vaivaa kaikista aineita paitsi juustosta taikina koneella noin 8 minuuttia, lisää paloiteltu juusto ja vaivaa se mahdollisimman hellästi sekaan. Anna taikinan levätä puolituntia. Pötkötä taikinasta leipä ja anna sen nosta tunti vuuassa. Paista.
typerä kaasu-uuni on taas kylmempi toiselta puolelta, varskin kakut ja vuokaleivät saa kärsiä
ens kuussa tulee Sizzla suomeen, nyky reggaen kovinpia jätkiä, mies joka teki vuodessa 500 levytystä ja vielä mun synttärinä
näistä piti tulla romanttisen punaisia mutta tulikin romanttisen hieman oransseja
Ystävänpäivä on amerikkalaista hapatusta, eikä mulla ole edes ystäviä. Ystävänpäivä(meillä taisi jossain ala-asteella olla sama jouluna) on myös näitä kersana pirun masentevia juhlia kun koulussa lähetellään kortteja mutta vuodesta toiseen sellasta ei siltikään saa. Mutta ensi kuussa olisi silti Gastro-messut jonne tarvitsin kutsun eli jos jollain lukijalla sattuisi olemaan ylimääräsiä ottaisin mielellään vastaan. Kiitti.
Ja hyvää synttäriä isille!
lärrärimadeleinet 100 g voita 100 g sokeria 90 g vehnäjauhoa 20 g mantelijauhetta 2 munaa 4 g angosturaa koska ystävät on välillä kitkeriä 2 g hunajaa 1 g leivinjauhetta sopivasti punaista väriä sitruunan kuori
Sulata ja anna voin jäähtyä. Sekoita munat, hunaja, väri, sitruunankuori, angostura ja sokeri tasaiseksi massaksi. Sekoita jauho, mantelijauhe ja leivinjauhe yhteen ja siivilöi sekotus parissa osassa munamassaan ja kääntele nuolijalla sekaan. Sekota viilennyt voi parissa osassa massaan. Lappaa massa (massa)pussiin ja pussi pariksi tunniksi jääkaappiin. Paista pikkumuoteissa 200 asteisessa uunissa valmiiksi. Valmiit kakkuset voi vaikka sokeroida tai päälle voi sohia valkosuklaata.
Mun "käympäs Helsingin jokaisessa sushimestassa"-tavoite kohta meinaa kaatua, käyn yhdessä ja löydän kaksi uutta. Nyt luku on kaunis pyöreä kolmekymmentä(tässä välissä aloin jostain syystä miettimään miten luvusta 30 saa numerologisilla vääntelyillä 666, no helposti) ja mestoja tuntuu silti riittävän vielä vaikka kuinka. Kuvat on sitte aitoa iPuhelin laatua.
Kampin Ichiban, ruoka oli paljon parempaa kun tollasesta pienestä kauppakeskusputkasta odotin, tilaussysteemi sen sijaan tiskiltä aika hanurista eikä edes tehnyt mieli alkaa valitsemaan mitään vaan otin perussetin.
Töölöössä Café Truffel myy myös sushia vaikkei mikään varsinainen sushipaikka olekaan, tällä kertaa kiskottiin Ilon kanssa cappucinot ja kirjallisuutta.
Kämpin Zen sushi oli lähinnä ihan kiva, simpukka oli jo parhaat päivänsä nähnyt ja pöytiin meno homma jotenkin sekava.
rakas lukijani P****s jonka kanssa olin lounastreffeillä Kabukissa otti benton. Ihan tuli annoskateus, siinä oli ainakin grillauttua kalaa, munakasta, riisiä, misokeitto ja friteerattua kanaa.
Itte vetelin perussetin joka oli ihan hyvä mutta wasabia oli parissa palassa ihan älyttömästi ja rullat rullailtu vähän vasurilla. Rakkaan lukijani nimi ei muuten ole Penis.
Vanhan kauppahallin Norisushi oli tosi hyvä varsinkin mison(sain ylimääräsiä sieniä keittoon) osalta vaikka taisi olla vähän hintavampi. Palvelu oli lähinnä hämmentävän kaverillista kun tarjoilijatar huutelee jotain paikan toisesta päästä ja tulee taputtelemaan olalle mutta hauskaahan se on.
Sushi&cafebar tai Shanghai Kitchen oli ainakin aidon räkänen ulkoasultaan, oikea lähiösushimesta. Isoissa rullissa oli pala jotain mitä en tunnistanut mutta luulen että se raakaa keittobaanaania, ihme valinta täytteeksi.
Saburosta tuli heti mun mieli paikka, hauskan kulahtaneen kämp-henkinen mesta. Lounaalla oli kai 10e kuusi palaa sushia, udon-keitto ja teetä. Teen kaadoin housuilleni ja soppa oli maukas.
Noita paloja on kyllä viisi vaikka miten laskisi, kai olin yhden jo ehtinyt syömään.
Kallion Terassi-baari kuoli lopulta kun kaikki kantikset oli kuollut yksikerrallaan ja huonokuntoiset ei päässyt enää rappusia ylös, nyt sen paikalla on blinejä(sellasia oikeita blinejä, ei näitä suomiversiota smetanalla, sipulilla ja mädillä) ja sushia myyvä pikku ravintola. Lätyt on pirun halpoja 1-6 euroa ja sushikin yllättävän hyvä. Mutta tulee vanhaa Terassia tulee kyllä ikävä, olen ollut siellä pääsiäsjuhlissa, pareilla treffeillä, hautajaisissa, omilla synttäreillä ja muuten vaan hyvin monta kertaa.
Mulla on aina ollut viha/vihasuhde avocadoon mutta jostain syystä Sushinrollin avocadojutut käänsi mut, ai ai kun oli hyvää.
Ayan annos oli aika surkea vaikka lähes täsmälleen sama kun Ichibanin vastaava. Kalat vaikutti siltä kun ne olisi kiivenneet rannalle kuolemaan ja kerätty siitä riisin päälle. Annoksen herkullisin osa oli bisse ja muoviruoho.
Runebergintorttumuoteille piti kekseä muutakin käyttöä ja kaapissa oli pari päivää sitte tehtyä kurpitsavoita(maapähkinävoita mutta kurpelon sisuksista) nopeastihan nämä keksii yhdistää. Hommassa vaan ei kaikki mennyt ihan kohdalleen kun keksin laittaa täytteeseen myös juustoa ja sokeria, kommnetti mausta oli lähinnä "ei tää pahaa ole mutta aika outoa". Nämä alumiiniset runkkuformut on vaan todella kevyitä ja kun taikina nousee innostuneesti pienessä tilassa niin se nostaa formunkin mukaan. Toisaalta se näyttää musta aika hassulta.
söpöjä jo nuotena
sämpylätaikinapari sämpylää 240 g vehnäjauhoja 160 g maitoa 10 g voita 7 g sokeria 6 g hiivaa 5 g suolaa
täytteiksi vaikka juustoa ja tomaattia soosia tai maapähkinävoita mutta ei kaikkea samaan
Vaivaa kaikia aineita koneella noin kymmenen minuuttia. Anna taikinan levähtää noin tunti. Kaulaa taikina levyksi, levitä täytteet ja rullaa kun korvaria tekisi. Leikkaa pötköstä muotin pituisia paloja ja nosta pullia muoteissa noin tunti.