maanantai 21. joulukuuta 2015

joulunhenki

hirviä ku on pimeetä


Tuntuu että koko joulu yrittää hillitysti mutta päättäväisesti vain suhahtaa ohi tänä vuonna, tai suhahtaa vaan paikalle. "mo, se oon mä; joulu täs" Kävin joulumyyjäisissä Vanhalla, Kaapelilla ja Taikissa, saatoin hommata jonkun lahjankin jo aikaa sitte mutta silti. Ei saatu varattua jouluillallista kun koko ravintola olikin jo täynnä kun oltiin viimeisellä jalalla liikkeessä, sama kävi joulukarkkien tai piparitalon rakentelun kanssa. Enää ei löydy yhtään yhteistä vapaapäivää, ja uutena vuonna on jotenkin dorgaa tehä enää piparitaloa. Mitä muutenkaan jouluna pitäisi tänä vuonna tehdä? Makkaraa ja juustoa ja jouluvalot pyörään olisi kiva mutta varmaan vaan jää. Jonkun herkun voisi vielä tehdä ja hommata pari lahjaa. Joululällärien iloksi nyt tuli sentään lunta. (päivitys, vähän kun kesti tän kirjotuksen kanssa, lumi lähti)


jonkun sortin sisutussiivilä


Joulun hengen pihahdus leivässä
240 g vehnäjauhoja
170 g vettä
90 g pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä
10 g ruisjauhoja
5 g suolaa
3 g hiivaa
(2 g gluteenia)

Vaivaa kaikia aineita paitsi pähkinöitä ja hedelmiä koneella kymmenisen minuuttia. Lisää pähkinät ja vaivaa sekaan. Anna tiakinan levätä yönajan jääkaapissa ja ota se lämpiämään seuraavana päivänä pariksi tunniksi. Pyöritä taikinasta pallo ja anna sen noustra noin tunti. Paista 225 asteissa uunissa hyväksi.



joululuettavaa




nousemassa 

maanantai 23. marraskuuta 2015

ruttopuiston ravintolapäivä

pitkästä aikaa päädyin lähteä viettämään ravitolapäivää pitkän kaavan mukaan, hortoilemaan Helsinkiä, taskumasa ja kaiken maailman tyyppejä. alkuun Gruusia taikanyytit


 alun ja valoissana ajan vietin Ruttopuistossa Jaanan kanssa, illemmalla Espa ja illalla muiden kotona kielitacoja. Börekkejä ja vastaavia leivonaisia sai taas monista kojuista.
 
illasta kuvia ei ole vaan kaikki keskittyvät Ruttopuistoon, ei Ruttopuiston ylivoimaisuuden takia vaan pimeyden ylivoimaisuuden takia, kuvista tulee hirveitä. Totorobentojen tekoon oli mennyt niin pitkään että koju saatiin pystyyn kaksi tuntia myöhässä


 ravintolapäivän surullisin anti on yleensä (raaka)kakut ja kaikenmaailman muffinssit mutta kyllä nekin välillä ilostuttaa


 nerokasta, perunasalaatti pieneen taikinakuppiin, ei ihmekään että Neuvostoliitosta tuli niin suuri ja mahtava


illalla sain vielä vihdoin ja viimein maistaa japanilaista takoyaki palleroa ja Ruttiksessa haggista, ruokaa jota ohikulkijat jäivät kauhistelemaan hurjan maineensa takia.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

aikojen alku

 kuvanlaatu ja käntynlaatu


Kun aloitin tätä blogia, puolenvuoden miettimisen jälkeen, sain tehtyä yhden postauksen ja kamera hajosi. Hajosi tai hävisi tai enemmänkin unohdin sen metroon matkalla kotiin. Hyvä blogi alku meinasi kaatua ensiaskeleella. Kuvat olivat muutekin tärkeä osa koska toinen osa, kirjotus, oli alussa aika sekavaa jokellusta, kirjoitusvirheitä jo valmiissa virheissä. Kamera hajosi taas, kolmannen kerran kai jo, sillä saa enää pelkkiä mustia kuvia eikä joka bloggaus voi kertoa lakuista tai mustastamakkarasta vaikka hyviä aiheita ovat kumpikin. Apuun tuli kännykkäkamera, hieno kamala Samsungin romu joka ei tiedä olisiko kamera vai puhelin, kamerapuhelin vai puhelinkamera, päästen pelkästään keskinkertaisuuteen joka lajissaan. Linssissä on jauhoa sisällä, zoomi ei toimi koska siellä on jauhoa sisällä ja kamera tarkentaa automaattisesti jauhoonsa. Lopputulos sopii yöllä Ikean valoihin.

huono kameran kanssa ei voi olla eväänä kun tonnikalamössöpatonkia


patonki 
250 g  vehnäjauhoa
170 g vettä
10 g pellavansiemeniä
5 g suolaa
5 g hiivaa

Vaivaa kaikista aineista taikina ja anna sen levätä tunti. Pyöritä taikinasta kaksi patonkia ja anna nousta noin 45 minuuttia. Paista 225 uunissa hyväksi.




ensin lounat pötköt Cafe Rougesta, sen verran raskas eväs että ei mennannut jaksaa kiiveta fillarin päälle



hyvät maisemat silti


ikean valoissa, Espoon pellolla

 

maanantai 9. marraskuuta 2015

kalaa ja tomaattia

freesauslisuke


6kymmenses piirakka varmana tässä blogissa ja vaikka piirakka hyvä tämä piirakka parempaa päätä niin ei. Tylsänkin piirakan voi hienostuttaa kastikeella, huomasin joskus Teurastamon Kellohalin raflassa sillon kun se vielä myi kuudella eurolla kurkkuvoileipää brunssilla. Aika perus riisillä ja lohella täytetty voitaikinaan kääritty levypiirakka tarjoiltiin valkoviinikastikkeen kanssa. Peruspiirakkahan on mahtavaa usein vaikka pohja olisi vettynyt ja täytteet kuivakkaat (niinkuin lähes aina on) mutta silti raskaaseen evääseen tuli kieva uusi puoli happamasta kastikkeesta. Tässä on sama idea, piirakan päälle uunissa paistettuja pikkutomaatteja.


Uunitomaatit
monta kirsikkatomaattia
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
suolaa, pippuria

Tomaatit puoliksi ja uunivuualle jonnekin 250 asteeseen kunnes tomaatit on pehmennyt ja ottanut vähän mustaakin pintaan. Kuumiin tomaatteihin oliiviöljyä ja liraus etikkaa, mausta ja anna muhahtaa ja viiletä kannen alla.


 kalapiirakka



valmiina



maanantai 19. lokakuuta 2015

punajuuria pornaisissa

taskussa 50 kilsaa ei tee leivästä kaunista
 

Ainoa syyhän Poraisiin on mennä sen nimen takia, Pornainen, eh heh huu. Ja ehkä punajuurileipään tehty blt, leivänväliin salaattia, pekonia ja tomaattia. Olihan siellä hienoja teitä, joki, ärsyttäviä teitä joilla tuntuu että jää auton alle viiden minuutin välein. Yllättävän hyvä tämmönen perustäyte, en edes juuri pidä tomaatista kovinkaan paljon mutta kai klassikot on syystä klassikkoja. Pekonin paistoin ensimmäistä kertaa uunissa, vähän liikaa kuivui mutta hyvä tapa ja ainakin helpompi kun sählätä pannun kanssa.


punajuurileipä 
270 g vehnäjauhoja
150 g vettä
100 g keitettyä punajuurta
25 g voita
20 g ruisjauhoja
15 g hunajaa
10 g hiivaa
5 g suolaa


Ensin pieni punajuuret pikkukuutioksi. Peruskauraa. Punnaa kaikki aineet koneen pataan ja vaivaa riittävästi. Anna taikinan levätä puolisen tuntia. Muotoile taikinasta pötkö ja anna nousta vuuassa. Paista 225 asteissa uunissa. Älä unohda leipää nousemaan liikaa tai uuniin niikun mä tein.

ompa punasta!


kasvatin kanssa naatin mun viinilasiin

tiistai 13. lokakuuta 2015

siinä on reikä!

mallinnos


Kakko on jotain muotia, tuntuu että joka kaupan känttyrä joka ei ole ruispala tai joku paahtis  on kakko. Hankala nimi vaan kakko, vai kakku? Mutta eihän siinä ole edes kermavaahtoa eikä mansikat pysy tossa päällä kysyy asiakkaat. Voiko sen pakastaa? Jos ostan se n nyt niin kai se on hyvä kun menen kattomaan lapsenlapsia ensi jouluna bulgariaan? Kakko on siis jotain mikä näyttää ruisleivältä mutta ei ole ruisleipä vaan rasvainen valkonen leipä jossa on reikä? Eli siis varras? Tai ei kai kuitekaan, varras tehdään taikinna pötkäleestä.

Wikipedia sanoo näin:
Kakko on vaaleista jauhoista valmistettu länsisuomalainen leipä. Siihen käytetään ohrajauhoja ja jonkin verran vehnäjauhoja. Kakkoa leivotaan teollisesti lähinnä Satakunnassa, sekä osissa Varsinais-Suomea ja Pirkanmaata. Sitä pidetään myös Satakunnan maakuntaleipänä. Viime vuosina kakkoa on alettu markkinoida myös muualle Suomeen.
 

porkkanaleipä jossa on reikä 
280 g vehnäjauhoja
140 g vettä
50 g porkkanaraastetta
25 g voita
15 g hunajaa
10 g hiivaa
5 g suolaa

Sekoita kaikki aineet koneella yhteen ja vaivaa kymmenisen minuuttia, jos taikina on todella löysä ja koskea niin lisää himppu jauhoa. Anna taikinan levätä öljytyssä astiassa puolisen tuntia. Muotoile taikinasta pallo ja anna sen levätä jokunen minuutti ja taputtele se jauhotetulla leivinpaperilla noin sentin paksuuteen. Tee leipään keskelle reikä lasilla (viinilasilla! muista leivontapunkku) ja jauhota leivän pinta. Anna nousta puolisen tuntia ja tee palakuviot painamalla leipäveitsellä leivän pintaan viivat.  Paista 225 asteissa uunissa hyväksi.

 
leipä ja sen reikä


fishtaco?


itse asiaan

tiistai 29. syyskuuta 2015

hunajaa, pähkinää ja kauraa

se näyttää yksinäiseltä


Meiän Katri on sekä hullu kissamummo että hunajakärpästäti. Hunaja ja pimpparihommat on vähän enemmän kun kissat, neljä kissaa on tosi monta kissa mutta neljä ampparia ei ole mitään, triljoona on. Pesä tolkulla kiukkusia pirun herhiläisiä jotka puree jalat ja kädet irti jos niiden hunajaan käy kiinni. Hunaja on kauheen terveellistä ja kaikkea, sitä voi pistää jugurtin pääle ja leipätaikinaan kauran kanssa. Yhestä ampparista saa tipan hunajaa, kuinkakohan monta ötökkää tarvitaan ees pientä purkillista varten? Mehiläiskasvattaja sen tietää.


hunajakauravuoka pähkinöillä
240 g vehnäjauhoja
160 g vettä
50 g kaurahiutaleita
50 g hasselpähkinöitä
30 g hunajaa
20 g voita
10 g hiivaa
5 g suolaa

Ensin paahda, ja pieni pähkinät tai tee niinkun mä ja osta valmiita. Anna kauran liota vedessä kymmenisen minuuttia ja lisää kaikki loput aineet paitsi pähkinät. Vaivaa taikinaa koneella kymmenen, viisitoista minuuttia ja lisää pähkinät, vaivaa pari minuuttia. Anna taikinan levät tunti muovin alla öljytyssä astiassa. Rullaa taikina pötköksi ja nosta vuuassa 30-45 minuttia. Paista 225 asteissa uunissa.


voita, hunajaa ja pähkinää, ei voi mokaa


pähkinät nousee pintaan, friikkii


sunnuntai 30. elokuuta 2015

inkoo, helsinkiä pakoo

Inkoo vai Hankoo


Junalla Kirkkonummen ylpeyteem Bistro O mattiin lounaalle, pyörällä tylsää tietä ja sitte kivaa tietä kattomaan Inkoon kirkkoa. Bistro O matin lounas listasta olin jo aiempana päivänä valinnut että tahdon haukimureketta herneillä ja voikastikkeella ja mitä katselin vieraisiin pöytiin, valinta osuin täysin oikeaan. Mahtava pehmeä mureke ja hauskan lakuinen kastike oli todella hyvää.  Tylsä 51 tie oli tylsä ja pikkutiet Inkoon jälkeen kohti Tammisaarea hienoja, peltoja, metsää, hurjia mäkiä ylös ja alas ja isoja järviä. Tammisaaressa oli tarkoitus käydä vielä syömässä Michael Björklundin Niska pubissa pizzaa mutta homma ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä ja piti lähinnä täysiitellä Tammisaaren läpi Karjallee ja junaan. Viimeinen juna palasi maailmalta 19.15 ja aika oli lentänyt kirotessa viimeisiä hiekkatie kilometrejä ennen Tammisaarta. Kostoksi Karjaan Lidlistä lihis junalaiturilla, tuplajuustolla. Lihis oli kuiva ja ankea, perus valmiiksisiivutetulta juustomuovilta en edes odottanut mitään.

Inkoo city oli ihan ygösmesta.

yksinkertaista ja täydellistä. tilli vaan liian isona



päräyttävä Inkoon kirkko


kirkon erikoisuutena on nakkisodan aikaset maalaukset



kiitos VR ja y-juna tästä kulinaarisesta nautinnosta


keskiviikko 5. elokuuta 2015

tuhannen sienen kautta


siinä ne vaanii


Kauheeta draamaa ollut sieniä kanssa, ne ei suostu mulle. Piiloilevat tai saattavat vaan olla nii vaarallisia, tukka lähtee ja sitä rataa. Mutta jos Aleksi ei mene sienen luo niin ne ymmärsivät vihdoin tulla aleksin ja Iitakoiran luo. Siinä ne oli polun vieressä, ja lisää ja lisää polkuja ja sieniä, kanttarelleja, orakkaita, mustikoita ja jotain mitä ei otettu. Nyt on syöty kanttarellipastaa, kanttarellipizzaa, kanttarellipiirakkaa, kanttarellia leivän päällä ja alla. Ja kesäkurpitsa haisulijuustopizzaa koska se on parasta. Vielä pitää palata metsälle, kai sienistä saa vielä vaikka mitä jännää? Lisää pastaa, pasteijaa, makkaraa, keittoa ja risotto. Perus leipään ei sentään taida sieni mennä.


kermaa, sieniä, juustoa, ranskankermaa. parasta


hyvän tryffelikoiran tunnistaa kovasta tuhinasta

pizzojen kuninkuusravet


paahdettu patonki maahumalasieniherkulla.. ja heinä


ei se kaunis ole mutta parasta, kanttarellipizza


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

mansikkamailla

versio kaksi


Osallistuin kilpailuun. Osallistun kipailuihin että voin kehittää jotain pöhköä ja jäädä viimeseksi. Jotain mitä ei tekisi ilman kilpailun pientä kutittavaa painetta. Jos ton yhdistää tohon ja katsoo mitä tapahtuu? Suolasinn mansikoita, mielenkintoista muttei varsinaista kilpaulumateriaalia. Joku voittaa kesämansikkakilpailun lopulta mun parhaiten osaamalla alalla ja tekee mansikkavuohenjuustopizzan. Perusjutun teko erilailla on hauskinta. Ja voi leikkiä ravintolaa.

mansikka perunasalaatti
perunasalaatti
uusia perunoita
oliiviöljyä, suolaa, tilliä, pippuria
Keitä perunat, leikkaa ne isohkoiksi paloiksi ja lisää sekaan oliivi öljyä niin paljon että perunat peittyvät kauttaaltaan mutteivät lilluöljyssä. Lisää tilli, suola ja pippuri ja anna maustua jääkaapissa.

hölskymansikka
mansikoita
etikkaa, tilliä, suolaa, vettä, sinapinsiemeniä
Raivaa mansikat ja leikkaa puoliksi. pistä mansikat lasipurkkiin ja mukaan noin puolet ja puolet vettä ja etikkaa ja mausteet. Hölsytä yhtään hennosti ettei mansikat hajoa ja anna maustua puoisen tuntia jäkaapissa.

vuohenjuustokastike
vuohenjuustoa, kermaa, pippuria
Sulata vuohenjuusto tippaan kermaa ja mausta.

Kastike lautasen pohjalle ja päälle perunaa ja mansikkaa ja koristeeksi tilliä.

versio yksi


mansikkasiideri ja hölskymansikka, feikkihommia kyllä koska korianterilla

 
Heidi teki leivän, pekonia ja cheddaria


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

tanskanmaa antoi lapsilleen..

 Nørrebro Bryghusin pupu. paikasta olisi pitänyt tehdä oma postaus


..Laumoittain parta hipsteri kokkeja pieniin kivoihin ravintoloihin. Tyttöjä ylosattomissa ottamaan arskaa hautausmaalle. Tuhat miljoonaa polkupyörää, litroittain kaljaa ja kolme kilpikonnaan kanaaliin. Tanskanmaa antoi myös typerän metron jonka karttaa en tajunnut mutta silti päästiin jonnekin minne kai piti. Paikallinen teurastamoalue antoi myös Helsinkin paikalliselle teurastamoalueelle alemmuudentunteen. Monta ravintolaa, hyvän kuuloset listat, paikkat pakattu täyteen ihmisiä kokoajan ja partoja silmän kantamattomiin. Köpenhamina oli tämän matkustelu vuoden paras paikka, helppo, pieni ja mukava, jotenkin vastakohta mitä Pariisi oli viimeksi. Joka paikkaan pääsi kävellen ja tietty fillarilla olisi päässyt vielä paremmin, hirveä määrä tuli marssittua edes takas lopulta kuitenkin. Tanskanmaa antoi lapsilleen sata puistoa ja joka puistossa ainakin yksi lampi ja kaksi patsasta, lammet välillä täynnä mömmöä ja patsaat piilossa puskassa. Ja kuulemma parasta mitä se antoi oli Grød, puuroravitola.

Kiinanmaa toi lapsilleen satamiljoonaa leikkikaveria. Kiina on kehitysmaa.

Nørrebro Bryghusin tartar


Nørrebro Bryghusin pihvileipä


 ja vielä kerran, Nørrebro Bryghusin fish&ships


Grød ja puuro, lisukkeilla
 

tanskanpulla on melkeen sama kun ruotskinpulla, ranskanpulla hipulla


lihalautanen! ihanuutta!


pakollinen smörgari, pottua ja kalaa