perjantai 25. huhtikuuta 2014

nokkonen, olet sankarini

tarjoiluehdotus


Aina ei tartte ees yrittää jos ei tahdo, varmaksi huomattu lihiksenkuori vain toimii ja sisälle menee hyvin hippipuppu ja muut heinät. Lihiksen voi tietty myös täyttää klassisemmilla lihaisilla iloilla. Mukaan pakataan Hesarin Piri-Alepasta Eldorado-bisseä ja suunnataan Lintsin kalliolle. Täältä näkee kauas, junat menee ohi ja tuulee.


lihispulla
250 g vehnäjauhoja
155 g vettä
20 g voita
10 g sokeria
10 g hiivaa
5 g suolaa

täytteeseen
2/3 ryöpättyä ja kivaksi puritettua nokkosta
1/3 keitettyä ohraa
1/3 sinihomejuustoa
öljyä, pippuria, suolaa


Vaivaaa aineista hyvä taikina ja anna sen levätä puolisen tuntia. Sekoita täytteen aineet yhteen. Jaa taikina neöljään osaan, pyöritä niistä palloja ja anna levätä 10 minuttia, littaa pallot ja täytä. Nosta puoli tuntia ja paista 225 uunissa, piiraat voi myö voidella sokerivedellä ennen paistoa.

 anna anna! en en! 


 
täytössä

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

oivapari katolla

merellinen kattohenki, nehän on kun pikkusia laivoja!


Oivapari kilpailussa pitää keksiä jotain pientä jota voi syödä katolla menemään viinin kanssa kivasti, tosi kivasti, ihan oivasti. Katolla syötävässä ruuassa ohjeessa pitää muistaa ottaa huomioon korkeampi ilmanala, muuttunut paine ja vielä korkeampien talojen asukkaiden katseet. Pincho-henkisessa makupalassa kaikki tärkeimmät korkella syötävän ruuan vaatimukset on huomioitu, jos tuulee tikkua voi painaa syvemmälle tai jos sumu alkaa muistuttamaan jo sadetta niin tikkuna voi käyttää aina yhtä hauskaa cocktail-sateenvarjoa. Ja ruoka on aina hauskempaa tikussa.


Patonkia seivästetyllä Puna-Heidi juustolla, nokkospestoa ja omppu Castillo de Molina valkkarille
patonki
juusto
hapan omppu
pestoon nokkosia, oliiviöljyä, cashew-pähkinöitä ja suolaa

Tee pantonki ja anna sen jäähtyä, patongista kannata tehdä sopivan laiha ettei juusto jää sen keskelle pienenä surullisena siipaleena. Kerää nokkoset Käpylän Taivaskallion juurelta vesisateessa, tulee enemmän olo kuin olisi tehnyt jotain suurta. Kieheuta nokkoset kirkkaan vihreiksi ja purista liika vesi pois, paahda pähkinät ja surauta blenderillä kaikki yhteen öljyn kanssa, laita suolaa juuri sopivasti. Paahda(jota en tehnyt mutta olisi syytä) ohuet patongin palat, laita päälle viipale juustoa, nokare pestoa ja päälimmäiseki ohut pala omenaa, seivästä.


läskipatongit


loppuun sama kuva ettei unohdu


tiistai 15. huhtikuuta 2014

georgiasta kosmokseen

pähkinällä täytetyistä rullista tuli hassusti mieleen Venäläiset suklaakonvehdit


Kosmoksen alemmilla tasoilla sijaitsee Georgia, niin kaukana täältä ettei Helsingistä ole aikaisemmin Georgialaista ruokaa juurikaan saanut. Yhden Avaruuskoiran 18vee synttärien kautta Kulinaarimurulan kanssa Viiskulmaan ja Pikku Georgiaan, syömästä toisen avaruuskoiran luo viettämään kosmonauttienpäivää ja nauttimaan avaruuskakkua.  Georgiassa tunnutaan keskittyvän tärkeimpiin ravintoympyrän lokeroihin, eli nyytteihin, rulliin ja piirakoihin. Maustaina voi, pippuri ja juusto. Ja Borjomi. Ei voi valittaa.

eläkeläisavaruussankarikoira Koistiselle hirmu paljon 18 vee synttäri onnea! ja pupukaakkua kanssa!


nyyttiosasto oli vahvasti esillä, tässä perusnyytti lihalla


Georgian ehkä tunnetuin ruoka hatsapuri, jos juustolla täytetty piirakka tuntuu keveältä päälle voi lisätä palan voita ja raa'an kananmunan


purkkikalaa, suolakurkkuja ja avaruusrakettikakku


maanantai 7. huhtikuuta 2014

askissa taas


alkkarina ollut silakkanluiruke retikkapedillä oli hämmentävä ja kummallinen mutta ei yhtään huono


Paljonkin kehuttu Ask sai vuoden ravintola maininnan lisäksi nyt myös rengasfirman autoilukarttaansa yhden tähden merkkinä että kannattaa poiketä päätieltä vaikka ei ihan samassa korttelissa olisikaan. Varasin Askiin pöydän jo ennen Michelinin tähtien julkistamista, ettei tässä ihan tähtimetsällä oltu, vuoden ravintola-julkkaritilaisuuden pikkuherkut vaan toimi niin hyvin(ja Katri pakotti). Illaksi valittiin 4 ruokalajin menu puolikkaalla viinipaketilla ja pihtailun takia jätettiin alkubrenat ja loppukahvit pois, illan hinnaksi tuli 85 euroa (+aperetiivi tuopit Helmessä) joka on kyllä aika halpaa noin tollaseksi. Yllättävää kyllä paras ruokalaji oli jälkkärinä ollut palternakkaa joka malliin; jädeä, kakkuja ja jotain sokerikeiteltyä palsternakkaa suolakaramellikastikkeen kanssa. Tylsin mutta ei huono taas oli ei yhtään niin yllättävästi pääruokana ollut kukko johon oli vähän pakottaen pitänyt laittaa vielä päälle ne niin trendikkäät villiyrtit mutta yksi vuohenputki ja yksi peltokanankaalinlehti ei vaan tee mitään muuta kuin kuulosta hienolta. Kolmessa ruuassa oli myös marinoituaja juureksia ohuina liuruina, olisi ollut edes yhessä kuutiota, tai mikä parempi piimäkuutoita.

alkusnäksit on aina kivoja mutta lopulta riisikeksi maistuu aina lähinnä rasvalta


 
voi on aian kivaa, ihan sama


ihan alkuun juures(!) omppumehussa


 
tokana varsinaisena ruokana tuli siideriin tehty blini ja porkkanaa. illan huonoin ruoka, jotenkin rasvaset pikkumunkit ei vaan innosta. taikinassa ollutta siideriä sai myös lasiin ja se kyllä innosti


kukonrintaa pitkulaisessa muodossa ja jalkaa (kai) speltin kanssa vierellä.


alkkarijälkkärinä.. nii.. innovatiivisesti tyrnisorbetti, uskomattoman nättinä


helvetin huono kuva helvetin hyvästä jälkkäristä. ja vaikka marisinkin juureksista on palsternakka näköjään hyvää kaikessa


tiistai 1. huhtikuuta 2014

munaa kökötti

hyviä asioita munan alla


Synttärilahjaksi sain kahdenlohellisen verran lohen savustettuja ribsejä jotka on kuulemma nyt se jokin, se jokin henkeen nyhtopossu tai avocadopasta. Ribsit on siis lohesta irti mäiskitty pihvinenselkäruoto, kummallakin puolella ruotoa on hyvin rasvaista ja kalaisaa lihaa parin kolmen sentin verran joka pitää nyhtiä pois luusta, nimenkin kautta jo kilpailija nyhtopossulle, nyhtolohi. Lohiribseille arvokkaalta käyttökohteelta tuntui oeufs en cocotte, eli suomeksi kai noin munaa kökötti. Pieneen astiaan lohi, päälle kananmuna ja valkuaisen päälle kermaa, astia 180 asteiseen uuniin vesikylpyyn 10-15 minuutiksi.

keltsit kuuluu olla ehjiä


 
ribsit


 
valmistelut