torstai 29. tammikuuta 2009

kohvehtien sulkeminen

pähkinäherkku


Meinasin sulkea jo jonkin aikaa täytettynä olleet konvehdin kuoret, mutta lopulta tempperoitua suklaata oli niin vähän että sekoitin sekaan vaan suolapähkinää ja tein "suklaalevyn". Suolapähkinät ja muukin suolanen menee tosi hyvin suklaan kanssa ja maapähkinan vahvempi maku tulee myös jännästi esiin.

Kohvehdissa hunajachili ganache. Suklaana Roberts tukun jotain normi maitosuklaata, joka on aika Marabou tyylistä. Pähkinänä tollasia halpis kuivapaahdettuja pähkinöitä joita on joka kaupassa.

Huomaa myös nerokas suklaatyökalu.. 90 sentin auton ikkunaskraba.

toinen herkku


sitruunaleipä

kolme


Jan Hedhin kirjassa sitruunaleipä on aina näyttänyt siltä että sitä on pakko kokeilla. Ohje on helppo eikä tule mitään ihme aineita. Sitruunan maku oli vähän pettymys lopulta, leipä maistui saippualta ihan tuoreena mutta parani istuttuaan. Itse leipä sen sijaan on mahtava ja sitruuna kannattaa musta jättää suoraan pois tai vaihtaa vaikka rusinaan joka varmaan sopisi tähän todella hyvin.
Tuo kirja kannataa ostaa jos kiinnostaa leipoa vähänkin muuta kun pullaa ja känttyrä sämpylää. pelkät kuvat on jo niin hienoja. Ohjeet ovat hyviä ja tarkkoja ja muutakin tietoa on paljon vaikka hapanjuurista ja leivän historiastakin. Välillä ohjeet kyllä tuntuu menevän vähän liiankin hienoksi ja tarkoiksi, mutta pieni oikasu oikeassa paikassa auttaa.


Sitruunaleipä

esitaikina
250 g vettä
150 g durum jauhoaj
100 g hienoja ruisjauhoja, joiden tilalle laitoin vahingossa normi vehnää
10 g hiivaa

kaikki sekoiteen yhteen ja vaivataan vähän. laita öljyttyyn astiaan jonka voi sulkea tai peitää kylmään yön ajaksi

taikina
650 g vehnäjauhoja
250 g vettä
50 g oliiviöljyä
20 g suolaa
15 g hiivaa
2 sitruunan raastettu kuori, ei mehua se voi pilata.
Pinnalle vettä ja polentajauhoja, itse käytin mannasuurimoita. seesami tai unikonsiemen olisi varmaan myös oikein hyvä.

Vaivaa kaikki paitsi yhteen paitsi suola noin 10 minttuuttia, lisää suola, nosta nopeutta ja vaivaa noin 20 minuuttia yhteensä kunnes on hyvä sitko. kaada taikina lepäämään öljyttyyn astiaan 90 minuutiksi painele kokoon keen levon aikana.
Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä pitkulaiksi sitruunan tyyliksiksi palloiksi. Voitele leivät vedellä ja pyöritä polentajauhoissa. Anna nousta noin tunti.
Paista 250 uunissa 5 min ja laske lämpö 200. paista yhteensä noin 45 minuttia. kesken paiston luukun availu rapeuttaa kuorta.

1.

tiistai 27. tammikuuta 2009

pikkujuttuja parempaan tulokseen

mom mom näi hyvää leipää tulee


Vaa'an käyttö leivonnassa. painon mukaan mukaan määrät saa tarkemmin, munat voivat olla erikokoisia ja kaurahiutaleet tiiviimmässä eri käyttökerroilla.. ja teelusikat jo pelkkää typeryyttä.

kylmän nesteen käyttö.
kun vaivaa esim. pullaa koneella, taikina lämpeää ja alkaa nousemaan jo vaivatessa, se vie voimaa varsinaisesta nousemisesta. Kylmään veteen tehty taikina estää taikinan nousemisen jo vaivausvaiheessa. Ja äiti, se hiivakin laitetaan kylmään veteen.

kaikki jauho kerralla taikinaan.
kun jauhoja lisää taikinaan, jauhot imevät vettä. Eri aikaan lisätyt jauhot imevät eri tahdissa vettä, joten jos taikinaan lisää loppuvaiheessa jauhoja, taikina voi tuntua hyvältä, mutta muuttua veden imeytyessä liian kuivaksi. (+ onhan se helpompaa laittaa kaikki aineet kerralla kun on grammatkin tiedossa...)

löysä taikina. löysemmällä tulee mehukkaampi, usein monissa ohjeissa on niin paljon jauhoa että niillä saa aikaan tiiiliskiviä.

riivaus. eli taikinan pyöritys pinkeäksi palloksi. taikina nousee nätimmin ja sileäksi pinnaltaan. riivaus ja vaivaus ovat kaksi eri asiaa.

vaivauksen tärkeys. vaivatessa leipään muodostuu veden ja jauhon avulla gluteeniverkosto eli se sitko. ilman sitkoa leipä ei nouse kunnolla ja siitä tulee tiivistä jöötiä. käsin "alustamalla" ei oikeasti sitkoa juuri saa vaan pitäisi olla kone. sori.

torstai 22. tammikuuta 2009

ranskan herkku

ei sitte suklaata sekaan


hyvä croissanti on varmaan paras leipomoasia musta, täällä vaan kaupassa suurin on littania jo kaupassa, mauttomia ja haaleaksi paistettuja. croisantti ei ole mikään ensimmäinen leipomus mitä alkaisin kotona tekemään koska siinä on aika kova homma mutta onnistuu ne silti. koti coissantin voihin voi lisätä vaikka koskenlaskija juustoa ja kikkailla muutenkin kaikkea.

ja tää menee tohon no-kneado sarjaankin muuten, on tosi helppo kun ei tarvii vaivata :)


croissantti esitaikinalla
16 sarvea
500 g vehnäjauhoa
150 g maitoa
125 g vettä
55 g sokeria.. vähän enemmän voisi olla hyväksi
20 g hiivaa
10 g suolaa

300 g voita kaulaukseen
munaa voiteluun

1. päivä
sekoita ja vaivaa 5 minuuttia hiiva, vesi, maito, jauhot, sokeri, suola.pane taikina öljyttyyn astiaan ja anna kohota noin kaksinkertaiseksi noin 2 tuntia.painele taikina kokoon ja laita jääkaappiin yön yli.

2. päivä

anna voin vähän pehmetä pöydällä ja askartele siitä littana neliöhkö. tee taikinasta myös neliö mutta isompi ja aseta voi sen päälle(1), käännä kulmat päälle(2). tässä vaiheessa taikina nyyttiä voi mäiskiä littanammaksi. laittaa nyytti kylmään puoleksi tunniksi. kauli noin sentin paksuseksi pitkulaksi(3) ja taita kolmeen osaan(4) ja laita taas kylmään(5). kaulitaan taas samallaiseksi(3 taas) mutta niin että kerrokset "venyy"(6). taitellaan ja kaulitaan uudestaan ja taitellaan. kolme kertaa kokonaisuudessaan kaulinta ja taittelu ja taas kylmään. viimeisellä kerralla taikina kaulitaan noin 3 millin paksuiseksi ja leikataan kolmioit josta rullataan sarvet.
valmiiksi loppuun rullatut paistamattomat sarvet voi hyvin laittaa pakastimeen ja paistaa myöhemmin.

voitele munalla ja kohota 60-120 minuuttia.
voitele uudestaan mutta hellästi ettei voi suutu ja paista 230 noin 15 min.

rullat

tiistai 20. tammikuuta 2009

dallaspulla

jos joku temperoisi suklaan voisin spritsata päälle raitoja, äiti?


josta ei tullut dallaspulla.. tai edes dallaspullan oloinen. en edes tiedä mitä sellaseen tekeleeseen oikeasti kuuluu laittaa mutta vaniljakreemiä ainakin.
lopputukoksena pienenpieniä vaniljäkreemillä ja sokerilla täytettyjä boston pullia ja pikkusia saksipitkoja karamelli mönjällä. karamelli on keitettyä voita, tippa vettä, siirappia, jauhoa, suolaa ja sokeria sekä valkoisia unikonsiemeniä.

pullan ohjetta en laita koska kaikki luulee että niillä on paras äiteen vanha jo muutenkin. omassa pullassa lisänä inkivääriä, sahramia ja lähes tuplamunat.

veekoo ja mylly-matti


no ohje! kaikki aineet paitsi voi koneeseen ja niin kylmä vesi kun lähtee vaikka KotiVinkin ohje sanoisi kädenlämmin. lopussa voi kun on jo lähes hyvä sitko.

karamellikama

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

oh no-kneado!

yksittäinen


nyt pitää ittekin tätä pahamaineista no-knead leipää tehdä, tai olen tehnyt jo monta kertaa ennekin kun herra Jim Lahey sen "keksi". tämän tyylisiä leipiä tuli tehtyä ennen kun en omistanut taikinakonetta ja en jaksanut vaivata koska se on käsin aika turhaa. pitkä löysän esitaikinan käyttäminen kun laittaa gluteenin toimimaan, antaa makua, hyvän kuoren ja mukavan sitkeähkön suutuntuman.
mutta silti tähän kannattaa seuraavana päivän koneella vaivata sitko.. ihan vaan ilkeyttään.

ohje lähti vähän elämään ja lisäsin lopulta jopa kokeilu astella olevaa hapanjuurta pikkasen mukaan. tällä kertaa laitoin kaikki maailman pikku levot ja muut ohjeeseen joita en yleensä merkkaa.. tai ees jaksa aina niin tehdä, mutta tämä on oikeastaan harjottelua yhteen toiseen hommaan samalla.

300 g vetta
400 g vehnäjauhoa
100 g hiivaleipäjauhoa
10 g hiivaa
8 g suolaa
--
50 g hapanjuurta
50 g vehnäjauhoa

1. päivä
kaikki ensimmäisen osan ainekset sekasin ja muovilla peitettynä istumaan. muoviin ei kannata koskea taikinaan koska se tarttuu joka paikkaan.

2. päivä
taikinaa sekotetaan juuri ja jauhot, annetaan rauhottua 10 minuuttia ja laitettaan pöydälle. litataan neliöksi ja taitetaan kulmat sisään tiiviisti ja takaisin kulhoon saumat alaspäin lepäämään puoleksi tunniksi tai kunnes pinkeä.
jos teet patongin muotosia:
jaetaan taikina neljään osaan, itse jaoin kolmeen mutta pojat nousi niin että neljä on varmaan parempi.
riivataan palloiksi ja annetaan taas vähän levähtää. pallot kaulitaan littaniksi ja kääritään rullalle pötköksi kuin korvapuustikin nytkin pitäisi oikeesta antaa levähtää mutta sitte tähän menis jo kokopäivä. käsillä rullataan patongin muotoon, itse pidän tosta teräväpäisestä mallista.
laitetaan patonkin pellille nousemaan noin 45 minuuttia, noustuaan jauhoa päälle ja nätit viillot.
paistetaan noin 25 minuuttia 210 astetta.

roots an culture


mutta miksi sen pitää suomessa olla typerä NO-KNEAD.. miksei joku yli hieno ranskalainen lö pain non knead au paté fermentée tai vaan vaivaamaton leipä

kolme kaveria

tiistai 13. tammikuuta 2009

suklaa

ganache, joku feikki winernougat, kahvi


jotenkin kun nyt on päässyt suklaan ja siitä elvistelyn makuun, suklaan osto on vaikeaa.. tai helppoa kun stokkan joulusuklaakasasta ei löytynyt kuin yksi rasia josta tahtoo maksaa.
valrhonan 20 konvehdin laatikko eli ballotin.

laatikon konvehdeista pari on vähän heikko(valkosuklaa päälysteinen kaurapuuro?) mutta varsinkin pelkkä tumma ganache on parhaita koskaan, ohut kuori, pehmeä sisus ja monimutkainen hedelmä maku. ja onhan siinä kultaakin päällä.

nyt on kauppoihin vihdoin tullut myös fasun exclusive perheen pikku patukat jotka esiteltiin suklaafestarilla, kerrankin joku hyvä uutuus fazerilta. ei niin ällö makeaa ja jännät maut jossa yritystä eikä pelkkää että sekotetaampa tällä kertaa kissakarkki siniseen..

PÄIVITYS fazer asiaan; nyt ostettuani pistaasi-suola pötkön tuntuu kun sen makua olisi vähennetty, ei ollut enää suolakiteitä, voi pettymystä.

tämä kuva on tässä vain siksi että yksi kuva näyttää tylsältä

maanantai 12. tammikuuta 2009

ciabatta x2

päivän jälkeen


tein ciapattan kahdella eri tavalla ja ekaa kertaa tuore hiivalla pitkään aikaan. jostain syystä on jäänyt päälle tehdä kaikki kuivalla mutta ei enään, loppu tulos on paljon parempi tuoreella hiivalla. ciabatta ohjeita on varmaan yhtä monta kun reseptejäkin mutta tämä on tosi helppo ja nopea.

ciabatta
500 vehnäjauhoa
370 vettä
15 öljyä
10 suolaa
8 hiivaa

kaikki vaivataan koneessa vahva sitkoisesksi taikinaksi ja taitetaan öljyttyyn astiaan yön yli istumaan. seuraavana päivänä pöydälle paljon jauhoja taikina sille ja leivotaan siit äpari senttia korkea levy josta leikataan itse leivät. taikinan levittäminen voi olla aika hankalaa kun se pyrkii takaisin kasaan mutta jos osan jauhoa vaihtaa durumiin leivonta helpottuu paljon.

annetaan nousta 45 minuuttia ja paistetaan 230 20 minuuttia.

heti


jaoin taikinana puoliksi ja paistoin toisen puolen suoraan ja toisen annoin olla yön yli, kummastakin tulee hyvä mutta yön parantaa makua ja ulkonäköä.

sipulipiirakka

täyttö


samalla kun tehtiin prinsessa tehtiin myös sipulipiiras quihe tyyliin eli muromassa pohja, munamaito ja täytteet. täytteessä tummaksi karamellisoitua sipulia ja kinkkua.

pohja
1400 vehnäjauhoa
1000 voita
50 vettä

tämä on vähän huono ohje kun en varsinaisesti mittaa piirakka pohjaan koskaan mutta tähän malliin kuitenkin.
kaikki aineet vaan sekasin ja muoviin jääkaappiin joksikin aikaa lepäämään.
kaulattu pohja on helpoin nostaa kaulimella johon se on ympärille kieritty. reunat voi paletilla siistiä samoin kuin kuvassa.

reunat


täyte
3. sipulia
kaikkea muuta sopivasti:
sokeria
suolaa
voita
öljyä
salviaa tai muuta vahvaa yrttiä
pippuria
punaviinietikkaa
kinkkua

2 munaa
2 desia maidolla plandattua kermaa
juusto raastetta

sipulin paistaminen kannattaa tehdä pannulla kohtuu pienellä lämmöllä ja todellakin paistaa lähes mustaksi, alussa sokerin ja suolan lisääminen nopeuttaa. suola irrottaa vettä ja sokeri laittaa karamellisoitumisen alulle ja tuoksuu myös hyvälle. valmiiseen sipuliin sekoitetaan salviaa, punaviini etikkaa, kinkut ja mausteet. kaadetaan pohjaan ja päälle juusto ja munamaito.

nami nami


keskiviikko 7. tammikuuta 2009

kinkku, paprika, koskenlasku -sarvi

rullausta vailla


tämäkin on uuden vuoden jälkeen joku laiskotelu napostelu juttu, ja sulanut koskenlasku juusto on vaan niin hyvää.
välissä kuutioina koskenlaskijaa, paprikaa, kinkkuleikettä ja mausteita.

sarvi tahi lättyasia
300 vettä
200 vehnäjauhia
1/3 ps kuivahiivaa

200 durum
100 hiivaleipäjauhoa

50 voi
10 sualaa

munaa, juustoa, seesamin tai unikonsiementä pintaan

ekan kohdan jauhot ja hiiva olemaan purkkiin ainakin tunniksi tai kunnes tulee venyvää ja narumaisempaa. alkutaikina ja loput jauhot yleiskoneeseen ja pyöritetään kunnes on meikein valmis. lisätään voi ja suola ja vaivataan valmiiksi. annetaan valmiin taikinan istahtaa vartti pöydällä.

kolmioiden tekoon on ainakin kaksi hyvää tapaa. kaulitsee lättäniä ympyröitä jotka leikkaa neljään osaan(1.) tai kaulitsee koko taikinasta pitkulaisen, tähän malliin:

ensin tuollasia rasteja koko levyn mitalta ja sitte pitkittäin koko taikinan matkalta. varsinkin voitaikinaan tämä on hyvä tapa koska sitä ei voi olkaa pikku palloiksi muotoilemaan. lopputulos on yhtä harakan varpainen kun mallissakin.

valmiisiin sarviin munaus tai ne voi kosteaan rättiin painaa ja sitte astiaan jossa on siemeniä tai juustoa niin tarttuu.

puoli tuntia nosto ja paisto 230 n. 15 min tai mukavan tummia, mielummin tummenpia kun alimmassa kuvassa.

alussa


lopussa

tiistai 6. tammikuuta 2009

isona minusta tulee prinsessa!

niin minustakin!


uuden vuoden jälkeen tehtiin retki kauppaan josta ostettiin mangoa ja kermaa prinsessaan. pakastimessa oli valmiita pikkupohjia jotka kaipasivat täytettä. suunnitelma oli tehdä kaksi kakkua joista toinen prinsessa ja toinen mansikkakerman tyylinen mutta mangolla ja mango kiille päälle mansikan tilalle. sisällä samat täytteet kummassakin.

prinsesssan takki


pikku prinsessasta tulikin hyvä ja nätti mutta toisen liimasin vaan kiinni ja jätin pakastimeen.. into ja tila loppui kesken. sisällä on kermaa ja purkki mangosta tehty pyre joka oli liian löysä ja vahvistettu vaniljakreemillä jonka oli tarkoitus mennä erikseen kakkuun. pohjan kostutukseen käytettiin mangon lientä ja applesiini mehua.
kakku kannattaa nostaa jonkunlaiselle alustalle kun siihen levittää kermoja ja täytteitä paletilla, itsellä oli kattila väärin päin ja sen päällä pieni leikkuulauta kakulle. lautaa on helppo pyöritellä että pääsee kakkuun käsiksi joka puolelta ja ei tarvitse kumartua niin alas.
kovat jätkät tietty konditoriassa käyttää hyrrää/dreijaa/karusellia jolla kakku pyörii mutta se on kotona jo aika hölmöä.(Alton Brown Good Eats telkkari ohjelmassaan käytti vanhaa levysoitinta mutta se on jo täysin päätöntä)

syömään!