tiistai 8. syyskuuta 2009

3. patonki

terkkuja janille


Olen nyt testaillut eri patonki reseptejä ja nyt on vuorossa Jan hedhin ohjeen vuoro. Tämä oli heikoin ohjeista joita olen koittanut, osa syy on tietty etten antanut juuren muhia yön yli. Taikinasta tuli tosi kova ja teinkin jo uuden versio juuren muhimaan vähemmänllä jauhomäärällä. Leipäohjeitta kyllä pitäisi koittaa pari kertaa ennen tuomitsemista varsikin näin yksinkertaisisssa ohjeissa.. tuo naapurin poraaminenkin saattoi pilata parhaan terän leivästä. Tai sade ilma.
Kamerakaan ei oikeen toimi kun on niin synkkää illalla niin piirsin osan kuvista.


3. patonki 3 tai 4 kpl

1. päivä(tai pitkähkö aika)
150 g vettä
150 g vehnäjauhoja
2.5 g hiivaa

2. päivä
350 g vehnäjauhoja
150 g vettä
8 g suolaa
3 g hiivaa

nostan pitkät leivät liinalla


Ensimäisen päivän aineet sekoitetaan kunolla sekaisin ja annetaan olla yön yli. Seuraavana päivän muut aineet lisätään sekaan ja vaivataan taikinaksi. Kaikki leipään liittyvät toimenpiteet olenkin jo kirjoittanut 20 kertaa mutta voisin tehdä niistä valokuvasarjan. mutta joo, anna taikinan levätä 90 minuuttia ja jaa kolmeen osaan lepäämään vähäksi aikaa pöydälle. muotoile patongeiksi, nosta 45 min ja paista 210 asteisessa uunissa valmiiksi. Ohjeessa nuo tehtiin vähän erilailla ja paljon monimutkaisemmin mutten tainnut lukea sitä loppuun kun aikalailla samaa muotoilu ja paisto aina on.. ton uusio version kanssa voisi jopa seurata ohjetta kunnolla.

niitä oli kolme mutta yksi ruma


Alkaa tässä blogin pitämisessä ottamaan päähän nää leipäohjeen loppuosat varsinkin kun on tottunut ohjeisiin joissa on pelkät ainelistat.. aina samaa, pitää keksiä välillä jotain muuta asiaa? haukkua suklaita pitkästä aikaa?

patonkia ja osittain muussattuja linssejä oliiviöljyllä ja salvialla


4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Äläs nyt anna reseptien ottaa päähän,ja hyvältä näyttää tuo linssijuttu leivän päällä.Siis ymmärsinkö oikein,tätä reseptiä ei kannata laittaa? Tosi kauniit patongit ainakin.Mikä on se paras patonkiresepti,mitä olet kokeillut? Mulla on sellainen patonkipeltikin,mutten ole pariin vuoteen patonkeja tehnyt. Tulee vähän hinku tehdä kun katsoo näitä sun reseptejä.

aleksi kirjoitti...

ei kun välillä ei jaksais noita lopussa olevia nostatuksia ja muita vaan kirjotella.. aina ihan samat höpinät.

Tää resepti ei ainakaan nyt ollut kovin hyvä, tuli aika tylsä ja tavallinen valkonen pulla. voi olla että toisella koittamalla tulis hyväkin, onhan se osaavan tyypin resepti silti. tämä oli hyvä ohje mutta nyt kun katoin niin lähes samahan toi on.

ja teepäs nyt patonkia! pellillä tai ilman :) mullakin on pelti mutten ole käyttänyt enää vuoteen.

IreneKin kirjoitti...

Jos nostatusten yms. toistuva kirjoittelu pännii, ehkä voisit vain linkata aiempaan postaukseen, jossa asia selostettu? Mulla on ollut sama ongelma marenkivaahtopostausten suhteen: ei jaksais aina (mahdollisesti turhaan, jos kaikki tietävätkin) selittää, milloin se vaahto on valmista.

aleksi kirjoitti...

joo on joskus linkannutkin mutta oon ajatellut että jollekin uudelle lukijalle ei ois kivaa sitte..