sunnuntai 31. tammikuuta 2016

street food carneval 2016

Social foodin burgeri 


Katuruoka karnevaali sisällä jonne maksaa on musta jotenkin idea itseään vastaan. Sisällä oloa ihmetteli myös joku englanniksi meidän takana, kuulemma täälä pidetään tapahtumat sisällä koska ulkona saattaa vaikka sataa. Ulkomailla ei saata sataa? Ei ikinä saata? Ja miksi sisällä piti olla niin pimeää ettei nähnyt onko kädessä maukas makkara vai hampaita vahvistava porkkana? Ensin suunnistin Social foodin kojulle, Social food toimii aina kun jostain tehään pihvi, makkarara tai muu vastaava jaloste. Juustohamppari oli tosiaan pileiden parasta antia ja järkyttävän kokonen mörssäri, lopulta vähän huono alotus koonsa puolesta. Syötiin myös höyrypullassa ankkaa (yllättän hauska sanoa kiinalaisittain duckbun, duckbun!), kevätkäärylettä ja kumma lättytöttörö. Jälkärinä pistelin vielä ranut ja fisu kiskan fish and chipsin, yllätykseksi perunat oli aika heikot, raa'ahkon löllähköt, kala eri hyvä. Joku haastattelija partajeevari kysy että kannattiko maksaa sisään 5e? Kannatti, mutta kun maksaa sisään tahtoisi testata kaiken, nyt saa olla aika hevonen että käy joka kopin läpi ja massipäälikkö myös.


Hartwallin selvästi hipster uskottavaksi brändätty bisse maistui eilen pöydälle unohtuneelta 
 

Social food ei turhaan panostanut hienosteluun







burrito ois ollu kiva mutta liikaa valinnanvara on sekavaa, antakaa valmis juttu jota voi varioida


hyvää hapankaalimaista kamaa


ankkapullan salaatti oli lähinnä kammottavaa, pulla hyvä


vikana ruokana ranskiksetkaan ei ole hyvä.. vyöryin kotia päin


torstai 28. tammikuuta 2016

joku ruisleipä juttu

pyöreiden ja neliöden kompositio


Kaapissa on liikaa ruisjauhoa. Sillon kun blogia vielä päivitettiin ja sitä luki joskus joku niin firmoiltakin sai joskus sponsorijuttuja, monta kertaa kun tulee jauhoja ja sokeria niin yhtäkkiä niitä onkin vuosiksi. Tuolla taitaa olla kolme säkkiä ruisjauhoja ja harvemmin niitä hirveesti mihinkään menee, ellei tee ruisleipää. Juuri pöhisemään, parin päivän päästä leipä uuniin. 

kaapissa on myös samoin saatua vaaleanpunasta pölysokeria purkkitolkulla.


aurinkoruisleipä
ruisjuuren elvytys, raski tai esitaikina, miksi tätä nyt pitää kutsua, se joka tehään päivää enne että homma nyt toimii
50 g ruisjuurta
50 g lämmintä vettä
50 ruisjauhoja  

Sekota aineet yhteen ja anna muhia yönyli lmäpimässä paikassa.


taikina
aiempi esitaikina
150 g ruisjuhoja
150 g lämmintä vettä
50 g auringonkukan siemeniä
25 g kurpitsansiemeniä
20 g vehnäjauhoja
6 g suolaa
5 g hiivaa


vaivaa kaikki aineet yhteen. Anna taikinna levätä noin tunti. Muotoile taikinasta pallo ja nosta kunnes taikinan pinta repeilee nätisti. Paista 225 asteissa uunissa kunnes pinta on selvästi kova.. eli niiku tosi pitkään.

 
neliö ja kaksi pyöreätä


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

tule hyvä katkarapu

voissa paistettu leipä ja röra, hyvä


Laitoin kotiin viestiä että "tee esitaikina", joo ei tarvi vaivata".."..nii" ja olin tekemässä jotain maalaisleipää töiden jälkeen, ruisjauhoa ja siemeniä. Kotimatkalla päädyinkin ostamaan aurinkokuivattujatomaatteja, ne on kivoja leivässä. Pitkulainen leipä, nätit viillot ja hyvä paisto. Kotona olikin tilliä ja aiemman päivän katkarapuja pakkasessa, jos vaikka tillipaahtis ja päälle skagenröra? maailma muuttu, alkuperäinen esitaikina jäi.. ja ne aurinkotomaatit.


tillivuoka
esitaikina
40 g jauhoja
40 g vettä
1 g hiivaa

Sekoita esitaikinan aineet yhteen jokunen tunti enne leivontaa ja anna levätä huoneen lämmössä.


taikina
250 g vehnäjauhoja
150 g vettä
20 g voita
10 g sokeria
10 g ruisjauhoja
10 g hiivaa
5 g suolaa

Lisää kaikki aineet esitaikinaan ja vaivaa koneella 10-15 minuuttia. Anna valmiin taikinan levät puolisen tuntia, pyöritä siitä pötkö ja nosta sitä 45 minuuttia vuuassa. Paista 225 asteisessa uunissa, jos pinta tummenee liikaa niin laske lämpoä, lopussa leivän voi irrottaa vuuasta ja paistaa vielä pari minuuttia.


Ikean setä näki että katkarapu on hyvä, tulkoon katkarapu!


vähän liika taaki paistojälki tänään
 

torstai 7. tammikuuta 2016

jämäpossu

sika kurkkii (ja joku näyttää sählänneen photarilla)
 
 
Jotenki tuntuu että vehnäjauhot on nykyään ihan läävää tai en osaa enää tehdä taikinaa. Taikinoihin ei meinaa millään tulla sitkoa ja ne on tahmasia klönttisiä vaahtoja, suussa tuntuu jauhokiteitä. Ihme kamaa. Mutta huono taikinan voi piilottaa sokeriin ja voihin ja kääriä sinne nakin.. ja askarrella koko paketista possun. Possuihin pakkasin eilisistä pizzajuhlista ylijäänyttä makkara ja sinappia. Juhlissa oli yksi pakollinen kikkailupizza, makkarasuolakurkkupizza joka tarjottiin hapankaalin ja smetanan kanssa. Muuten pizzat oli perinteisempää; sienillä, perunaa ja sinihomejuustoa ja margherita. Siilipulliin meni samoin jämiä, paprikaa, smetanaa ja haisulijuustoa sienipizzasta. Makeahko täyte yhdistettynä makeaan kuoreen oli vähän liikaa ja nakkipossut veivät voiton.


makkara ja suolakurkkupizza


pullakuori nakkipiiloon 4 kpl
250 g vehnäjauhoja
135 g vettä
50 g voita
15 g sokeria
15 g hiivaa
5 g suolaa

Vaivaa kaikista aineista taikina, vaivaa pitkäääään. Anna tiakinan levähtää 15 minuttia ja jaa 4 palaan, pyöritä palat palloiksi ja anna levähtää. Jos listalla on nakki ja tarkotuksena tehdä possu nii ota palloista sivuun pieni pala ja jaa se kolmeksi palloksi. Littaa itse possu pallo sentin paksuiseksi ja aseta kaksi nakin puolikasta vierekkäin, päälle töräys sinappia ja levyn reunat yhteen niin että täyte jää pullan sisään. Kolmesta ylimäärä pikkupallosta korvat ja kärsä. Kärsän pallo vaan litataan ja tökätään possun etupäähän ja kärsään reiät jollain kärsänrei´itys työkalulla. Korvapallo pyöräytetään kyyneleen muotoiseksi ja pistetään kiinni possuun terävä pää ylöspäin ja painetaan paksusta kohdasta kiinni samalla mystisellä kärsänrei´itys työkalulla. Silmiksi punapippurit. Possut voi myös voidella.

Possun teosta olisi pitänyt piirtää ohjaava kuva.

paprikasiili nousemassa


kahdella nakilla


lauantai 2. tammikuuta 2016

olen kuullut merestä

oikeesti! oikeesti! tosi isoja! ei voi olla!


Olen kuullut Idästä, merestä ja suurista laivoista. Itämaisia ruokia tietenkin idässä, maassa maan tavalla, Lidlin sämpylää, muovi zeddaria ja lauantaimakkaraa. Idän rannat alkaa kun itä alkaa ja loppuu siihen Vuosaaren sataman kulmaan. Sataman Sipoon puolella on vielä Horisontti mutta ennen satamaan Ruusuniemi ja sen venesatama. Tien varrella venesatamaan teinit rällää illalla mopoilla ja polttaa nuotioita ja toistensa autoja mutta sataman laiturilta on hienot näkymät merelle. Yritän aina nähdä saimaan norpan, väärä vesi, ei haittaa. Pistettiin töiden jälkeen koiralle kärpäspuku, ittelle avaruuspuku ja kaakaota termospulloon. Kylmä oli mutta ison sataman ja saarien välissä on hienoa. Sitte tuli liian kylmä.

jo perinteiset idäneväät


saaret leijuu 


ota kuva! ota jo! ota jo!



 ihan varmaan oli saimaan norppa! ja tooosi iso!


perjantai 1. tammikuuta 2016

taas me muutettiin

koti käy edelleen eläinmuseosta


Taas me muutettiin. Nyt munkkivuoreen joka vaikuttaa samallaiselta leikkikaupungilta kun Etelä-Haagakin oli, tai Lauttasaari tai Pajamäki tai mitä näitä on. Nättiä on, vieressä meri ja Vermon kaatopaikka, koiraa voi raahata rantoja pitkin. Hirveen hankalan tuntusta vaan vääntää fillarilla Kallion suntaan, keskustaan tai Espoosen pääsee hujauksessa. Vieressä laatu vanhankoulun ulkoruokintaa eli Ukko-munkki ja ostarilla(johon liittyy jännää länsimetrohistoriaa) erittäin hyvä sushiputka. No talot on sisältä taloja, huoneita(3kpl), ovia(9kp) ja ikkunoita(5kpl) ja ikkunasta puita(aika helvetisti kpl). Kylmä on kyllä, toppapuvussa katotaan olohuoneessa Emmerdalea.

aika syntinen pulla


punajuuri ja sinihomejuusto focaccia
260 g vehnäjauhoa
180 g vettä
5 g oliiviöljyä
5 g suolaa
3 g hiivaa
2 g gluteenia

Vaivaa kaikkia aineita koneella pitkään, ihan valmiiksi asti. Anna taikinan levätä öljytyssä astiassa yön yli viileässä. Astian kannattaa olla neliskulmainen niin taikinana voi vain kipata suoraan pellille eikä tarvitse kummempia muotoilla.

päälle
keitettyjä punajuuria lohkoina
sinihome juustoa tällä kertaa st. Augur mutta kai se tylsä aurakin käy
oliiviöljyä ja suolaa

Ota taikina jääkaapista ja anna sen lämmetä ainakin tunti. Kippaa taikina pellille ja töki siihen punajuuret, mielummin liikaa kun liian vähän. Sinihomejuustoa muruina päälle, oliiviöljyä ja suolaa. Ite pistin vielä pikkusen juustoraasteen jämän mutta se oli turhaa. Anna nousta 15 min ja paista.




yrjöttävimmän ruuan muisto, etanankuori Barcelonasta



 yksi lensi yli käenpesän





anna anna anna!