tästä tulee mieleen joku hassuhattu
Piirakkani! Telkkaria töllötellessäni se toinen täti kahdesta lihavasta leidistä(Clarissa Theresa Philomena Aileen Mary Josephine Agnes Elsie Trilby Louise Esmerelda Dickson Wright, on muuten tätiä nimellä murjottu) teki jonkun klassisen lihapiirakan mutta käytti apunaan hämmentävää työkalua nimeltään
pie dolly. Piirakka dolly on vaan puun pötkylä jonka ympärille piirastaikina laitetaan jääkaappiin kovettumaan ja kovettunut mukin omainen piiras pohja täytetään kaikella kivalla ja päälle pistetään kansi. Britit on neroja hienojen lihapiiraiden teossa vaikka muuten niiden ruuan teko taitoihin ei niin uskotakaan. Kannattaa ostaa herra Michel Rouxin
Piirakkakirja jos tahtoo vastaavia ihanuuksia väsäillä ja kannattaa se muutenkin. Hieno kirja.
dollie Omaan piiraaseen laitoin sisälle sen klasarin lohimunariisikaman, ikinä en ole noin perustäytettä tehnytkään. Piiraan kuoreen olisi pitänyt tulla laardia mutta sitä ei ollut jääkaapissa enkä stokkaltakaan löytänyt. Maukas siitä silti tuli kun tilalle pistin vaan voita. En ole tollasta kuumaataikinaakaan ikinä tehnyt, aika jännä ja pitää sillä eläinrasvalla testata uudestaankin.
aajee lohipiirakka tästä tulee todella pieni, määrä kannattaa tuplata ja tehdä suoraan kaksipohja100 g vehnäjauhoja
60 g vettä
35 g laardia tahi voikkua
3 g suolaa
täyte
lohta
riisiä
munaa
tilliä
pippuria
suolaa
vähän voita
voitelu munaa
piirakka dollyn paikalle pullo tai vastaava
Kiehauta vesi ja voi, kaada vesi jauhojen ja suolan sekaan. Sekoita puuhaarukalla yhteen, kun taikina on vähän jäähtynyt vaivaa käsin kunnolla yhteen. Muotoile pullon tai vastaavan pohjaan taikinasta noin viisi senttiä korkea "muki" ja muista osasta taikinaa tehdä pyöreä kansi. Laita taikinat jääkaappiin asettumaan pariksi tunniksi. Olisin ottanut pohjan muotoilusta kuvia mutta ei tuolla keittiössä ole valoja edelleenkään. Sekoita täyte yhteen ja täytä piirakka. Näprää päälle kansi, voitele munalla ja tee veitsellä reikä kanteen.
toinen kerta Mulla on viikonpäästä synttäri, tahdon dollyn lahjaksi!