torstai 25. heinäkuuta 2013

juuri niin, burgerit

burgerihommissa ne tosimiehet tutaan


Kasvishampariin ei oikeen edes kannata alkaa tekemään pihviä, jos tahtoo pihviä niin ostaa pihviä. Mutta jos tahtoo uunissa käristettyjä juuria, tiukkaa cheddaria, hyvän pullan ja naapurin pihalta pöllittyä salaattia(ihan sama syökö ötökät vai minä ne koristekasvit) niin tee näin. Alla tosiaan juustoa, sitte salaattia, juureksia, salaattia, vähän majoneesia ja hölskytys kesäkurpitsaa.. kurkku oli loppu, ja tilliksi laitoin fenkolin hetuloita, ne näyttää ihan samalta.

hampurilaissämpylä
250 g vehnäjauhoja
160 g maitoa
15 g hiivaa
10 g öljyä
10 g sokeria
5 g suolaa

glaseesaus
lämmintä vettä
hunajaa
sinappia sekotettuna yhteen

ja pinnalle seesaminsiemeniä

Vaivaa taikinaa koneella 10 minuttia, ana taikinan levätä 15 minuttia. Jaa taikina kolmeen osaan ja pyörtä jauhojen kanssa palloja, anna nousta noin puoli tuntia. Voitele sämpylät Huonosti hunajavedellä, niin että jauhotetua pintaa pitkin näkyy valumia, se on nättiä se ja ripota päälle seesamin seimeniä. Paista hyviksi 225-250 asteissa uunissa ja voitele Huonosti uudelleen paiston lopussa, paista voideltuja sämpylöitä vielä minuutti.

juurekset
juuria, itse suosin palsternakkaa muta kaikkea sekasin on hyvä
oliiviöljyä
maahumalaa, sitä saa nyt niin hyvin piuskista että sitä on joka ruuassa
harissaa
etikkaa
suolaa, pippuria

Paahda juuret uunissa, lisää kuumiin juurin mausteet, öljyt ja kaikki
 .
 ikea henkinen kokoamisohje


pinnotteiden kerrostumat

maanantai 22. heinäkuuta 2013

hyvää syntymäpäivää sinulle blogiseni

avaruusmatkaa varten pakatut vadelmat


Tänään, noin suurinpiirtein, on Blogin 5vee synttärit. Synttäreitä pitää tietenkin juhlistaa juhlaruuin, kävin sienestämässä juhlaa varten, ainoa sieni jonka löysin oli oravalla ja se rotta piti rumaa ääntä kun yritin ottaa sen siltä pois. Vaikka jäimme sienettä löysin Laajasalon fillari/sieniretkellä lillukoita ja vadelmia piirakkaan ja palsternakkaa ja bataattia ostarilta. Piirakassa on täytteenä lillukanmehulla ja sitruunahapolla hapatettua ja vaahdotettua kermaa ja vadelmia aikakapseleissa, pohjalle piti mennä vadelmahilloa mutta Lidlin hillo näyttää homehtuvan neljässä vuodessa. Piirakan kanssa oli kyllä ongelmia. Leipää pitää olla ja tietty sillä jotain kivaa, Vihreä pöytä kirjasta sain idean tehdä palsternakkavoita, se maustuu joululta, maalta ja toffeelta. Kirjassa sanotaan myös ettei palsternakan kuoria kannata heittää pois vaan friteerata tai kuivata uunissa lastuksi. Kuivasin kuoret ja vedin jauhoksi suolan kanssa, suolaa ripottelin bataattisalaatille.

juhlapiirakka


kissanmanrjoissa on jokaisessa iso kivi


Palsternakkavoita leivälle
palsternakka
paljon voita
etikkaa
suolaa
jokunen maahumalan lehti
(kermaa jos tahna on liian paksua)

Kuori ja pilko palsternakka pieneksi ja keittele valmiiksi. Ruskista (kunnolla!) voi pannulla ja paistele ja muussaile palsternakkapaloja siinä. Lisää mössöön etikkaa ja surauta sauvasekottimella tasaiseksi, mausta ja jos tahna on liian paksua ohenna sitä vaikka pikkulirauksella kermaa, sekoita mukaan ihan pieneksi pienityt maahumalan lehdet.


"perunasalaatti" ja tofua


 känttyä ja palsternakkavoita


 
Ilokin yritti palkinnoille

torstai 18. heinäkuuta 2013

pastista, sieniä, kaloja ja raakaa lihaa

alkkariksi tietty Henrin pastista


Pastikseen pääseminen on ollut jotenkin kiven alla, ensin panttivankina töissä ja muut joutuivat itkemään ja syömään ihan yksin ja sitte kaikki oi vaan niin vaikeaa. Vihdoin tänään erikoishommat tapahtui, pääsin paikalle (ekana) sovittuun aikaan, Milla ja Katri kohta perässä. Hyvää kannatti odottaa, niin hyvää että tarjoija kysyi Millalta että söikö se pääruokanansa olleen meribassin selkäruodonkin. Alkupalana söin lihatuotelajitelman; leikkeitä, sieniä, rehuja, kinkkua ja aivan päräyttävän upean mahtavaa pateeta taikinakuoressa. Pääruuaksi otin kalakvenellejä parsan ja katkarapujen kanssa, sama aivan päräyttävän upean mahtavaa kuvaa myös kalapalleroita ja varsinkin kastiketta. Ruuat oli aikalailla parasta mitä on tullut vähään aikaan syötyä ravintolassa, nyt on pakko päästä stedaa se Muru ja.

Aiempaa päheeä päähinettä ei kyllä näkynyt mutta saimme uudet! Eri päheetä oli!

alla sniiduilee SE pateehomma


Katrin munakas sienillä, kaikissa ruuissa taisi olla jotain sieniä


 meribassin kastike oli myös herkullista


hassut hatut nostaa kummasti tunnelmaa 


kvenellit ei varsinaisesti hurmanneet ulkonäöllään


näinkin hennolle rääpäleelle niinkuin minä potaatteja oli jo lähes liikaa


 
laskunkin maksaa mieluusti peltirasiasta
 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

eka työlounas

vihreää ja valkoista


Välillä tekee mieli kirjottaa ihan vaan ruuista mitä kokkaa kotona perusruuaksi. Ruuassa vaan tulee usein sama ongelma kun siitä ottaa kuvaa tai meinaa kirjottaa jotain fiksua. Lautasella on läjä kasviksia, usein nätti läjä (ja saman värisistä kasveista) koska tykkään askarrella mutta ei paloteltuihin kukkakaaleihin mitään ohjetta tarvitse.

Päivän kasviskasa on päiväunten yli etikaliemessä lilluneitä herneitä, kukkakaalinlehtiä, sipulia ja suolaheinää kotimatkalta juustopolentakasan päällä.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

aamupalla

kui hyvää


Uunimunat ja savikkaa ohje on Jouni Tolvasen uudesta Viettelevät villiyrit kirjasta, varmaan melkein kirjan yksinkertaisin ohje. Kirja on idealtaan hyvin samallainen kun Sami Talbergin Villiyrttikeittokirja; ensin esitellään rehut ja sitte on ohje, tässä kirjassa on vaan jotenkin mielenkiintoisemmat ohjeet(ja niitä on enemmän per heinä) mutta toisaalta Villiyrttikeittokirjassa taas esitellään enemmän kasveja.

on siinä kanssa marinoituasipulia


aamupala

munaa
voita
munia
jauhosavikkaa
suolaa ja pippuria

Ruskista voi uunivuuassa, lisää vuuan pohjalle jauhosavikkaa ja vuokaan menevä määrä munia. Paista kymmenen minuttiia.

tomaattia 
esitaikina
50 g vettä
50 g jauhoja
muru hiivaa

Sekoita yhteen ja anna muhia yön yli jääkaapissa

taikina
200 g jauhoja
110 g vettä
20 g aurinkokuivattua tomaattia ihan pienenä
5 g oliiviöljyä
5 g vettä
4 g hiivaa

Anna takinan levätä tunti. Pyöritä taikinasta pallo ja siitä pötkö, anna pötkön levätä pari minuuttia että siitä on helpompi pötköttää pidempi. Rullaa pötkö "etanaksi" ja jauhota sen pinta kunnolla, pintaan voi myös laittaa vaikka unikonsiemeniä. Nosta noin tunti ja paista.

vaihteeksi nostin leipää liian vähän ja rinkula kuviokin hävisi ties minne


mom mom mom

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

nyt

 pietaryttiomppuylläripiiras


Aina sillon tällön ihmiset kyselee että mikä on sun mieli biisi tai bändi. Ideana mieli biisi on täysin idioottinen, mä en ole ollut 13 vuotias enää ainakaan kolmeen vuoteen ja bändejäkin on maailma tukossa. Ainahan sitä löytää uusia ja unohtaa vanhat. Stiff little fingersin Alternate ulter toimii aina mutta ei se ole mailman paras biisi eikä myöskään Electric light orchertran Twilight vaikka sekin on mahtava. Karkkiautomaatti on aina hyvä ja Duranduranduran rokkaa. Kollaa kestää on teini rakkaus mutta silti. Parhaaseen biisin on kasattu kaikki parhaat jutut, ja jotenkin parhaat jutut jotka toimii ja toimii on kaikkein pienimmät, nerokas bassolinja ja hassusti nykivät haitsut. Ainakin tänään.

Lfo - Lfo

´

omenapala
yksi omena pienenä kuutiona n.150 g
150 g vettä
20 g hillosokeria
20 g sokeria
10 g glukoosisiirappia
 veitsenkärjellinen sitruunahappoa

toinen saman koon omppu kuutioutuna
mausteeksi pietaryrttisiirappia tosi varovaisesti (sokerivedessä keitettyjä pietaryrtinkukkia, samanhengen siirapin saa myös pujon kukista)

Keitä aineita yhteen kunnes omenet hajoaa hilliksi, keitokseen saattaa vähän pitää lisätä vettä. Lisää loput omenan palat ja anna jäähtyä ennen piirakan täyttöä.


gluteeniton hasselpähkinäpohja
140 g Semperin tummaa jauhoa
60 g sokeria
60 g voita
30 g hasselpähkinäjauhoa
2 g suolaa

hasselpähkinästroisseli
40 g hasselpähkinäjauhoa
40 g voita
20 g riisijauhoa
20 g hasselpähkinärouhetta

Ai miten se tehään? ..vähän nyt yritystä.

kaikki ei krebaa


tomaattifougasse vs. mehiläisfarmari


ja isi toi brenaa Prahasta (hyh hyh yök yrjö)


ottaa lisää pullaa?


käkäkäkä juorutaan!


ricecrispie"treat"



..kakkoseksi pääsee Apex twinin On



keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

stalker

Ensimmäinen testi oli ihan perussämpylä jossa oli aika paljon juustoa


Koetulokset muilla vyöhykkeillä ei juuri nosta tunnelmaa, ideaa löytyy mutta tuote ei tottele vaikka näkemystä löytyy. Gluteenittomanleivonan koittaminen on kieltämättä mielenkiintoista(päivä aikaa keksiä hyvä piirakka pohja) mutta ensimmäinen testi antoi liian helpon kuvan mutta sitten alkoi alamäki, tuo toinen leipähän on ihan paska. Ensimmäinen leipä testi oli Semper vit mixillä ihan perus patonkiohje johon lisäsin vähän juustoa, leivoin leivän juuri niikun olisin tehnyt perusvehnällä ja se onnistuin hämmentävän hyvin. Piirakkapohjasta taas ei tullut yhtään mitään, netissä monessa paikkaa luki että jauhot voi vaan vaihtaa piirakoissa (ja vastaavissa) gluteenittomiksi, ei ainakaan mun ohjeessa voinut. Semperin vit mix imi voita itseensä aivan eritavalla kun vehnä ja taikinasta tuli muruisaa höttöä. Piirakan täytekin meni ihan puihin mutta ideana suolanen vuohenjuustotäyte ja makea jännä geeli päälle on mahtava, sitä pitää testata uudestaan.

Ja tuo jauhosekoite on kauheaa kirkaan valkosta sokeroitua pulveria, taikinat näyttää lähinnä saippualta.. ostin uuden purkin mutta tummaa.. miksi perus mixissä on maitojauhetta?

toisesta leivästä tuli kalpea ja ankea


vuohenjuustotäyte ja pietaryrttigeeli päällä, mahtavaa, pohja vaan ei pysynyt yhtään kasassa


onnistunein gluteeniton oli kyllä mukaan pakatut riisipaperirullat



tiistai 9. heinäkuuta 2013

hämmentävää kesädraamaa

ei sieniä mutta hippipuppua


Sienestämään meno tuntuu aina hyvältä idelta siihen asti kun pääsee sinne Haltialaan, enhän mä tunne yhtään sientä! tai tiedä edes missä ne asuu enkä oikeastaan pidä edes metsässä olemisesta. Pari jotein tunnistamatonta sientä löysin, kuolleen linnun, mansikoita, pari kissanmarjaa ja jokusen aina kuivan mustikan. Onneksi oli eväät. Sienet pitäisi olla siinä keskellä hyvin hoidettua asfalttietä joka kulkee metsän reunaa, suoraan sienikirjasta olevia copypaste sieniä. Tuntuu että alkaa jo heikottamaan kun tuijottaa jotain myrkyllisen oloista sientä liian intensiivisesti.

Sieniin ei voi luottaa.


tästä on menty jo nakkisodan aikaan


savikkapiirakka
250 g vehnäjauhoja
160 g vettä
20 g voita
10 g sokeria
10 g hiivaa
5 g suolaa

täytteeseen
ohraa
jauhosavikkaa
mausteita
(kaikkea kivaa)

Vaivaa kaikista aineita hyvä taikina. Keitä ohra ja paistele savikat voissa, sekota yhteen ja anna jäähtyä. Jaa taikina neljään osaan ja pyöritä palloksi, littaa pallot ja täytä. Anna piirakoiden nousta noin puolituntia, voitelin piirakat sokerivedellä ja paistoin 250 asteissa uunissa.

katson maalaismaisemaa enkä siltikään ymmärrä


herneitä sentään löysin


 eväät sillalla, tähän voisi laittaa jonkun tiehen liittyvän lainauksen mutta ne on kaikki aina niin masentavia


tiistai 2. heinäkuuta 2013

pamilonkoskella

 
tuplamuovilla ja lördarilla


Kesäloma on kuitenkin kesällä ja kesäloma autuaan juntteuden aikaa niin en marinoinut täytteeksi tofua bageleihin vaan repäsin ja ostin Puistolan Alepasta lauantaimakkaraa ja zeddarilla maustettua muovia. Koskimaisemassa Pirkka bisse toisessa kädessä toisaalta lastulevykin laskeutuu kevyesti ja sydän lepää kosken pauhatessa. Oli junttia tai ei.


niissä oli ensin unikonsiemeniä


Bageli on tiukka eväs ja hurmaa kanssa matkustajan kauneudellaan, homma on helppo mutta ainaa vievä jos aikoo tehdä suuremman määrän kerrallaan. Ohje on Ciril Hitzin.

bagelit 12 kappaletta

taikina
826 g vehnäjauhoja
491 g vettä
16 g suolaa
15 g hiivaa

bagelikylpy
2 litraa vettä
180 g hunajaa

Vaivaa kaikkista aineita unnon taikina, taikina on kovaa ja sen kuuluukin olla. Jaa takina paloikis ja pyöritä palloiksi, pötkötä pallot pötköiksi ja askartele rinkuloiksi. Öljyä leivin paperi joka on pelilla ja ja asetele bagelit sille nousemaan, nosta bagelit yön yli muovin alla jääkaapissa. Seuraavana päivänä keitä bagelit kummaltakin puolelta noin 15 sekunttia, nosta ritilälle kuivumaan ja siitä pellille ja uuniin. Jos bagelit ei kellu ne on alinousseita, sillon loppujen voi antaa nousta vielä puolisen tuntia ja koittaa uudestaan. Paista 225 asteissa uunissa hyväksi.

parhaat paikat on aina aidattu, mutta aidan ohi pääsee


hmmmmmmm.. Stokkankin pitäis ottaa lauantaimakkarabageli myyntii


kansallismaisemaa


ja joki jatkuu Tonne