keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

stalker

Ensimmäinen testi oli ihan perussämpylä jossa oli aika paljon juustoa


Koetulokset muilla vyöhykkeillä ei juuri nosta tunnelmaa, ideaa löytyy mutta tuote ei tottele vaikka näkemystä löytyy. Gluteenittomanleivonan koittaminen on kieltämättä mielenkiintoista(päivä aikaa keksiä hyvä piirakka pohja) mutta ensimmäinen testi antoi liian helpon kuvan mutta sitten alkoi alamäki, tuo toinen leipähän on ihan paska. Ensimmäinen leipä testi oli Semper vit mixillä ihan perus patonkiohje johon lisäsin vähän juustoa, leivoin leivän juuri niikun olisin tehnyt perusvehnällä ja se onnistuin hämmentävän hyvin. Piirakkapohjasta taas ei tullut yhtään mitään, netissä monessa paikkaa luki että jauhot voi vaan vaihtaa piirakoissa (ja vastaavissa) gluteenittomiksi, ei ainakaan mun ohjeessa voinut. Semperin vit mix imi voita itseensä aivan eritavalla kun vehnä ja taikinasta tuli muruisaa höttöä. Piirakan täytekin meni ihan puihin mutta ideana suolanen vuohenjuustotäyte ja makea jännä geeli päälle on mahtava, sitä pitää testata uudestaan.

Ja tuo jauhosekoite on kauheaa kirkaan valkosta sokeroitua pulveria, taikinat näyttää lähinnä saippualta.. ostin uuden purkin mutta tummaa.. miksi perus mixissä on maitojauhetta?

toisesta leivästä tuli kalpea ja ankea


vuohenjuustotäyte ja pietaryrttigeeli päällä, mahtavaa, pohja vaan ei pysynyt yhtään kasassa


onnistunein gluteeniton oli kyllä mukaan pakatut riisipaperirullat



2 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Siis mistä ihmeestä tuota riisipaperia saa? Olen tänä kesänä saanut syödäkseni useamman kerran kevätrullia ja tekisi niin kovasti mieli kokeilla myös itse...

aleksi kirjoitti...

Etnisistä kaupoista saa ja nykyään kai aika hyvin isoista marketeistakin