sunnuntai 17. toukokuuta 2009

kaalipiirakat ja tieteellinen koe

retiiseistä ei van voi pysyä erossa veitsen kanssa


Nyt herkku varhaiskaali aikana pitää tehdä kaaliherkkuja 100000 x tavalla. Piirakka on vakio kaalin paikka, keitän täytteeksi pienittyä kaalia, pikkusen määrän puuroriisiä ja mausteita. tänne törkkäsin myös tonnikalapurkin jämät (mutta sitä en kerro koska se on noloa) koska kaalipata oli liian suolasta. Tämmöset täytteet on yleensä niin hyviä itsenäänkin ettei meinaa piiraaseen jäädä. Erikoisuutena tässä piiraassa oli että meinasin tehdä pasteijoita mutta leikatuani pasteijat huomasin että täytettä on ihan liikaa ja törkkäsin pötkylät pystyyn muffissi vuokaan. Niistä tuli oikeen hauskan näköisiä pikku kaaliruukkuja. Pohjassa ei ole taikinaa ollenkaan mutta riisit sitoo hyvin ja pitää homman kasassa. Ainoa huono oli että muffinssivuoka on silikonia ja se ei paista kunnolla, metallisen hävitin kai muutossa. Kakkuihin ja vastaaviin silikoni menee mutta leivät joiden pitäisi saada väriä ja rapeutta jää vähän säälittäviksi. ..ja onhan noita lörppöjä kumihässäköitä hankala käsitellä.

aleksi ei tykkää silikonileluista


Tieteellisennä kokeena oli että onko taikinan nostolla ennen leivontaa pienintäkään hyötyä koska leipomoissa ei sellasia taideta juurikaan harrastaa. tein taikinan ja annoin levätä kymmenisen minuutia ja tein patongin, lopun taikinan annoin nousta tunnin. Kummatkin nostin ja paistoin samoin. Mutta leipä vastusti tietteellistä koetta ja kumpikaan ei noussut, noilla haloilla voi hakalta vaikka nauloja lattiaan. Nostettua oli kivempi leipoa ja nousi himpun paremmin mutta sisältä vähän selkärangatonta muhjua. Nyt ei ole muutkaan leivät oikeen totelleet, missä lie ongelma.

näin tiede pettää ihmisen

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Toihan on mainio idea tehdä kaalipiirakoita muffinssimuodossa! Mä taas tykkään kauheasti silikonivuokajutuista, mutta en olekaan vielä leipään niitä käyttänyt,kaikki muut on kyllä ihan hyvin onnistunut niiden vuokien kanssa.

Hanna Takala kirjoitti...

Melko erinomaisesti soveltuisi evääksi ja ylipäätään tällaisen yksinasujan huusholliin nimenomaan tuollaisessa muodossa piiraat. Erinomaista!

aleksi kirjoitti...

ihan nää ei varmaan eväksi oikeen kävisi kun siinä ei ole pohjaa ollenkaan.. mutta muuten muffinssi vuuassa paistetut varmasti.

Nelle kirjoitti...

mä olen muutaman kerran kämmeltänyt silikonivuuan kanssa kunnolla kun en ole vaan saanut aikaiseksi laittaa ritilää sen alle. Mutta hyvin niistä muffarit irtoaa.

Pahalapsi kirjoitti...

No mutta hyviltähän nuo piiraat näyttävät silikonivuoasta huolimatta.
Ite en myöskään oo kovin vakuuttunut noiden silikonisten vuokien puolesta, mutta oon huomannut että kuumemmassa lämpötilassa leivoksiin/ leipiin saa rapean pinnan. Eli jos vaikka kypsennyksen alkuvaiheilla käyttää kuumempaa lämpöä ja laskee sitä sitten pikkuhiljaa pitäisi pinnan olla hieman rapsakampi.