torstai 3. helmikuuta 2011

pahan ilman patonki

3. patonki, pienet kökkäreet on paloja jotka repesi toisesta leivästä kun murjoin sitä


Olen nyt tapellut saman patonkin ohjeen kanssa kolme kertaa eikä yksikään ole onnistunut ihan täysin. Jokainen lopputulos on ollut tosi maukas mutta ensimmäisestä tuli lähinnä ciabatta liian vaivauksen ja veden takia. Toinen lässähti ihan täysin mutta sentään reiät oli hienot sisällä. Kolmas jo sinänsä onnistui mutta tiputin toisen patongin uunisssa osittain paisto kiven yli ja toinenkin otti siinä samalla turpaansa. Kolmaskin oli vielä niin löysä että patonkin viillot oli enemmänkin huonosta kauhuelokuvasta kun mahtipatongista.

nro. 2. lättänä mutta silti ehkä se maukkain

Patonkin taikinassa käytin autolyysi kikkaa jolla tulee todella maukas patonki. Patonki maistuu oikeastaan kauralta, jotenki kermaiselta ja tuoksuu siltä kun siinä olisi voita. Taikinan teko vaan ei ole kovin helppoa koska taikinaan tulee öiden aikana sitkoa joka meinaa helposti hajota kun siihen sekoitetaan lisää jauhoa, hiiva ja suolat. Taikina myös tuntuu löystyvän omia aikojaan kun se on nousemassa ja tarttuu joka paikkaan, sitä pitää käsitellä hellästi.


patonki kikkailulla
autolyysi
200 g hiivaleipäjauhoja
150 g vettä

Sekoita aineet yhteen ja laita taikina jääkaappiin yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. kaksipäivää on tietenkin parempi. Huvittaa näissä hiivattomissa esitaikinoissa on että ne alkaa nousemaan mulla varsikin pöydällä, kai täälä vaan hilluu hiivaa ilmassa ja joka paikassa niin paljon.

taikina
esitaikina+
25 g hiivaleipäjauhoja
5 g vettä
5 g suolaa
4 g hiivaa

Vaivaa kaikkia aineita koneella hitaasti noin kolme minuuttia. Laita taikina öljyttyyn astiaan ja anna levätä ainakin kolme tuntia, lättää taikina välillä kasaan. Kun taikina nousee selvästi ja nopeasti lättäyksen jälkeen se on valmis. Jaa taikina kahteen osaan, rullaa palat lyhyiksi pötköiksi ja anna nousta vielä 15 minuuttia. Rullaa pötköt uudestaan kireiksi ja muotoile patongeiksi, nosta noin tunti ja paista 250 asteisessa uunissa hyvin tummiksi. ANNA JÄÄHTYÄ.



eka, josta tuli chiabatta kun unohdin sen vaivautumaan.. se myös vähän tarttui matkalla uuniin


kolmas toista kertaa, vähän ois voinut paistaa pidempään


1 kommentti:

Taika kirjoitti...

Ekassa kuvassa nuo näyttää demonileiviltä mitä voisi tarjoilla Buffy vampyyrintappajan kuvausten takahuoneessa jos sitä siis vielä kuvattais. Hienoja.