sunnuntai 21. toukokuuta 2017

keskiviikko 17. päivä

tryffeliä ja makkaraa


Kesävapaapäivä Helsingissä, vai satoiko sillon viime keskiviikkona? Ensin Kluuvin Pizzariumiin lounaalle. Ankea kioski muttei sentään keskellä isoa ostaria niiku vaikka Turussa tai Kampissa. Pizzan takia sinne pitääkin mennä, pitkään en edes viittinyt niitä edes maistaa koska palat näyttää kuivahtaneilta tiskissä. Onneksi viimein keräsin rohkeuden. Mahtavan hyvää.
Pien-kaupasta Ateneumin takaa ruotsalaisen tähti panimo Brekerietin Moses gose ja suomalainen Eka kerta. Pääsyy kaupungilla hillumiseen oli kuitenkin Anikon uuden Ihan ulkona-kirjan julkkarit Bier bier baarissa. Ei ihan perus ruokakirja koska se on jaettu erillaisiin kaupunkiretkiin ja eväisiin niitä varten. Retkillä ggrillataan tai mennää puistoon mölyämään tai mennään pyöräretkelle. Elsan siivellä lähdettiin vielä Löylyyn Robinin keikalle mutta pikku matkustalla meni totaalisesti hermo 100 metriä ennen määrän päätä. Kaikille helpompaa että ei sitte menty vaikka Robinin kumisaappaat kiinnostaa(no ei oikeesti, juksasin).

Huomenna pyöräretkelle!

brekerit ja brewcats
 

päätähti ja punainen planeetta


paljon kaljakuvia näin kokoperheen blogissa, kohta varmaan kiroiluakin


osmo on jo käynyt laatubaareissa varmaan enemmän kun monet kolmekybäset



Ei kommentteja: