maanantai 20. elokuuta 2012

missä se Simo taas on?


päivä alkoi pikku pikku pitoilla, toisessa papaija salaattia ja toisessa jotain kanaintiaa


Ravintolapäivä. Tällä kertaa kiersin aamu ysistä hyvin ammatimaisesti noin 300 ravintolaa läpi ja välillä alko ähky painamaan. Jostain syystä tällä kertaa ei juurikaan ollut jonoja missään vaiheessa paitsi Ruttiksessa. Vanhan kirkkopuiston jonot oli lähtenyt ihan käsistä ja olivat hurjia vaikka viereisissä kortteleissa oli vaikka mitä ilman yhtään jonoa. Hinnatkin tuntu vähän laskeneen ja enää ei ollut niitä 12 euroa yksi kevätkääryle ja pillimehu paikkoja. Mutta miksi 600 paikasta 400 myi kuppikakkuja? kuka niitä haluaa? Hyh hyh. (Ja oikeesti jos myytte piirakka niin yrittäkää edes yrittää, karseen näkösiä räpellyksiä).

ja jatkui Norjalaisilla lohi ja sillileivillä, herkkuja, turska(ei kuvassa) oli kuivaa kun puoliysin uutiset


ja kyllä sä sen tiiät


pölseri tauko tekee terää


nätti raakakakku, mutta ei ne kannet tee kirjaa

tyttö ja kässäri-iso grilli, läskii ja ja limukkaa


kaksi (italialaista?) pikkunappulaa myi kuppikakkuja.. noin ainoa syy ostaa sellanen


Ruttopuistossa sentään panostiin hienoihin jonoihin.. en kattonut ees mitä ne myi


suklaata ja kaupungin paras x-presso Punavuoressa


väliin vähän huumoria, onhan tää tän hetken puheenaihe


Petsun kevätkääryleet, mukaan on eksynyt yksi salaatin lehtikin


kaksi vuotta roikkunut possun jalka


työhuoneella lättyä ja kahvia, ihanat kupit!


se pakkollinen cupcake

Indonesialaisia jotain, kaupan vettynyt lehtitaikina ei ole mun mieliherkkuni mutta lihatäyte oli hyvää, ja onhan ne söpöjä


sinä olet minä! me olemme yhdessä ryhmä! täystuho! täystuho TÄYSTUHOO!


1 kommentti:

Paula kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että sun pitää mennä pystyttämään oma ravintola. =)