torstai 2. kesäkuuta 2016

juustonen kun mikko kuustonen

joku laki luultavammin kieltää vauvan käytön kuvausrekvisiittana


Jos joku ei ole huomannut ni musta pyöräily on erikivaa. Täysii pyöräily keskellä kaupunkia, pyörään nojailu Espalla bisse kourassa, liian kalliiden osien osto, ja kauas ajo koko päivän. Hyrylään, Järvenpäähän, Jokelaan, siitä Hyvinkäälle, Rajamäelle ja kotia. Koko päivään menee vaan koko päivä ja sinä tulee vähän nälkäkin, pitää olla eväät. Vähän aikaa sitte tein muuten vaan piirakan jonka täytteeseen pistin munaa ja siitä tuli hauska nii tein näihin eväs piiraisiin tarkotuksella samantyylisen täytteen. Täyte on periaatteessa pelkkää juustoa jonka pitää kasassa kananmuna ja panko-leivänmuru eikä juusto vaan sula piirakan pohjalle ja jätä tyhjää reikää keskelle. Sinihomejuustoa, maasdamin kanta, perus riviraastetta ja parmesanin loput, tiukan juustonen haisu, vähän kun sukka toiselta vuosisadalta. Ihanaa. Bonarina hento rosmariini.

jännä vaahtosisus


Taikinaohjetta ei pitänyt edes pistää muistiin mutta tästä tulikin niin hyvä ja helppo ohje muistaa.

suolanen piirastaikina
200 g jauhoja
100 g voita
50 g kylmää vettä
3 g sokeria
2 g suolaa

Nypi kaikki aineet paitsi vesi muruiseksi, murun ei tarvitse olla tasaista. Jos taikinaan jättää isompia voi paakkuja sen voi kaulia parikertaa kun tekisi voitaikinaa ja taikinasta tulee ilmavampia "pika voitaikina". Lisää vesi parissa osassa, sekoita tasaiseksi mahdollisimman pienellä vaivauksella. Anna taikinan levätä jääkaapissa muovin alla.

joku insinööri oli pilannut pönden pyöräteillä kun tahtoisi vetää maantienkulmaa


juustotäyte siihen piirakkaan
130 g juustoja
1 muna
n. 20 g pankoa
pippuria, suolaa, tuoretta rosmariinia, töräys sinappia, ei kai muuta?

Silppua juustot pikku kuutioksi, ihan pelkkää homejuustoa en ehkä laittaisi enkä jotain mautonta arkijuustoa(tylsää, mautonta, rasvatonta, väritöntä) mutta jämät kaapista kaikkea mahdollista oikeassa suhteessa. Sekoita kaikki yhteen taikinamaiseksi, leivänmurua voi vähän lisätä tai vähentää jos täyte vaikuttaa tosi löysältä tai kuivalta.

Jaoin taikinan viiteen palaan ja kaulasin paloista ohuita pyöreitä littuja ja jokaiselle kunnon möntti täytettä. Piirakat voi askarrella omiin muotoihinsaa kuinka tekee mieli mutta pienet höyryreiät kannattaa tökkiä ettei ne pullistu ja räjähdä uunissa. Paista 200 asteissa uunissa hyviksi.

samalta ne näyttää kun mun tarkupiiraat aikojen alusta, mutta ei ole piirasta kuoreen katsominen


Jokelan biitsillä, mä ja piirakka


rautatie on kuuma piirakka


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pyöräily on parasta! Ja eväät myös.

Jael kirjoitti...

Herkullisen näköistä! Vauva kiva tuossa rekvisiittana;D

aleksi kirjoitti...

kiitoksia.. toivottavasti joka postauksessa ei tule olemaan tollasta jotain vauva kuvaa :)

Nelle kirjoitti...

Jos niitä ei vois kuvata, ne ei olis tehty söpöudestä. :)

Merja | Ripaus tryffeliä kirjoitti...

Mä ehkä kestän vielä vauvan käsikuvan, jos se puristaa jotain yhtä herkkua piirakkaa :). Onnea vauvasta. Ja piirakasta.