yhden istuttava ranta
Koska näköjään aikamatkailu ei ole mun vahvaa osaamisaluettani niin siirrytään takaisin perusaisioihin, hylätyt talot, pelottavat mystiset lammet ja piirakkahommat. Helsinsingin parhaita retkikohteita on ainakin vielä jonkun aikaa Kruunuvuori kunnes huvilat kaatuvat lopullisesti ja viereinen rakennustyömaa jyrää sen alleen. Kruunuvuoren vanhoissa huviloissa ei ole enää juuri mitään katsottavaa ja soisten lammen rantojenkin yli vievät sillat on potkittu paskaksi mutta paikka on silti edelleen jännittävä. Miten parin kilometrin päässä pääkaupungin keskustassa voi olla niin paikalleen aikaan jäänyt paikka? Ja synkkä lampi jossa sorsat ui takaperin. Irtonaisia pieniä omia maailmoja on tietenkin Helsingissä muitakin mutta Kruunuvuori on jotenkin kokonaisvaltaisempi. Ei sieltä puutu kuin mystinen torni ja synkkä syvällä uomassaan uinuva joki.
aika askarteluksi meni
mystinen lampi on edelleen kohtuu mystinen
yksi talo on hyvässä kunnossa
rannalla evääksi sienipiirakkaa
japanialaishenkisen rapusalaatin voi nauttia piirakkavuuista, multitasking
mystisiä portaita on myös ripoteltu pitkin metsiä