lauantai 15. joulukuuta 2012

jälleen yksi päivä ja vuosi 2004

tämä kuva kerää hyvin mun vuoden, tai ainakin kesän, vettä, kaupunkia, koira ja ties missä


Vaikka tässäkään vuodessa ei ole mitään kehuttavaa niin suunnan voisi ajatella silti olevan positiivinen. Kävin Ruotsissa, palelin, ostin suklaata ja valokuvasin rappusia. Olin nettitreffeillä. Keksin alkaa keräämään villikasveja ja löysin kaksi sientä. Aloin myös tekemään retkiä lähipaikkoihin ja blogi muuttui vahingossa matkailuaiheiseksi. Täytin 32 vee. Ja tein sadat eväät itselleni. Olin kerran yksityisauton kyydissä, Krunasta Kalasatamaan, sen olisi kävellyt nopeammin. Juhannusyönä päädyin jonnekin, sedät soitti jatsia koko yön, parhaat pileet koskaan. Muutin pois. Kaikki sai lapsia ja ne jotka ei, niiden lapset kasvoi lisää. Mutta kukaan ei kuollut tai mennyt naimisiin. Ulkoilutin koiraa, se oli kivaa, koira piti vedestä ja pizzasta. Siinä se oli taas.

pääsiäisleivos, Umeshun poro, synttärijuhlista matkalla Kallioon


 Lintsin uuden ravintolat oli SE juttu, Spedesaaristo, Boathouse


 Stadikan torni, Heikki kerää etanoita ja nokkosia(tänä iltana kesä muuttui), Nelli


Ilo tapaa lättä Eerikin Lammassaaressa, aamukahvit Laajasalossa, taas sushia.


matkalla Skattanniemeen, mansikat ja kesämekko, Myllypuron hylätty silta


 kadunvaltaus kiljua, Panssarijuna alkaa kohta soittamaan, Mustikkamaan eväät (pahaa hippilimukkaa)


 kaksi tattia(minä ja sinä), Seurasaarensilta pusikosta, misokeittoa Silvolassa


 kallioimarteita Jollaksesta, marja-aronia piirakkaa Vartiokylän linnavuorella, peruseväät saaristoon


vuoden tärkein eli eka kukka Ruukinlahdella, possut, kaksi jätti savusientä Pirkkolasta

10 kommenttia:

Iina Kraak kirjoitti...

Kiitos, Aleksi, tästäkin blogivuodesta!

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Vilkas blogivuosi näköjään takana - ja uusi edessä :-)

aleksi kirjoitti...

vilkkaudesta en tiiä.. kuvat antaa väärän kuvan

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä. Tuli hurjan hyvä fiilis. Olet niin elämän ja sen läheltä näkemisen kauneuden ytimessä.

Anni kirjoitti...

Hitto mä näytän dynaamiselta kesäkävelijältä! Ja onks Heikki pissal? Tässähän on vuoden hirvittävimmät osat vielä jäljellä.

aleksi kirjoitti...

Anni: joo ootte kyllä miin dynaamisia kesätyttöjä! Muistaakseni heikki ei ole.. Mutta näyttää kyllä kovasti..

Pilvi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pilvi kirjoitti...

Ihania muistoja <3. Oi kesä, kesä, kesä! Nelliltä terveisiä.

Nanna kirjoitti...

Osta oma koira! :D

Nelle kirjoitti...

Lainakarva on paras.