tiistai 20. maaliskuuta 2012

tiistai saattaa olla sittenkin toivoa täynnä, ehkä

leipiin tulee vähän harmaa pinta kun uunissa on liikaa kosteutta edellisestä paistelusta, rakettitiedettä


Näinä päivinä kun on vapaata tulee usein vaan kokkailtua kaikkea kokeilevaa. Heti kun heräsin aloin marinoimaan ruokaa varten kasviksia, sekoittelemalla avocadoetikkaa, hoitamaan leivän juuria ja laittamaan raskin tulemaan huomiselle ruisleivälle, tekemään leipää ja riisipraliiniaa jätskin päälle. Söin mä vähän suklaata ja join kahviakin jossain välissä. Niija paprikasalsaa.

paprikoita ja avocadoetikkaa


vähän ehkä vaivasin liikaa


Sinihomejuustopatonki
joka on oikeasti viherhomejuustopatonki koska käytin Österkronia

250 g vehnäjauhoja
170 g vettä
30 g sinihomejuustoa
5 g hiivaa
5 g suolaa

Vaivaa kaikkia aineita paitsi juustoa koneella kahdeksan minuuttia. Littaa taikinaa vähän pöydällä ja taittele sen sisään kolmasosa juustosta, littaa uudestaan ja lisää juustoa ja niin edelleen, yritä olla murjomatta liikaa ettei juusto hajoa täysin taikinaan. Anna taikinan levätä kaksi tuntia öljytyssä astiassa. Jaa taikina kahteen osaan ja rullaa siitä kaksi patonkia(tai yksi pidempi mutta sellanen ei mahdu mun leikkiuuniin). Nosta 45 minuttia ja paista kuumassa uunissa.

taitellaan väliin juustoja


jos joku ei jo tiennyt niin pidän purkeista, musta tulee hyvä kotiäiti


patongit ja se salsa


puffattusta riisistä praliini


Mumu kaupassa joka on muuttanut isompiin tiloihin on hyvä Cluizel valikoima, 2009 maailman toiseksi parhaaksi valittu maitosuklaa.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Purkit ON ihania! Voih, täydellinen tuo Paula-tyttö -purkki. Mutsilla taitaa olla samanlainen, taidankin käydä 'lainaamassa' sen häneltä..