torstai 26. helmikuuta 2009
2. keksi
Jatkoin eilistä suolakeksilinjaa, jostain olen lukenut että creamcrackeri keksit tehdään vaahdottamalla voi niin päätin koittaa tehdä sellasta. Tein puolesta vaan lopulta keksejä kun tajusin että taikinahan on klassinen piirakka pohja lähes. Seuraavan puolen käytin seuraavana päivänä piiraaseen jossa on sisällä lähinnä riisivehnää, herneitä ja liuta mausteita.
Keksit ei olllut kovinkään hyviä mutta pohjanna mainio.
pohja/keksi meni näin:
100 g voita joka vaahdotettiin
150 g vehnäjauhoja
40 g juustoa
5 g suolaa ja sokeria kumpaakin
himppu leivinjauhetta
tiistai 24. helmikuuta 2009
seesamijuustokeksi
Usein teen illalla jotain suolasia keksejä tai vastaavia kun tekee mieli syödä jotain. Tämmöset ei sinänsä tarvii edes ohjetta, pohjimmillaan rasvaa, jauhoa ja nestettä + "kaikkee". Sen mureampia tulee mitä enemmän rasvaa mutta liialla tästä tulee jo murotaikina eikä se ole hyvää sellasenaan. Sekaan voi laittaa ihan mitä vaan, mausteita, siemeniä ja tietty juustoja.
Tämä ei sitte ole iso, noin alle pellillinen, yhelle vähän ahneelle.
30 vettä
30 öljyä
120 jauhoa
50 juustoa
30 seesamia
suolaa, leivinjauhetta
kaikki vaan sekasin, ei mitään vaivailuaja, jos käyttää voita niin sen voi nyppiä jauhoon ettei jää klimppejä. Taikina (massa siis) lepäämään joksikin aikaa kylmään, sitte vaan kaulinta littanaksi ja paisto minkä muotosena tahtookin. Itse kaulasin suoraan voipaperin päälä ettei tarvinyt siirellä ja tein siihen tollasen ruudukon paletilla. Jos on sellanen taikinapyörä, pizzaleikkuri, rissa, mikä lie niin tämä voi olla sille käyttökohde. Paistetaan 200 asteisessa uunissa valmiiksi.
maanantai 23. helmikuuta 2009
kauraleipä
mahtikuori
Leipä on hyvä mutta täysin tarkkaa ohjetta en muista.. päätin tehdä leipää aamuksi tultuani baarista. Pari erittäin hyvää rommi dinksua haittaa liian tarkkaa ohjeen muistamista.
Se menee näin.. tai ainakin tähän suuntaan. Jos ei ole sama niin hyvin samanlainen, nää toimii aina samalla metodilla.
eka päivä
300 g vettä
200 g vehnäjauhoja
50 g kaurahiutaleita
20 g öljyä
1/3 ps kuivahiivaa
Se menee näin.. tai ainakin tähän suuntaan. Jos ei ole sama niin hyvin samanlainen, nää toimii aina samalla metodilla.
eka päivä
300 g vettä
200 g vehnäjauhoja
50 g kaurahiutaleita
20 g öljyä
1/3 ps kuivahiivaa
Eli kaikki vaan sekasin ja olemaan
toka päivä
150 g vehnäjauhoaja
10 g suolaa
loppu ylläri, yksi muna!
Nämä vaivataan koneella hyvin ja sitkoiseksi ja annoin taikinan levätä pari tuntia ja nostatin muotoiltua leipä vähän yli tunnin. Paisto 200c puolisen tuntia. Näistä vaiheista miten teen aina pitäis piirtää joku kartta, tylsä kirjottaa joka kerta samoja.
Lopuksi haukun taas suklaata koska se on mun harrastus ja vähän työ kohta. Nappulana maailman parhaat suklaat oli Toblerone, Galak(?) ja Ritter Sport. Jokaisessa noista varmaan erilaisuus viehätti ja vieläkin tekee mieli ostaa Ritteriä monien täytteiden takia. Mutta Ritter on kyllä varsinainen pettymys, itse maitosuklaa on täysin mautonta ja imelää (hyvin samalla lailla pahaa kun Côte d'Or). Pähkinät on todella hyviä ja surullista tässä on että ne olisi parempiä ilman suklaata. Täytteillä olevät Ritter suklaat taas on niin järjettömän makeita että meinaa näkö mennä.. toisaalta se peittää pahan suklaan.
Kunhan joku firma tekisi paahdetuilla suolatuilla pähkinöillä hyvän maitosuklaan. Vaikka savumanteileilla.. uuh.
torstai 19. helmikuuta 2009
makarooni hoh hoh
Makeista jutuista oikeestan maistuu vaan suklaat, ökymousseunelmat ja Macaroonit. Yhteen juttun pitää niitä valmistella ja nyt päätin testailla.. homma ei oikeen toiminut, nuo näyttää hassuilta hanna-tädin kakuilta tai vastaavilta. Maku on ihan suhteellisen kohdallaan vaikka munaakin tuli tuplat liikaa vahingossa. Mistään kiiltävästä nätistä pinnasta tai hienosta helmasta ei ole tietoakaan. Laitoin nämä tänne lähinnä saadakseni sääliä, vettä en silti polttanut pohjaan.
Ohje menee ulkomaaksi näin:
Blancs d'oeufs : 3
Sucre glace : 210 g
Poudre d'amandes : 125 g
Sucre en poudre : 30 g
Valkuaset vaahdotetaan sokerin kanssa marengiksi ja muut kuivat aineet käännellään vaahdon sekaan. Manteli jauho pitäisi jolain koneella tomusokerin kanssa jauhaa vielä pienemmäksi nyt jää pilkkuja ja pikku ylläeitä mukaan. Massasta pursotetaan 2 sentin kokoisia ympyröitä ja annetaan olla pöydällä noin tunti. Paistetaan 150 noin 15 min.
Ohje pure gourmandise sivulta.
Sisälle äkkiä pyöräytin valkosuklaainkivääri ganachen. Inkiväärihilloa ja hunajaa vähän kattilaan kuumentumaan, kun hillo kiehahtaa niin antaa kattilan vähän viilentyä ja sekoittaa suklaat sekaan.
ohra graham terveyspulla
En juuri näistä terveysasiosta leivissä piittaa, maku ennen pakon omaista terveyttä. Helposti laittamalla hirveetä määrät grahamia leivästä tulee kun sahanpurua ja sisuksesta kotileipämäistä massaa. Pähkinät, leseet ja kaken maailman siemenet on kyllä tosi hyviä mutta niitä pitää laittaa maun eikä pelkän kuidun ja valkosen jauhon pelon takia. Niipä terveysleipä:
ohra-hippi-leipä
1. päivä
300 g vettä
100 g ohrajauhoa
100 g vehnäjauhoa
5 g hiivaa
Kaikki vaan sekaisin ja yönyli odottamaan.. en tiiän onko ohra raskissa ihan tyhmää, nimittäin mulla toi erottu sellaseksi ällöksi liejuksi mutta hapantu kyllä.
2. päivä
200 g vehnäjauhoa
50 g graham jauhoja
8 g suolaa
sopivasti pellavan siemeniä
Nämä laitetaan eilisen ällöttävään liejuun ja vaivataan koneella sitko. Grahamia on sinänsä tosi vähän mutta kyllä se tekee paljon. Taikinan annoin rentoutua muovin alla puolisen tuntia. Taikina jaetaan kahteen osaan, pyöritellään palloiksi ja kaulitaan littanaksi, littanat pyöritellaan kireäksi(!) pötköksi ja annetaan nousta tunnin. paistetaan 210 puolisen tuntia
ohra-hippi-leipä
1. päivä
300 g vettä
100 g ohrajauhoa
100 g vehnäjauhoa
5 g hiivaa
Kaikki vaan sekaisin ja yönyli odottamaan.. en tiiän onko ohra raskissa ihan tyhmää, nimittäin mulla toi erottu sellaseksi ällöksi liejuksi mutta hapantu kyllä.
2. päivä
200 g vehnäjauhoa
50 g graham jauhoja
8 g suolaa
sopivasti pellavan siemeniä
Nämä laitetaan eilisen ällöttävään liejuun ja vaivataan koneella sitko. Grahamia on sinänsä tosi vähän mutta kyllä se tekee paljon. Taikinan annoin rentoutua muovin alla puolisen tuntia. Taikina jaetaan kahteen osaan, pyöritellään palloiksi ja kaulitaan littanaksi, littanat pyöritellaan kireäksi(!) pötköksi ja annetaan nousta tunnin. paistetaan 210 puolisen tuntia
miksi aina käy näin
Tämänkin leivän nostatus meni metsään, uunissa nousi hienosti mutta pohja repesi ihan hajalle, repersi juuri niin kuin viillon olisi päältä pitänyt tehdä. Osittain syytän jauhoja tai jotain karmaa koska kaikki leivät on nyt olleet jotenkin lötköjä ja selkärangattomia, mulla on joku sunnuntai jauho. Suurin osa on tietty omaa syytä.. en osaa oikein katsoa noista leivistä millon ne on noussut kunnolla.. ehkä nostatan seuraavalla kerralla vaan reilusti 5 tuntia.
maanantai 16. helmikuuta 2009
pizza
Pizzan teko on kivaa vaikkei siitä aina kauhena hyvää tulekaan.. läheisestä läävästä saisi varmaan paremman useasti. Omissa koti pitsoissa ongelmana on yleensa aina pohja.. tulee paksu ja pullanen ja vielä jos päällä on jotain rasvasta niin pitkän paiston aikana rasva imeytyy pohjaan ja tulee öljysieni.. Toinen ongelma on että monet ihmiset lastaa koko jääkaappinsa pitsan päälle, kolme purkkia tonnikalaa ja paketti hernemaissipaprikaa on jo vähän liikaa. Usein ainakin omat on valmiina aika harmaita ja rumia, varmaan kaupan halvimman juuston syytä.
Pizzapohja
Tästä tulee kolmisen sellasta pizzerian kokokasta pohjaa.
150 g vettä
200 g durum jauhoa
50 g normijauhoa
20 g öljyä
5 g hiivaa
5 g suolaa
sekoitin kaikki yhteen ja annoin käydä joitain tunteja, kun nälkä oli pakottava vaivasin koneella taikinaan sitkoa ja annoin levähtää vähän aikaa, ilman lepoa littanaksi kaulitseminen on hankalaa. Täytteenä tonnikalaa, punaisen chilin renkuloita ja kapriksia. Kastikkeena nopea laiskuus kastike eli pohjan päälle vähän öljyä, tomaattipyrettä ja tabaskoa sekaisin lusikalla.
Tuleeko juusto heti pohjalle vai täytteiden päälle on mysteeri. Mutta jos juuston laittaa pohjan päälle on valmiin pizzan leikkaus helpompaa kun juusto ei jää levyksi kaiken päälle ja irtoa. Helpoin tapa leikata pitsa näteiksi kolmioiksi on normi keittiösakset eikä mikään hassun kauska pizzapyörä.
Paistetaan niin kuumassa uunissa kun uskaltaa laittaa kunnes on valmis, mun alkaa savuamaan yli 250 joten se on 250.
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
home-leipä
Sama rusinaleipätaikina kun aikaseminkin mutta ilman rusinaa ja palalla sinihomejustoa. taikinan kanssa oli kamalia hankaluuksia, varmaan perjantai 13. päivä haittasi tai kuun asento. Samalla ohjeella kun viimeksi tuli täydellisyys nyt tuli löllö mönjän omainen taikina johon ei yhtään meinnannut tulla sitkoa ja jauhoa sai laittaa paljon enemmän. Taikina nousunkin jälkeen oli selkärangaton ja huono käytöksinen. Ulkonäkökin varsinkin toisessa on vähän säkkimäinen.
Maku on sentään mukava, rapea, sienimäinen ja sitkeä. Sinihomejuusto antaa mukavaa suolaisuutta ja kermaisuutta. Laitoin murennetun juuston parastimeen ettei taikinakone olisi muussannut juustoa kokonaan sekaan vaan olisi jäänyt pikkuisia muruja mutta juusto oli vielä liian vähän jäässä ja sekottaui kokonaan.
torstai 12. helmikuuta 2009
jatkoa..
Jatkoin vaan leikkimistä hassuila temppuleivillä. Taikina on lähes sama mutta ilman yön yli olevaa esitaikinaa.. heti oli heikompi.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
pitko ja askarteluleipä
Tahdoin askarella pitkoja ja kaikkea mukavaa ja eilinen taikina oli hyvän leivottava tämmöseen niin tein lähes saman uudestaan. Ensimmäisen päivän esitaikinasta jätin mausteet ja suolan pois ja seuraavan päivän leipään laitoin 150 g hiivaleipäjauhoja, suolan ja 25 g voita parantamaan vielä leivottavuutta ja askartelu mahdollisuuksia.
Piirsin myös mahdottoman hienon ja täysin käsittämättömän ohjekuvatuksen pitkon bygäämiseen. Neljällä säikeellä pitko ei ole varsinaisesti hankalaa tehdä mutta sen selittäminen on.. ja pelkästään ajattelu saa aivon solmuun mutta kun pääsee käsillä vauhtiin se vaan onnistuu.
tiistai 10. helmikuuta 2009
jokin littana asia currylle
lehtileipä
Siskot kokkaa blogissa oli naan-leipää, niipä minäkin tahdoin jotain littanaa jolle laittaa papumössöä. Taikinan keksin päästä, hmm.. paljon durumia niin on helppo kaulata lättänäksi.. ja ehkä pikkasen mausteita.
eka päivä
250 g vettä
200 g durumia
100 g vehnäjauhoa
20 g sokeria
8 g suolaa
kuivahiivaa n. 1/3 pussi
3-5 rouhausta pippuria
chiliä väriksi
Kaikki vaan sekaisin ja yön yli istumaan.
toka päivä
100 g vehnää
Taikinan piti olla ihan valmis jo mutta se olikin ihan löllöä, durum imee hassusti vettä. niin lisäsin jauhoaja kun koneella sekottaminen ei oikeen luonnistunut.
Taikinasta tein kolme patonkia ja pari tollasta lehteä joita on ollut myynnissä Cochonissa. En tiiän mitä ne on mutta hienoja kuitenkin. lehdet paistoin 250 uunissa ja patongit laskin 200 kun laitoin ne uuniin. Patonki maistui ihan klassiselta ranskanleivältä, aika hassua.
eka päivä
250 g vettä
200 g durumia
100 g vehnäjauhoa
20 g sokeria
8 g suolaa
kuivahiivaa n. 1/3 pussi
3-5 rouhausta pippuria
chiliä väriksi
Kaikki vaan sekaisin ja yön yli istumaan.
toka päivä
100 g vehnää
Taikinan piti olla ihan valmis jo mutta se olikin ihan löllöä, durum imee hassusti vettä. niin lisäsin jauhoaja kun koneella sekottaminen ei oikeen luonnistunut.
Taikinasta tein kolme patonkia ja pari tollasta lehteä joita on ollut myynnissä Cochonissa. En tiiän mitä ne on mutta hienoja kuitenkin. lehdet paistoin 250 uunissa ja patongit laskin 200 kun laitoin ne uuniin. Patonki maistui ihan klassiselta ranskanleivältä, aika hassua.
perjantai 6. helmikuuta 2009
rusina
Rusinaleipä ainasemman sitruunaleivän ohjetta muutellen. Pienensin ohjetta ja jätin öljyt ja sitrunat pois ja lisäsin pari rusinaa. Tästä tuli ihan paras leipä jota olen pitkään aikaa tehnyt, mukavan sitkeä ja vähän hapan.
1. päivä
200 g vettä
100 g hienoa ruisjauhoa
100 g durumjauhoa
10 g hiivaa
Kaikki vaan sekasin niiku aina.. illalla ja seuraavana päivänä töisät tehtyä koneeseen pyörimään. Tällä kertaakin näin piti tapahtua mutta meninkin päivän jälkeen ostamaan liian kalliita suklaita(joista arvostelua) ja Framboissin ihastuksia(paras crossant täälä). Sen jälkeen suuntasin kallion komistukseen kulttuuriravintola Heinähattuun.. ja sitte jä leipomatta.
2. tai tällä kertaa kolmas päivä
500 g vehnäjauhoa
200 g vettä
15 g suolaa
kourallinen rusinoita veteen likoamaan
Nyt kaikki aineet koneeseen paitsi suola ja rusinat. Koneella vaivataan valmiiksi ja ihan lopussa lisätään suolat ja rusinat. Annetaan nousta noin tunti ja muotoillaan leiviksi. Askartelin leivät nousemaan tuolla tavalla hienosti ja historiallisesti jauhotetulle liinalle. Liina nostetaan ylön leipien reunoista että leipä nousee vain ylös päin. Nostin uunissa noin tunnin joka oli liian vähän, leipien pohjat repesi rumasti(siksi kuvat ylhäältä).
Latoin nätit viillot päälle ja paistoin 225 kunnes oli valmis, en katsonu aikaa, puolisen tuntia.
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
ruisleipä
Ruisleivän teko on mulle jotenkin ihan hepreää, tällä kertaa jopa taisi onnistua kohtuudella vaikka kovaan kuoreen ei juuri veitsi käykään. Ohjeena olen käyttänyt aina ruisleipä-sivun ohjetta joka yksin kertasuudessaan menee näin:
eka päivä
saman verran vettä ja ruisjauhoa sekotetaan ja annetaan olla 12 tuntia. (200g/200g)
toka päivä
Eiliseen puuroon lisätään taas sama määrä jauhoa ja vettä seka suolaa. Nostetaan 2-3 tuntia, muotoillaan leipä. Paistetaan 15min. 300 ja lasketaan 250, paistetaan yhteensä noin 45 minuuttia.
Vaikuttaa kamalan helpolta muttei tosta mulla ainakaan synny kun savua ja jotain kivikovaa, eihän tossa ole edes mitään nostatus ainetta, pyhällä hengellekö olisi tarkotus nousta?
Omassa versiossa enasimmäisen päivän raskiin laitoin aikasemman juuren pakkasesta ja jauhoa nii että tuli yhteensä 200 grammaa ja saman verran vettä. Seuraavana päivänä toiset 200 grammaa vettä ja jauhoa, tällä kertaa loppu ruis niin laitoin himpun mutta vaan himpun vehnää.
vaikkei ohjeessa sanota niin vaivasin kunnolla kymmenisen minuuttia koneella, se tekee jotain mutten millään saa mieleen mitä muttei varmaan mitään pahaa kuitenkaan. Taikina ei ollut kovinkaan hapan niin lisäsin pari lusikallista jääkaapista vehnähapanjuurta. Annoin nousta ohjeen mukaan vaikka ei tuo juuri tunnu nousevan.
Muotoilu on aina hankala näin löysässä ja varsinkin sitkottomassa taikinassa mutta hirveä määrä jauhoa pöytään niin kyllä onnistuu. Tästä yhteensä 400g jauhoa taikista tulee kaksi pikku limppua hyvin. Leivän paisto on hankalalin.. 300 asteessa joka sanotaan ohjeessa mulla tulee liekkejä uuniosta ja musta sakea savu. noin korkealla lämmöllä helposti kuori on todella kova heti ja sisältä ei ehdi edes lämmetä. Paistoin siis 250 ja laskin jossain vaiheessa 225. Aikaa meni noin 45 minuuttia.
Jos tiedät jotain hyviä vinkkejä tai ohjetta niin ottaisin mielellään vastaa.
tiistai 3. helmikuuta 2009
noir de noir
Olen aina muistellut että Fazerin normi sininen on ihan hyvää mutta tylsää kun en sitä osta koskaan. Mutta huh mikä pettynyt kun eilen ostin Mariaenne levyn.. kamalan makeeta, jotenkin tylsän mautonta, ei pahaa mutta olematonta. Ohuempi palakin on aina kivempi.
Niinpä kipusin tänään ostamaan "oikeaa" suklaalata kaakaopuusta. ostin
Côte d'Or Noir de Noir Extra Puur levyn. Tälläisissä suklaissa on hassu kun kaupan edessä yksi pala maistui ihan erilaiselta kun nyt pari tuntia paketin aukaisun jälkeen. Aluksi suklaassa maistui kirpeä ja hyvä hedemäisyys ja nyt lähinnä pohjaan palanut kahvi. Muuten tämä maustuu ihan kohtuu tummalle suklaalle mutta mukana on kumma äitelä vetinen maku.. ihan kun joku oisi tehnyt kaakaota veteen ja makeuttanut sen jollain Hermesetaksella.. hyh helvetti.
Eise kallista ollut, 3.30e 2x75g, muttei tarvii kyllä uudestaan ostaa, vaihtoehtona Kaakaopuussa olisi ollut myös pari Leonidaksen levyä mutta toi voitti oikeen hienolla kääreellään.
-
Ajattelin perustaa pelkästään suklaaseen, elvistelyyn ja snobbailuun keskittyvän blogin ja tänne jäisi vaan leivonta..
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
toinen sarvi
Croissantin omainen pika sarvi. Voin seassa on vähän jauhoa ja jämiä kaapista parmesanista ja sulatejuustosta. vaikka onkin pika niin kyllä tähän se pari päivää menee silti.
eka päivä
450 g vehnäjauhoa.. osa durumia voisin helpottaa kaulintaa
200 g vettä
100 g maitoa
20 g sokeria
10 g suolaa
1/3 pussi kuivahiivaa
kaikki sekasin ja yön yli olemaan.
rasvakirje
toka päivä
voita noin kolmas osa taikinasta.. vähän päälle 250 g
himppujauhoa
kaikkea kivaa, vaikka puolet voista voi vaihtaa koskenaskijaan
Koneella mössää voi ja muut tahnaksi, Yhtään klimppiä ei pidä jäädä koska kaulitessa ne hajottaa taikinan ja hankaloittaa hommaa. pehmeä voi muotoillaan neliöksi ja jääkaappiin jäähtymän taikinan kanssa. Kun voi on kovettunut vähän niin paketoi ylemmän kuvan malliin ja takaisin kylmään. Voin ja taikinan pitää olla yhtä kylmiä ja kovia. Pakastimessa helposti voi jäätyy liikaa tai taikina pinnasta kovaksi.
Aikasemmassa ohjeessa on kaulitsemis ja paisto ohjeita.
voita noin kolmas osa taikinasta.. vähän päälle 250 g
himppujauhoa
kaikkea kivaa, vaikka puolet voista voi vaihtaa koskenaskijaan
Koneella mössää voi ja muut tahnaksi, Yhtään klimppiä ei pidä jäädä koska kaulitessa ne hajottaa taikinan ja hankaloittaa hommaa. pehmeä voi muotoillaan neliöksi ja jääkaappiin jäähtymän taikinan kanssa. Kun voi on kovettunut vähän niin paketoi ylemmän kuvan malliin ja takaisin kylmään. Voin ja taikinan pitää olla yhtä kylmiä ja kovia. Pakastimessa helposti voi jäätyy liikaa tai taikina pinnasta kovaksi.
Aikasemmassa ohjeessa on kaulitsemis ja paisto ohjeita.