tiistai 15. huhtikuuta 2014

georgiasta kosmokseen

pähkinällä täytetyistä rullista tuli hassusti mieleen Venäläiset suklaakonvehdit


Kosmoksen alemmilla tasoilla sijaitsee Georgia, niin kaukana täältä ettei Helsingistä ole aikaisemmin Georgialaista ruokaa juurikaan saanut. Yhden Avaruuskoiran 18vee synttärien kautta Kulinaarimurulan kanssa Viiskulmaan ja Pikku Georgiaan, syömästä toisen avaruuskoiran luo viettämään kosmonauttienpäivää ja nauttimaan avaruuskakkua.  Georgiassa tunnutaan keskittyvän tärkeimpiin ravintoympyrän lokeroihin, eli nyytteihin, rulliin ja piirakoihin. Maustaina voi, pippuri ja juusto. Ja Borjomi. Ei voi valittaa.

eläkeläisavaruussankarikoira Koistiselle hirmu paljon 18 vee synttäri onnea! ja pupukaakkua kanssa!


nyyttiosasto oli vahvasti esillä, tässä perusnyytti lihalla


Georgian ehkä tunnetuin ruoka hatsapuri, jos juustolla täytetty piirakka tuntuu keveältä päälle voi lisätä palan voita ja raa'an kananmunan


purkkikalaa, suolakurkkuja ja avaruusrakettikakku


4 kommenttia:

  1. Isäni muisteli työmatkojaan itään ja kertoi, että gruusian alue on aina ollut venäläisten vilja-aitta. Ja ilmeisen hyvää ruokaa ja juomaa sieltä tulee. Teekin on erinomaista!

    VastaaPoista
  2. Huomasin joku aika sitten että tuollainen georgialainen ruokajuttu oli tulossa Helsinkiin.Täälläpäin georgialaisia paikkoja on paljonkin ja olen syönyt hinklitä tai miten sen nimi nyt onkaan ja kaikenlaista taikinaista ja pähkinäistä;D Pitäiskin taas mennä yhteen suosikki georgialaispaikkaan,kun tämä sun juttusi sai mut muistamaan sen...

    VastaaPoista
  3. Ravintolassa ruokien esittelyistä sai vähän sellasen kuvan että Georgia tosiaan oli vilja-aitta mutta ei siellä sitte mitään muuta syötävää ollutkaan :)

    VastaaPoista