keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Madeleine on myös siskoni läskin marsun nimi
Osaan tehdä kaksi kakkua; sen ainaisen financierin joka on blogissa sillon tällön ja madeleinen. Madeleine on melkeen sama kun financier mutta vielä helpompi, ei vaahdotusta, kaikki vaan sekasin ja massan voi maustaa millä vaan, se ei suutu.
Madeleinesta lopulta taitaa tehdä madeleinen oikeanlainen vuoka, metallinen vuoka maksaa paljon enemmän kun silikonen mutta kakuista tulee paljon parempia. Että pitikö säästää pari euroa ja ostaa silikoninen?
madeleines
100 g voita
100 g vehnäjauhoa
100 g sokeria
2 munaa
2 g hunajaa
1 g leivinjauhetta
(vaniljaa, sitruunan kuorta)
Ruskista voi pannulla tai ole ruskistamatta. Jos voin vaan sulattaa ilman ruskistusta massaan kannattaa laittaa sitruunan kuorta tai vaniljaa, no kannattaa muutenkin. Anna voin jäähtyä. Sekoita munat, hunaja ja sokeri tasaiseksi massaksi. Sekoita jauho ja leivinjauhe yhteen ja siivilöi sekotus parissa osassa munamassaan ja kääntele nuolijalla sekaan. Sekota viilennyt voi parissa osassa massaan. Lappaa massa (massa)pussiin ja pussi pariksi tunniksi jääkaappiin. Paista pikkumuoteissa 200 asteisessa uunissa valmiiksi. Valmiit kakkuset voi vaikka sokeroida, varskinkin jos täyttää muotit liikaa niikun minä ja kakuista tulee vähän rumia.
Mdeleine on söpö nimi - ja myös söpö marsu.
VastaaPoista