Leivontafoorumilla on skaba jossa tehdään jotain jolla yllättää ystävä. Ensin ajattelin että en osallistu kun teen kuitenkin vain patonkia ja ne ei kyllä yllätä enää ketään. Mutta keksinkin tehdä kesäkurpitsa pasteijoita, täällä ei muuta nykyään syödäkään kun kurpitsaa. Typerys saa olla että tekee kotona voitaikinaa koska sitä saa niin helposti kaupantädiltä mutta tämä on seikkailu. Parin pasteijan tekoon meni lopulta varmaan viisi tuntia.
Ilo-kilpikonna on hyvin yllättynyt
herkkupasteijat
ohje on alun perin Valion mutta pienentäessä ohjetta siihen meni silti vielä puoli kiloa voita. Kirjotin sitte koko homman uusiksi.
kuori
180 g vettä
300 g vehnäjauhoa
5 g suolaa
Kaikki vaivataan massaksi, iisii.
voikama
220 g voita
60 g jauhoja
Nämäkin massaksi. Taikinataikina venytellään neliöksi ja voimassa lätkästään päälle. Vanhasta croissantti ohjeesta voi katsoa mallikuvan paketointiin ja kaulauksiin. Valmis muovitettu paketti laitetaan jääkaappiin kylmenemään tai pakastimeen mutta pakastin saattaa jäädyttää ja se on huono juttu. Viilentynyt kaulataan pitkäksi(noin vähän alle puolisen senttiä) ja taitetaan kolmesti ja taas viilennetään.. tämä tehdään 3 kertaa.
täytemassa
1 osa puuroriisiä
1/3 kesäkurpitsaa pienittynä
sopivasti juustoa
timjamia
suolaa ja pippuria
liraus etikkaa
voita
Paistetaan kurpitsat makeaksi voissa. Puuroriisi on liian puuroa normaalisti ja tavallinen riisi liian irtoinaista niinpä liotin riisiä jonkun aikaa liika tärkkelyksen poistamiseksi. Lopuksi kaikki sekaisin ja pursotuspussiin jos sellasia on.
Askartelu. Tämmösiä ohjeita ei osaa kirjottaa niin piirsin taas selkeä kuvan tuohon ylös. Kolmasti kaulattu viileä taikina kaulitaan nyt ohuemmaksi ja leikataan kahteen osaan(1.)(jos levy on niin leveä) ja tehdään nätit viillot keskelle(2), tätä hommaa varten on omatyökalunsakin. Levyn alareuna voidellaan hellästi munalla(2.1) ja keskelle pursotetaan tai lätkitään täytemassa(2.2). Munaton puoli taikinasta nostetaan täytteen päälle(3.) ja käärästy puoli nostetaan/kaadetaan munatun päälle niin että viillot tulee päälle(4.). Omassa taikinassa vähän suli voi kun täällä on niin kuuma eikä lopputulos ollut aivan paras. Paistetaan kai 200 asteessa.

Heikki on hauskan näköinen heppu, samoin Ilo.
VastaaPoistahyväntuulinen postaus muutenkin :D
Heikkipä on nyrpeä, ite olisin ottanut mielelläni noin hyvännäköistä pasteijjaa.
VastaaPoistaNoita vois joskus kokeilla kotona. Mutta miksei Heikki ottanu!
VastaaPoistajoo koita jos saa vaan selvää tosta sekavasta ohjeesta :) ja heikki nyt on vähän tollanen vaan
VastaaPoistaTuli nälkä
VastaaPoista