torstai 23. tammikuuta 2014

intianpulla

 
lounas


Keksin kääriä eilisiä Ruotsin juustoja taikinaan ja paistaa pullia niistä, voisilämä pulla hengessä mutta matkalla juusto muuttui intiähenkiseksi urid dall täytteeksi.

intian pampulan taikina
240 g vehnäjauhoja
160 g vettä
15 g öljyä
10 g sokeria
10 g hiivaa
10 g täysjyvävehnäjauhoja
5 g suolaa

Anna taikinan levätä puolisen tuntia, siinä voi tehdä vaikka täytteen. Jaa taikina neljään osaan ja pyöritä löysiksi palloiksi, anna pallojen levätä kymmenisen minuttia. Littaa pallo ohuksi ja täytetä se täytteellä, kuoren pitäisi olla joka puolelta täytettä yhtä paksu. Nosta täytettyä pullia 30-45 minuuttia. Pallerot voi tietenkin uppopaistaa mutta musta se on niin hankalaa kotosalla eli paista kuumassa uunissa kunnes ne on valmiita.

täyte
sipulia, öljyä
urid dallia, halkastuja mung-papuja ne kai on
öljyä
kesäkurpitsaa leikattuna pieneksi
herneitä
mausteita, intiää, suolaa, kaikkea kivaa
etikkaa

Paista pieneksi leikattu sipuli hyväksi öljyssä, lisää valmiiseen sipuliin, urid dall ja ja vettä laita mukaan myös sopivissa määrissä oikeita mausteita. Keittele papuja kunnes ne ovat pehmeitä mutta ei ihan puuroa, massan pitää olla aika kuiva, taikinan täyttäminen linssikeitolla ei tule onnistumaan. Lisää lisää mausteita, niitä on kuitekin liian vähän. Sekoita lopussa mukaan herneet ja kesäkurpitsa, anna jäähtyä.

pallot


täyttö


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

talvilomat

vapaata rakkautta


 Stogiksessa on kokoajan mäkiä


kuninkaallinen dyykkaus


penicillium roguefortis on puraissut juustoa


maailman paras pulla, voita ja kardemummaa


juustonen taivas


seinä täynnä pelkkiä vuohenmaitojuustoja, ihanaa, ja mikä taivaallinen dunkkis


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

kokojyvä vs. graham go!

hyvää perusleipää


Tänään emme kirjota mitään hauskaa vaan vakavaa känttylogiaa.

Graham-jauho on musta lähinnä kammottavaa, tuntuu että vaikka taikinan jauhoista olisi 1% grahamia niin lopputulos on aina kuiva ja lastulevymäinen. Täysjyvävehnäjauho on periaatteessa sama kun graham mutta kaikki jyvän osat on eroteltu, jauhettu erikseen ja yhdistetty. Jostain mystisestä syystä jauhosta tulee paljon paremmin leivottava taikina ja parempi leipä. En ollut koskaan leiponut mitään täysjyvävehnästä ja koitin ensin tämmöstä missä osajouhoista on vain täysjyvää, grahamilla tästäkin tulisi hirviä terveysmörkö korppu.


hunajaa ja täysjyvävehnää
175 g vettä
160 g vehnäjauhoja
70 g Myllärin luomu täysjyvävehnäjauhoja
15 g seesaminsiemeniä
10 g hunajaa
5 g suolaa
4 g hiivaa

Vaivaa kaikki aineet taikinaksi, ensin pari minuttia hitaalla ja sitten noin 10 nopeammalla. Anna taiknna levätä öljytyssä astiassa pari tuntia, littaa ja taittele taikina kerran. Riivaa palloksi ja nosta nin tunti korissa, paista kuumassa uunissa.


Esko Liha tapaa vanhan toverin


 
polkupyörän sponssi


 
let me love

tiistai 7. tammikuuta 2014

Östersundomista ikuisuusteen

eväät paistettu, aika lähteä


Eilen olin tehnyt sipulipiiraiden täytteet valmiiksi ja tänään aamulla tein piiroiden kuoritaikinan, ei ollut hätää vaikka voi oli lopussa, kai aiemman ohjeen voi tehdä oliiviöljyynkin? Mutta ulkona sataakin, on hirveän kylmä, ei huvita ja kamerasta loppuu akku, ja koska kuitenkin on talvi niin heti tulee pimeätä. Pakko se on silti Karhusaareen ajaa kun kerran niin on päätetty. Matkalla pieni eksyminen jonnekin Kehäkolmosen kainalossa olevaan kylään ja törmäys vihaiseen (oletettavasti koska se oli niin iso) hevoseen. Karhusaari paljastui omalla tavallaan ehkä Helsingin hirveimmäksi asuinalueeksi. Onhan se periaatteessa hienoa että asutaan saaressa, on merta ja karhuistakin lupaillaan mutta keskelle metsää korkeiden aitojen taakse rakennetut ökylinnat jotka ei sovi millään maisemaan on vain hirveitä ja kylmiä. Karhusaari vaikutti vankilalta. Eikö merikin mene hukkaan kun joka rantatontti on rakennettu ja sen näkee vain vilaukselta jostain portin raosta?

tarkoituksena oli ottaa jotain eriromanttisia saaristokuvia



eriromanttinen piirakka


palvelia oli unohtanut sulkea portin ja nähtiin saaristoa


ihan kivaa oli silti ja piirsin karhusaaren


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

possut peiton alla

esittelen nakilleni helsingin saaristoa


Uudenvuodenaaton päiväosuus meni nukkuessa ja ne kolme nakkia jotka olin ostanut juhlallisuuksia varten jäivät jääkaappiin. Jääkaapissa on myös jo viime perjantaina alottelu ikuisuusprojekti "kaalipiirakka" jaettuna komponettitasoihinsa ja pakattuna pieniin purkkeihin, keitettyä ohraa ja kaalia, seuraavana päivänä kypsennettyä kaalia johon on sekotettu ohraa ja toisessa purkissa keitettyä ohraa, ja tänään nakkeja, ohraa ja se täyte. Kuoritaikinaan ei ollutkaan hiivaa(leivon selvästikin liian harvoin kun hiiva unohtuu), taikina jääkaapista, nakin rullaus, taikina loppuu kesken ja syön työssä olleen kaalitäytteen aamupalaksi pannuttaen.


yhden sain täytettyä alkuperäisen suunnitelman mukaan


nakkipiilon piilotusmassa
180 g vehnäjauhoja
80 g kylmää voita
70 g kylmää vettä
15 g parmesaania
4 g suolaa
4 g sokeria
pari rusausta pippuria

ja se täyte

Sekoita kaikki aineet paitsi vesi tasaisehkoksi muruksi, murun voi laittaa kymmensi minuutiksi jääkaappiin. Sekoita muruun vesi ilman liikaa vaivaamista ja anna taikinan levätä taas jääkaapissa. Ota taikina vähän lämpiämään huonaan lämpöön ja kaulitse sopia täytettäviä paloja. Paista 250 asteissa uunissa kultaisiksi.

välillä kateltiin laivoja


 
valmiina