tiistai 5. maaliskuuta 2013

loma on ihanaa arkea

anna herkkuja!


Taas on talviloma, niitä tuntuu olevan kokoajan, enkä ole ehtinyt leipomaan mitään paitsi blinikakun kun kaikki aika menee lomaillessa. Lauloin karaokea, eka kertaa ja saa olla viimeinen, olihan se hauskaa mutta joo. Kävin Talvipuutarhassa mutta se oli kiinni, sillä paikalla on maailman typerimmät aikoloajat. Kävin brunssilla mutta siitäkin taitaa olla jo viikko. Ja Lauttasaaressa pitsalla. Maalasin taulun. Kävin Soppa-Hannan kanssa hipsterihodarilla, hyvää oli ja taidenäyttelyssä ja hipsterikaljalla. Illala diskottiin niin paljon. Tänään on viimeinen päivä ja ehdin tekemään kaksi rumaa leipää, salaattia, majoneesia ilman munaa ja huomiseksi kasvislimen nuudeleille. Hei kohtahan on kesäloma!

kukkakaaleja, avocadoja, wasabia ja kaikkee


kurpitsansiemenleipä
100 g jauhoja
80 g vettä
1 g hiivaa

Sekoita aineet yhteen ja anna muhia yön yli jääkaapissa.

130 g vehnäjauhoja
100 g vettä
30 g paahdettuja kurpitsansiemeniä
15 g ruisjauhoja
5 g suolaa
3 g hiivaa

Paahda siemenet ja anna jäähtyä. Vaivaa muita aineita + esitaikinaa koneella kymmenisen minuuttia ja sekoita siemenet sekaan. Anan taikinan levätä öljytyssä astiassa tunti, jaa se kahteen osaan ja rullaa osat sikareiksi. Rullaa sikareista lihavia patonekeja terävillä päillä, "torbedoja". Anna nousta puolisen tuntia, viilla ja paista kuumassa uunissa kunnes terävät päät alkaa melkein savuamaan.

paljon siemeniä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti