maanantai 13. heinäkuuta 2009

söpöt sämpylät

siinä ne on


Tänään teki mieli temppuilla ja koittaa vanhaa oikeasta eka kunnon ohjetta jonka olen keksinyt. Ohjehan menee näin: 300 grammaa jauhoa, 300 g vettä ja jonkun verran hiivaa jotka annetaan olla yön yli. Seuraavana päivänä lisätään vielä suola ja 200 g jauhoaja. Samaa ohjetta muutellen oikeastaan käytän joka kerta kaikkeen. Tällä kertaa uuni ei taas pitkästä aikaa oikeen tehnyt yhteistyötä ja nostatinkin sämpylöitä liian vähän. Lopulta nättejä niistä silti tuli mutta liian paksulla kuorella.

lehti ja siemen


Sämpylä

1. päivä
300 g vettä
200 g vehnäjauhoja
10 g tuoretta hiivaa

2. päivä
300 g vehnäjauhoja
15 g pellavan siemenia
10 g suolaa

Ensimmäisenä päivänä vaan sekoitetaan kaikki yhteen ja muovi tai joku päälle ettei kuoretu tai astia mikroon toimii mulla. Seuraavana päivänä lisätään loput aineet ja vaivataan kunnolla, kunnon sitkonhan näkee kun sormien välissä taikinan voi venyttää niin ohueksi että läpi näkyy. Annoin taikinan levätä tunnin ja muotoilin erilaisiksi hassuiksi sämpylöiksi ja nostatin niitä vielä noin 45 minuuttia. Palloihin koitin laittaa lisää palloja päälle currylla ja paprikalla mutta se ei ollut niin hyvä idea.

mom mom


oltiin myös alppipuistossa.. niiku näkökään kaikki muutkin


2 kommenttia:

  1. Tosi söpöjä noista tulikin ja toi kuori näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  2. toi uuni vaan kuivattaa ne kuoret tosi paksuiksi ja korppumaisiksi helposti.. kai liina matalalla lämmöllä oli

    VastaaPoista