sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Vappufocaccia, puisto, hippipuppu


leidit puistossa
 

Tänä vappuna päästiin oikeen vappumarsimaan niiku ennen vanhaan. Vahingossa kylläkin kun bussi ei mahtunut jatkamaan matkaansa vaan jäi Hakaniemeen ja marssi meni oikeaan suuntaan. Mentiin syömään eväitä Kaivopuistoon sadantuhanenkolmensadan muun kanssa. Hirveesti jengiä ja kauhee meteli. Just niiku pitääki.
Focaccia päälle kerättiin pienimmän kanssa litulaukkaa joka näytti hauskalta, anto itselleni kivan pehmeän olon kun keksi jotain uutta ja maistui jännältä. Litulaukkahan suoraan syötynä maistuu aika samalta kun suuhun jäävä maku Mäkikuplan aamupalapizzasta kahden päivän vapun jälkeen. Denavalkosipuli. Focacciassa maku oli joku vihannes jonka nimeä ei ihan saanut mieleen, hento mutta selkeä maku, hyvä ja vähän erilainen.


 focaccia


Focaccia
500 g vehnäjauhoja, tässä manitoba cream jauhoja jotka on tosi hyviä tämmösiin leipiin.. Ja niitä saa lähiksupasta
350 g vettä, vettä voi tarvita enemmän noiden manitoba tai vastaavien korkea proteiinisten jauhojen kanssa
10 g suolaa
4 g hiivaa

Päälle oliiviöljyä, valkosipulia, rosmariinia, sitruunankuorta, oliivia, sormisuolaa, pekonia, juustoa, vaikka mitä muttei ehkä ihan kaikkea kerralla. Tässä öljyä, suolaa, pieni juuston jämä ja sitä litulaukkaa.

Punnaa kaikki taikinan aineet yhteen ja vaivaa taikinaksi koneella noin 15 minuuttia, taikinan pitäisi olla aika löysä. Anna taikinan levätä öljytysssä astiassa yön yli, ota taikina lämpiämään tuntia ennen leivontaa. Öljyä vuoka ja laittaa taikina vuokaan mahdollisimman hellästi, nosta tunti. Töki päälle reikiä sormilla ja voitele paljolla öljyllä, omassa öljyssä oli lionnut valkosipuli murskas joka vähän paloi. Juustokuutiot ja oliivit voi tökkiä taikinaan. Nosta hetki ja paista 200-225 uunissa.
Kun leipä oli melkein paistunut ripottelin sen päälle öljyssä pyöritellyn litulaukka hakkeluksen ja paistoin vielä hetken.

sielä se nuoriso rellestää