"mitä tähän tulee? kiivetään"
Tavarapyörän osto tuntui ensin hyvältä idealta. sitte vaan hankalalta. Iso, rohjo mikä ei mahtu minnekään, pitääkö se kakara solmia narulla tohon? Auton matkamunaa ei saakaan helposti kiinni ja vauvakin repii heti ajohousut. Ite tehty istuinratkasu ei olekaan niin hyvä, turvavyöt aukeaa kesken matkaa. Olisipa piha jossa sitä voisi säilyttää.
Vieläkin on olevinaan vaikea lähteä mutta kun pääsee liikkeelle on kivaa, päästään kauas ja nopeesti. Retkille, paikkoihin, rantaan, sienimetsään ja kalliolle. Lapsi innoissaan pulisee kokoajan ja bongaa jokaisen kävyn ja kaivurin ja sienen ja jätskitikun.
Tästä piti tulla ruokabloggaus, uusi alku, peruskokkausohje sieniretken saaliista mutta apusienestäjä roikkui jalassa ja keittiö oli täynnä savua. Pannulla paistettu myskikurpitsa"pihvi" ja sienikastike. Ruoka eikä varsinkaan kuva ei siis ihan menyt nappiin vaikka hyvää olikin ja jäi pois.
"pora! poraan tän puun, kaadoin ton puun poralla"
"isi täälä on maja!"